Taksikyydit nousivat ambulanssien edelle ensi kertaa vuosiin Kelan matkakorvauksien saajien määrässä mitattuna
Kela korvasi vuonna 2023 noin 4,3 miljoonaa terveydenhoitoon tai kuntoutukseen liittyvää matkaa. Vaikka matkoja tehtiin yli sata tuhatta enemmän kuin edellisvuonna, korvaukset pysyivät lähes ennallaan.
![Kuvion otsikko: Matkakorvausten kustannusten nousu on tasaantunut. Kuvio näyttää matkakorvausten saajat vuoden lopussa ja maksetut korvaukset vuosina 2014-2023. Vuoden 2023 lopussa saajia oli 592 113 henkilöä.](/data/images/public/69820426/70123403/e8d35cd9-27fb-4af4-9617-e15d03ffdc04-w_720.png)
Kelan korvaamien terveydenhoitoon tai kuntoutukseen liittyvien matkojen määrä nousi vuonna 2023 edellisvuodesta yli sadalla tuhannella. Matkoja tehtiin yli 4,3 miljoonaa.
Myös kustannukset nousivat edellisvuodesta, vaikkakin maltillisesti. Kela maksoi matkakorvauksia noin 308 miljoonaa euroa, eli kaksi miljoonaa enemmän kuin vuonna 2022. Korvauksen saajia on puolestaan hieman edellisvuotta vähemmän, 592 000.
Yli puolet matkakorvausten saajista on yli 70-vuotiaita, sillä he käyttävät muita enemmän terveyspalveluja ja ovat usein taksikyytien ja julkisen terveydenhuollon varassa. Eniten matkoja tehdään erikoissairaanhoitoon.
Kela korvaa asiakkaiden matkoja yleensä lähimpään terveydenhuollon toimipaikkaan tai Kelan järjestämään kuntoutukseen.
Hyvinvointialueiden palveluverkon muutoksia syytä seurata
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tammikuussa 2023. Toistaiseksi muutos ei ole heijastunut matkakorvauksiin, arvioi Kelan erikoistutkija Päivi Tillman.
Tilanne voi kuitenkin muuttua lähitulevaisuudessa, sillä hyvinvointialueet kamppailevat talousongelmien kanssa ja useilla alueilla suunnitellaan merkittäviä muutoksia palveluverkkoon. Terveyskeskuksia ja -asemia voidaan joutua lakkauttamaan, toisaalta palveluita digitalisoidaan ja pyritään siirtämään esimerkiksi liikkuviin palveluihin.
Lähivuosina on Tillmanin mukaan tärkeää seurata, miten muutokset näkyvät Kelan maksamissa matkakorvauksissa. Tässä vaiheessa vaikutusta korvausten määrään on vaikea arvioida.
– On mahdollista, että välimatkat terveys- ja kuntoutuspalveluihin kasvavat, jolloin korvattavien matkojen määrä ja korvausten euromäärä voivat kasvaa. Toisaalta sähköiset palvelut ja kotiin tuotavat palvelut voivat vähentää tarvetta matkoille.
Tillman muistuttaa, että matkakorvaus edistää asiakkaiden yhdenvertaisuutta, sillä se tasaa palveluiden saatavuuden alueellisia eroja.
– Matkakustannuksia on korvattu Suomessa jo 60 vuoden ajan, ja se mahdollistaa yhdenvertaisen hoitoon pääsyn asuinpaikasta riippumatta. Se on erityisen tärkeää Suomen kaltaisessa paikoin harvaan asutussa maassa.
Kela maksaa myös yöpymiskorvausta pitkänmatkalaisille. Jos esimerkiksi sairaalassa pitää olla leikkausta varten aamulla kello 7 eikä sopivaa liikenneyhteyttä ole, kaukaa tuleva potilas voi hakea yöpymisrahaa kompensoimaan esimerkiksi potilashotellissa vietetyn yön kustannuksia. Korvaus on noin 20 euroa yöltä.
Taksit kiilasivat ambulanssikyytien edelle
Eniten korvattavia matkoja tehdään tavallisella taksilla. Viime vuonna taksikyydit nousivat matkakorvauksien saajien määrässä mitattuna ambulanssimatkojen edelle monen vuoden tauon jälkeen. Tillmanin mukaan taustalla on useampikin muutos.
![Kuvion%20otsikko%3A%20Valtaosa%20matkakorvauksia%20saaneista%20kulkee%20taksilla%20tai%20ambulanssilla.%20Kuvio%20n%E4ytt%E4%E4%20Matkakorvausten%20saajat%20vuosina%202014-2023%2C%20saajam%E4%E4r%E4t%20%28hl%F6%29%20k%E4ytetyn%20kulkuneuvon%20mukaan.%20Eniten%20matkoja%20tehtiin%20taksilla.](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/69820426/70123403/d80b3faf-bf05-401a-a5d6-960034868046-w_720.png)
Korvattavien matkojen omavastuuosuutta korotettiin 2010-luvulla useampaan kertaan, ja omavastuu nousi yhdeksästä eurosta 25 euroon. Viimeisin korotus tuli voimaan vuonna 2016.
Korvausten euromäärä laski selvästi, ja taksimatkoista korvauksia saaneiden määrä laski, kun osa aiemmin korvauksen piiriin kuuluneista taksimatkoista jäi pois korvauksen piiristä.
Ambulanssikyytien korvattavuuteen muutos ei vaikuttanut, sillä ne menevät käytännössä aina omavastuuosuuden yli. Tilastoissa saattaa Tillmanin mukaan näkyä se, että korvausten hakemista ambulanssimatkoista aikaistettiin hyvinvointialueiden aloittamisen takia.
– Korvauksia haettiin siksi ehkä tavallista enemmän jo vuoden 2022 puolella, mikä osaltaan pienentää vuoden 2023 saajamäärää. Toisaalta ambulanssia ei välttämättä lähetetä paikalle yhtä herkästi kuin aiemmin.
Toisaalta taksiuudistuksen myötä niin sanottujen Kela-taksien hintoja on saatu kilpailutettua alaspäin, mikä on osaltaan hidastanut kustannusten kasvua.
– Kääntöpuoli on se, että taksin saaminen voi välillä olla vaikeaa, jos taksiyrittäjät priorisoivat kalliimpia ajoja matalahintaisten Kela-kyytien sijaan.
Kelan korvaamaan taksimatkaan täytyy aina olla hyvä syy, kuten se, ettei paikalle pääse julkisella liikenteellä tai terveydentila vaatii taksin käyttöä.
Oman auton käytöstä saatavaa kilometrikorvausta nostettiin kesällä 2022, mikä on nostanut auton käytöstä korvauksia saaneiden määrää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi TillmanErikoistutkija, Kela
Puh:020 634 1491paivi.tillman@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
![](/data/images/public/69820426/70123403/e3a8fade-1c96-42d0-9136-6f4e4395c68f-w_780.png)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela
Kelan Ylöjärven palvelupisteen aukioloaika muuttuu24.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Aukioloaika muuttuu Ylöjärven palvelupisteessä 6.8. alkaen. Jatkossa neuvontaa saa ajanvarauksella tiistaisin.
Kela bálvalanbáiki Soađegilis fárre15.7.2024 10:06:26 EEST | Tiedote
Soađegili bálvalanbáiki fárre 29.7. čujuhussii Ostoskuja 1.
Kelan palvelupiste Sodankylässä muuttaa15.7.2024 10:05:51 EEST | Tiedote
Sodankylän palvelupiste muuttaa 29.7. osoitteeseen Ostoskuja 1.
MittKanta håller öppet hela sommaren – här våra tips till semesterfirare11.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Finlands mest använda digitala tjänst inom social- och hälsovården, MittKanta, står till tjänst i hälso- och sjukvårdsärenden också under semesterperioden. Med hjälp av Kanta-tjänsterna följer viktiga uppgifter med dig från ett välfärdsområde till ett annat och till och med utomlands. Läs om hur vi betjänar semesterfirare.
OmaKanta on auki koko kesän – tässä vinkkimme lomalaiselle11.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen käytetyin sosiaali- ja terveydenhuollon asiointipalvelu OmaKanta palvelee terveysasioissa lomakaudellakin. Tärkeät tiedot kulkevat mukanasi hyvinvointialueelta toiselle ja jopa ulkomaille Kanta-palvelujen avulla. Lue, miten palvelemme lomalaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme