SDP:n ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta
20.3.2024 14:33:21 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
SDP:n ryhmäpuheenvuoro 20.3. klo 14 alkavassa istunnossa
Välikysymyskeskustelu hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta.
Puheen pitää kansanedustaja Seppo Eskelinen

Arvoisa puhemies,
Maatamme on rakennettu historian saatossa vahvasti periaatteella, että kaikki halutaan pitää mukana ja että alueiden tasavertainen kehittäminen on isossa mittakaavassa koko maan etu.
Samalla viime vuodet ja vuosikymmenet ovat olleet suurten väestö- ja yhdyskuntarakenteen muutoksen aikaa. Tuleva vuosikymmen tullee entisestään syventämään tätä kehitystä, kun syntyvyys laskee ja kaupungistumisen trendi jatkuu pienen koronavuosien tuoman notkahduksen jälkeen.
Perinteinen suomalainen aluepolitiikan ohjenuora, jossa valtiovalta auttaa alueita kehittämään omia vahvuuksiaan ja näin myös talouttaan, on nyt kuitenkin Orpon hallituksen puolelta autuaasti unohdettu.
Erityisen selvästi hallituksen toimettomuus ja sen jäljet näkyvät nyt itäisessä Suomessa, johon rajan sulkeutuminen ja Venäjän kaupan katkeaminen ovat jo ennestään raskaasti osuneet. Itä-Suomeen investoiminen on myös vahvasti turvallisuuspolitiikkaa.
Arvoisa puhemies,
Suomen kasvu nojaa vahvasti kaupunkeihin ja kasvaviin kaupunkiseutuihin. Samalla on muistettava, että kaupungit ovat myös tärkeitä alueellisen kasvun vetureita, joiden elinvoima heijastuu laajalle. Koko Suomen elinvoimaisuutta vahvistetaan eri toimijoiden yhteistyöllä, jonka on lähdettävä alueilla myös niistä itsestään.
Me sosialidemokraatit haluamme, että Suomessa edistetään kestävää ja tasapainoista aluekehitystä, joka tarjoaa niin kaupungeille, kaupunkiseuduille ja kaikille Suomen alueille menestymisen mahdollisuuksia niiden omien vahvuuksien pohjalta. Julkisella vallalla ja istuvalla hallituksella on vastuu koko Suomesta.
Tämä vaatii niin investointien liikkeelle saamista, liikenneyhteyksien kohentamista, koulutukseen ja osaamiseen panostamista sekä työvoiman saannin parantamista. Yhdessä nämä luovat vahvan pohjan koko maan taloudelliselle kasvulle ja työllisyyden kohenemiselle.
Tarvitsemme myös entistä aktiivisempaa EU-tason vaikuttamistyötä, kun tulevien EU:n aluekehitysrahojen käytöstä päätetään. Niiden periaatteena on oltava sisäisten kehityserojen tasaaminen, ja tästä periaatteesta on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies,
Saavutettavuuden turvaaminen on elinehto maakuntien elinvoimalle ja suotuisalle aluekehitykselle. Viime kaudella sosialidemokraattien johdolla parlamentaarisesti sovimme Suomeen ensimmäisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, jotta koko maan liikenneverkon kehittäminen ja rahoitus voidaan turvata pitkäjänteisesti.
Nyt hallitus ohjelmassaan irtisanoutui parlamentaarisesta sovusta ja ajaa omia hankkeitaan ohi suunnitelman. Samalla peruutettiin pitkäjänteisestä kehittämisestä takaisin siltarumpupolitiikkaan.
Miten on arvon hallitus, onko mielestänne yli 700 miljoonan leikkaukset yhdessä sovituista kehittämisinvestoinneista kasvuhakuista väyläpolitiikkaa?
Itä- ja Pohjois-Suomessa on runsaasti vahvuuksia koko maan kasvulle luonnonvaroissa, ihmisissä, osaamisessa ja kestävässä matkailussa. Nyt hallitus haaskaa tämän potentiaalin. Erityisesti itärajan maakunnissa tilanne on hälyttävä.
Helmikuussa julkaistu tuore PK-yritysbarometri kertoo karua kieltään. Itärajan maakuntien yritysten toimintaedellytykset ovat heikentyneet ja luottamus tulevaan on pudonnut, mikä oleellisesti jarruttaa sekä kasvua että työllisyyttä.
Samaan aikaan hallitus on ohjelmassaan linjannut esimerkiksi 130 miljoonan euron kasvupaketista Länsirannikolle. Arvoisa hallitus, milloin on Itä- ja Pohjois-Suomen kasvutoimien vuoro?
Arvoisa puhemies,
Itäiseen ja pohjoiseen Suomeen kaivataan vihreän siirtymän tulevaisuusinvestointeja ja energiaverkon vahvistamista.
Pääministeri Orpo, olette ohjelmassanne luvannut, että esimerkiksi tuulivoimapotentiaalia hyödynnetään eri puolilla Suomea. Mitään ei ole tapahtunut. Asiaa selvittäneen työryhmän ehdotukset ovat edelleen toteuttamatta.
Mistä nyt kiikastaa, arvoisa hallitus? Aikaansaannoksenne on taas uusi työryhmä. Lisätyöryhmien sijaan nyt on aika pistää toimeksi. Itä- ja Pohjois-Suomessa odotetaan teiltä tekoja.
Arvoisa puhemies,
Pääministeri Orpon hallitus on tietoisesti laiminlyönyt koko maan kasvuedellytysten tasaveroisen kehittämisen.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus on epäonnistunut vahvistamaan kasvua ja työllisyyttä sekä tätä kautta ihmisten turvallista arkea koko maassa ja ei tämän vuoksi nauti eduskunnan luottamusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti10.8.2026 14:48:47 EEST | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.
SDP:n Paula Werning: Sikarutto on uusi kriisi Kaakkois-Suomessa – Miten Essayah reagoi?10.8.2026 13:18:58 EEST | Tiedote
Sikarutto aiheuttaa Kaakkois-Suomessa epätietoisuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) toteaa, että ihmiset tarvitsevat nyt selkeitä ohjeita ja yrittäjät tietoa siitä, miten elinkeinoja voidaan turvata taudin torjunnan aikana.
SDP:n Piritta Rantanen: Sikaruton torjunnassa ratkaisevat oikea tieto, avoimuus ja selkeät ohjeet7.8.2026 14:15:05 EEST | Tiedote
Afrikkalaisen sikaruton vuoksi ihmisillä on tällä hetkellä paljon huolta ja kysymyksiä. Kansanedustaja Piritta Rantanen muistuttaa, että taudin leviämisen estäminen onnistuu vain, jos ihmisillä on käytössään oikeaa ja ajantasaista tietoa sekä selkeät toimintaohjeet.
SDP:n Tuppurainen: Kokoomuksen ylimielisyys ulottuu jo ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan7.8.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kannatuspaniikki aiheuttaa jo politikointia ulko- ja turvallisuuspolitiikalla. Ryhmäpuheenjohtaja Kopran lausunnot ovat oppikirjaesimerkki siitä, miten kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora aiheuttaa vauhtisokeutta, joka heikentää Suomen turvallisuutta, SDP:n Tuppurainen sanoo.
SDP:n Suhonen kysyy: Uhrataanko nyt jo palkkaturvajonossa kärvistelevät?7.8.2026 09:50:35 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen on huolissaan yhä kasvavista palkkaturvajonoista ja on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme