SDP:n kansanedustaja Paula Werning vaatii hallitukselta toimia Itä-Suomen ja Kymenlaakson alueiden elinvoiman turvaamiseksi
20.3.2024 13:32:02 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on syvästi huolissaan Itä-Suomen ja Kymenlaakson alueiden elinvoimaisuuden nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Näiden alueiden kehittäminen on nyt kiireellisempää kuin koskaan. – Hallituksen on aika herätä ja tunnustaa Itä-Suomen sekä Kymenlaakson merkitys koko maamme talouden ja turvallisuuden kannalta, Werning vaatii.

Itäraja on ollut yli vuoden kiinni, mutta hallitus ei ole tehnyt sinne panostuksia. Hallituksen toimettomuus ja sen jäljet näkyvät nyt alueilla, johon rajan sulkeutuminen ja Venäjän kaupan katkeaminen ovat jo ennestään raskaasti osuneet.
– Itä-Suomen alueen tukeminen on turvallisuuspoliittinen teko. Se ei ole vain rajakysymys, vaan kysymys siitä, miten me suomalaiset rakennamme yhtenäistä alueiden Suomea. On hyvä muistaa, että itäisessä Suomessa sijaitsee myös maamme Puolustusvoimien toimintakyvyn kannalta kriittisiä elementtejä, Werning sanoo.
– Investoinnit itäiseen Suomeen ovat välttämättömiä alueiden elinvoiman ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Kymenlaakson alue on kokenut merkittäviä menetyksiä viime vuosina, ja nyt on aika toimia. EU-rahoituksen kanavoiminen ja valtion panostukset ovat avainasemassa alueen elinvoiman palauttamisessa, Werning korostaa.
Kansanedustaja Werning katsoo, että Kymenlaaksossa Kotkan–Haminan seutu tulee nostaa yritystukien korkeimpaan tukiluokkaan EU:n uudella rahastokaudella 2024–2029 ja Kymenlaakso sekä itärajan alueet tulee huomioida paremmin EU:n aluekehitysvarojen jaossa.
– Kymenlaaksossa on vireillä lukuisia puhtaan siirtymän investointeja, jotka tarjoavat mahdollisuuden merkittäville aluekehitysvaikutuksille. EU-rahoituksen kanavoiminen näihin hankkeisiin voi tuoda alueelle tarvittavaa elinvoimaa ja varmistaa, että tukieuroille saadaan todellista vastinetta, hän toteaa.
– Kymenlaakson teollisuuden ja alueen yritysten puhdas siirtymä on välttämätön askel kohti kestävämpää tulevaisuutta, ja se edellyttää kansallisia panostuksia. Tällaiset satsaukset eivät ainoastaan nopeuta maamme talouden kasvua ja lisää alueen hyvinvointia, vaan ne ovat myös kriittisiä elinkeinoelämän sekä teollisuuden kuljetusten turvaamisessa, mikä puolestaan vahvistaa alueen elinvoimaa. Kymenlaaksossa on ensiarvoisen tärkeää kehittää elinkeinoelämän toimintaympäristöä parantamalla liikenneyhteyksiä ja logistiikan sujuvuutta Suomen suurimpaan vientisatamaan HaminaKotkaan, mikä parantaa koko Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. Itä-Suomi ja Kymenlaakso ovat alueita, jotka ovat täynnä potentiaalia teollisuuden, matkailun ja teknologian aloilla, mutta ilman tarvittavia investointeja ja tukitoimia tämä potentiaali uhkaa valua hukkaan, kertoo Werning.
Edustaja Werning nostaa esiin yhtenä merkittävänä investointitarpeena akkuteollisuuden Kotkan Keltakallion teollisuusalueella.
– Akkuteollisuuden investoinnit ovat mahdollisuus, jotka voivat muuttaa koko Kymenlaakson alueen tulevaisuutta. Meidän on varmistettava, että liikennejärjestelyt ja infrastruktuuri tukevat näitä investointeja, hän painottaa.
Lisäksi edustaja Werning vaatii valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Kunnat ovat Suomen elinvoiman rakentajia ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen on välttämätöntä, kuntien toimintaedellytysten turvaamiseksi.
– Sote-uudistuksen seurauksena Kymenlaakson kuntien valtionosuudet ovat pudonneet dramaattisesti. Tämä on tilanne, joka ei voi jatkua. Valtionosuusjärjestelmän on oltava tasapuolisempi, oikeudenmukaisempi ja ennakoitavampi sekä eri alueiden erityispiirteet paremmin huomioiva. Nyt on aika toimia. Itä-Suomen ja Kymenlaakson alueiden tukeminen on investointi Suomen tulevaisuuteen. Hallituksen on vastattava tähän haasteeseen pikaisesti, Werning päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme