Pirkanmaan maaseudun kehittämiseen yli 10 miljoonaa euroa
Vuonna 2024 Pirkanmaalla on jaossa merkittävä potti EU:n maaseuturahoitusta hanke- ja yritystuille. Tukea on saatavilla erilaisille elinkeinojen, palveluiden ja asuinympäristön kehittämishankkeille sekä yritysten investointeihin ja kehittämiseen. Esimerkiksi ympäristö- ja ilmastotoimille sekä laajakaistainvestoinneille on tarjolla hyvin rahoitusta.
![Metsäkeskuksen, Tredun (Tampereen kaupunki) ja Luonnonvarakeskuksen Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla -koulutushankkeessa (2022–2024) lisätään metsänomistajien osaamista ja viedään uusinta tutkimustietoa käytäntöön talousmetsien luonnonhoidossa ja vesistöhaittojen vähentämisessä. Pirkanmaan ELY-keskus on tukenut hanketta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020.](/data/images/public/69817881/70125071/5c72c485-20f5-49fd-8df9-d5878f71cfbb-w_720.png)
EU:n maaseuturahoitusta Pirkanmaan maaseutualueille on tänä vuonna jaossa yhteensä hiukan yli 10 miljoonaa euroa, josta 7,5 miljoonaa euroa on haettavissa Pirkanmaan ELY-keskuksesta ja 2,7 miljoonaa euroa paikallisista maaseudun kehittämisyhdistyksistä, Leader-ryhmistä. Rahoituksen myöntövaltuuden alueille päättää vuosittain maa- ja metsätalousministeriö.
Viime vuonna alkaneen rahoituskauden 2023–2027 hanke- ja yritystukia on myönnetty maaliskuun puoleen väliin mennessä 1,35 miljoonaa euroa.
Maaseudun kehittämistukia haetaan Pirkanmaan ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä, riippuen hakijaorganisaation tai hankkeen koosta sekä toiminnan luonteesta. Leader-ryhmistä tukea voivat hakea enintään viisi henkilöä työllistävät ja alle 100 000 euron investointia hakevat yritykset, sekä yhteisöt paikallisesti vaikuttaviin hankkeisiin. ELY-keskuksesta tukea hakevat suuremmat yritykset ja maakunnanlaajuisia hankkeita toteuttavat organisaatiot.
Tukia voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset ratkaistaan valintajaksoittain. Rahoitusta voivat hakea maaseudun yhdistykset, yhteisöt ja kehittämisorganisaatiot sekä niillä sijaitsevat mikro- ja pk-yritykset.
Runsaasti rahoitusta ilmasto- ja ympäristötoimille sekä laajakaistoille
Pirkanmaan ELY-keskuksesta myönnettävän rahoituksen yhtenä tärkeänä painopisteenä on tänä vuonna ympäristö ja ilmasto. Yleishyödyllisten investointihankkeiden ympäristö- ja ilmastotoimille on kuluvana vuonna korvamerkitty noin 900 000 euroa tukea.
Pirkanmaan ELY-keskuksesta haettavilta hankkeilta toivotaan erityisesti toimintaa, joka edistää kestävyysnäkökulmien vahvistumista.
Pirkanmaan ELY-keskuksesta haettavilta hankkeilta toivotaan erityisesti toimintaa, joka edistää kestävyysnäkökulmien vahvistumista.
– Hankkeet, joissa etsitään ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi tai bio- ja kiertotalouden edistämiseksi ovat tärkeitä toimia Pirkanmaan maaseutualueiden kehittämiseksi. Lisäksi yhteistyö on edellytys hankerahoituksen saamiselle, joten hankekumppaneiden etsimiseen kannattaa panostaa, kannustaa johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä.
Myös laajakaistainvestoinneille on Pirkanmaalla hyvin rahoitusta tarjolla. Seuraavat rahoitettavat laajakaista- ja kyläverkkohankkeet valitaan syksyllä.
Leader-ryhmät tukevat paikallista kehittämistä
EU:n maaseuturahoitusta paikalliseen kehittämiseen voi hakea Pirkanmaan Leader-ryhmistä, joita Pirkanmaan alueella toimii kuusi. Toiminnan keskiössä on vahvasti paikallisuus ja rahoittavien hankkeiden tulee vastata sen toteutusalueen kehittämisstrategian tavoitteisiin, mutta esimerkiksi ympäristöön ja ilmastoon liittyviä toimia tuetaan kaikista ryhmistä.
–Vihreä siirtymä näkyy vahvasti myös Leader-toiminnassa paikallistasolla. Tukimuodoissa on sekä yrityksille että yhteisöille monia mahdollisuuksia edistää ilmasto- ja ympäristöasioita selvityksistä ja suunnitelmista lähtien. Lisäksi kaikkien hankkeiden osalta tulee arvioida toiminnan kestävyyttä, kertoo kehittämisasiantuntija Anna Kulmakorpi Leader Pirkan Helmestä.
Rahoituskaudella 2023–2027 Leader-ryhmistä on haettavissa monipuolinen valikoima tukimuotoja. Leader-ryhmistä haettavaa yritystoiminnan käynnistystukea voi hyödyntää esimerkiksi maaseudun yritysten omistajanvaihdoksiin. Maaliskuun puolessa välissä avautui haku pienhankkeisiin, jolla voidaan tukea maaseudun yhteisöjen enintään 8000 euron täsmätarpeita.
Karttapalvelusta voi tarkistaa, onko yrityksesi tai hankkeen toteutuspaikka tukikelpoisella alueella.
Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien henkilökunta neuvoo rahoituksen hakemisessa.
Lisätietoja EU:n maaseuturahoituksen yritys- ja hanketuista Ruokaviraston sivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä, p. 0295 036 048,
Leader Kantri
Toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti, p. 040 707 1470
Leader Pirkan Helmi
Kehittämisasiantuntija Anna Kulmakorpi, p. 0400 226 676
Leader Joutsenten reitti
Toiminnanjohtaja Petri Rinne, p. 040 555 3232
Leader PoKo
Toiminnanjohtaja Jutta Ahro, p. 044 574 0052
Leader Pohjois-Satakunta
Toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto, p. 050 5896 269
Leader Vesuri-Ryhmä
Toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju, p. 050 324 1144
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Rumputöitä maantiellä 304 Valkeakoskella 5.-18.8.202426.7.2024 09:02:16 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii kuusi erillistä maantierumpua Kärjenniemen ja Konhon välisellä tieosuudella Valkeakoskella. Työt sijoittuvat maantielle 304 Lempääläntie/Toijalantie. Rumpujen vaihtotyöt tehdään 5.8.–18.8. välisenä aikana.
Haitalliset vieraskasvilajit aiheuttavat vahinkoa luonnolle ja ihmiselle25.7.2024 12:51:55 EEST | Tiedote
Monet puutarha- ja koristekasveina käytetyt haitalliset vieraskasvilajit leviävät tehokkaasti, syrjäyttäen alkuperäisiä kasvilajeja. Jotkut vieraslajit, kuten jättiputki, ovat myös haitallisia ihmisen terveydelle. Vieraskasvilajien torjunta vaatii pitkäjänteistä työtä. Varhainen tunnistaminen ja nopea reagointi ovat avainasemassa ympäristön monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Pirkanmaan päällystystyöt viikolla 3023.7.2024 11:03:15 EEST | Tiedote
Viikon 30 aikana päällystystyöt jatkuvat valtatiellä 3 Parkanossa. Työtä tehdään päivä- sekä yötyönä. Kantatiellä 44 Sastamalassa tehdään valmisteleviä töitä tulevaa päällystystä varten. Muiden tietyömaiden nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen, kun työmaiden viimeistelytyöt on tehty.
Pirkanmaan työttömyys kasvoi eniten maakuntavertailussa, mutta kasvu hidastunut selvästi23.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömyys on kasvanut Pirkanmaalla viime vuoteen verrattuna. Työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa yhteensä 28 869 henkilöä, mikä on 4 866 henkilöä enemmän kuin vuoden 2023 kesäkuussa. Muihin maakuntiin verrattuna Pirkanmaalla työttömyystilanne kasvoi eniten eli 20,3 prosenttia.
Leväseuranta: Sinilevän määrä hieman laskussa18.7.2024 09:10:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla tehtiin viikolla 29 edellisviikkoa vähemmän sinilevähavaintoja. Sinilevää havaittiin runsaasti Kangasalan Kirkkojärvessä ja vähän levää havaittiin Sastamalan Houhajärvessä, Pyhäjärvessä Vesilahden kirkonkylän rannassa ja Kangasalan Ukkijärvessä. Sinilevää on Järviwikin leväbarometrin mukaan ajankohdan keskiarvoon nähden hieman normaalia vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme