Jyväskylän yliopisto

Irene Ylönen Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen johtajaksi

Jaa

Rehtori Jari Ojala on hyväksynyt filosofian maisteri Irene Ylösen valinnan Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen johtajaksi 1.4.2024 alkaen. Avoimen tiedon keskuksen johtaja vastaa yksikön kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja johtamisesta sekä digitaalisten informaatiopalveluiden kehittämisestä.

Irene Ylönen
Irene Ylönen Jyväskylän yliopisto/Iida Källroos

Irene Ylönen on toiminut Avoimen tiedon keskuksen varajohtajana 1.3.2022 lähtien ja vt. johtajana 16.11.2023 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tietoaineistojen hankinnasta vastaavana palvelupäällikkönä ja informaatikkona Jyväskylän yliopiston kirjastossa ja Avoimen tiedon keskuksessa.

Ylösellä on vahva kokemus Avoimen tiedon keskuksen palvelukokonaisuudesta. Ylösen vahvuutena ovat kokemus akateemisen yhteisön henkilöstöjohtamisesta esihenkilötehtävissä sekä näytöt palveluprosessien kehittämisestä. Kokemus Avoimen tiedon keskuksen varajohtajan tehtävässä toimimisesta on vahvistanut Ylösen johtamiskokemusta.

- Jyväskylän yliopistossa on ainutlaatuinen ja ennakkoluuloton Avoimen tiedon keskus, jonka tulevaisuuden kehittämiseen tarvitaan Irene Ylösen visiointikykyä ja vahvaa osaamista. Hänen vahvuuksiaan ovat vuorovaikutustaidot ja kyky toimia akateemisissa verkostoissa. Hänellä on myös selkeä näkemys tulevaisuuden haasteista ja siitä, mihin suuntaan Avoimen tiedon keskuksen palvelukokonaisuutta tulee kehittää, rehtori Jari Ojala sanoo. 

- Haluan edelleen vahvistaa Avoimen tiedon keskuksen roolia uutta luovana, myönteisen toimintakulttuurin omaavana yksikkönä, jonka palveluista on selkeää hyötyä niin tutkijoille, opettajille kuin opiskelijoillekin. Tärkeä ja yhä kasvava rooli Avoimen tiedon keskuksella on myös tieteellisen tiedon välittämisessä yhteiskuntaan, Irene Ylönen toteaa.

Avoimen tiedon keskus on Jyväskylän yliopiston kirjaston ja tiedemuseon ainutlaatuinen yhteenliittymä. Keskuksessa työskentelee noin 70 henkilöä. Keskus tarjoaa asiantuntevia ja ajanmukaisia kirjasto- ja museopalveluita sekä avoimen tieteen ja tutkimuksen tuen palveluita toimipisteissä ja verkossa.

Lisätietoja:

Irene Ylönen, irene.ylonen@jyu.fi, puh. 050 428 5259

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye