Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

Lomautuksia Etelä-Savossa eniten rakennusalalla

Jaa

Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa 6 537 työtöntä, 473 henkilöä ja 8 % vuodentakaista enemmän. Lomautettuja oli 951 eli 83 enemmän kuin vuosi sitten. Eniten lomautettuja on rakennusalan tehtävissä. Työttömänä oli helmikuun lopussa 11,8 % työvoimasta.

Etelä-Savon kartta, johon on merkitty työttömyysaste kunnittain
Etelä-Savon kartta, johon on merkitty työttömyysaste kunnittain

Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa noin 11 000 työnhakijaa, eli noin 200 enemmän kuin vuosi sitten. Yleisillä työmarkkinoilla työssä olevia työnhakijoita oli hieman yli 2 000, mikä on noin 100 enemmän kuin vuosi sitten.

Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita yhteensä 1 798, miehiä 1 137 ja naisia 661. Pitkäaikaistyöttömistä 63 % on miehiä. Osuus kaikista Etelä-Savon työttömistä on 27 %. Määrä on noussut vuodentakaisesta 165:llä ja tammikuusta 35:llä.

Aktivointiasteeseen kuuluvissa palveluissa oli Etelä-Savossa 2 799 henkilöä eli noin 200 henkilöä vähemmän kuin edellisvuoden helmikuussa. Valtaosa laskusta selittyy koulutuksessa olevien määrän alenemisesta. Palveluissa olevista oli miehiä 1 500 (aktivointiaste 27 %) ja naisia 1 299 (aktivointiaste 35 %). Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden kokonaismäärä oli helmikuun lopussa noin 9 300.

Asiointi kuntakokeiluissa ja TE-toimistossa

Etelä-Savon työttömistä 2 600 henkilöä asioi lakisääteisen asiointiperusteensa mukaisesti Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilussa, 1 200 Savonlinnan kaupungin työllisyyden kuntakokeilussa ja 2 700 TE-toimistossa.

Alle 30-vuotiaita työttömiä oli helmikuun lopussa yhteensä 1 303 ja heistä 83 % asioi kuntakokeiluissa. 30–54-vuotiaita työttömiä oli 3 100 ja heistä 59 % asioi kuntakokeiluissa. Yli 55-vuotiaita työttömiä oli noin 2 000 ja heistä 41 % asioi kuntakokeiluissa.

Lomautetuista 74 % asioi TE-toimistossa.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

ELY-keskuksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savossa työttömiä edelleen yli 7 00024.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli maaliskuun lopussa työttömiä työnhakijoita 7 019, mikä on 757 henkilöä eli 12 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 758. Työttömänä oli 12,6 % työvoimasta. Maaliskuun aikana kokonaan työttömien määrä laski reilulla sadalla ja lomautettujen määrä 54:llä. Lomautettujen miesten määrä laski helmikuusta 37:llä ja lomautettujen naisten 17:llä.

Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia vesistöjen kunnostukseen23.4.2025 12:46:48 EEST | Tiedote

Etelä-Savossa myönnettiin avustuksia vesistökunnostuksiin yli 300 000 euron edestä. Yhteensä avustushakemuksia tuli 17 kappaletta, joista 13 sai myönteisen avustuspäätöksen. Vesistöissä tehtävien toimenpiteiden lisäksi avustusta myönnettiin kolmelle valuma-aluelähtöiselle suunnittelu- ja toimenpidehankkeelle. Avustetuilla hankkeilla edistetään vesistöjen monipuolista käyttöä ja hyvää ekologista tilaa.

Kevättulvat jäämässä pieniksi Etelä-Savossa16.4.2025 13:30:35 EEST | Tiedote

Lumet ovat miltei kokonaan sulaneet Etelä-Savossa, ja jäiden lähtö vesistöistä on alkamassa. Tulvat ovat jäämässä koko maakunnassa selvästi tavanomaista alemmaksi ja järvien tulvahuiput koetaan normaalia aiemmin. Talven mittaan lämpötilanvaihtelut sulattivat välillä lumia ja sateita saatiin vetenäkin, joten lumen vesiarvot ovat olleet keväällä tavanomaista alempia. Vähäsateinen kevät on myös osaltaan hillinnyt vedenpintojen nousua.

Kangasniemen Leppäselkä – Pätkönlammen Natura 2000 -alueen hoitosuunnittelu alkaa9.4.2025 15:05:10 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-Keskus aloittaa Kangasniemellä sijaitsevan Leppäselkä-Pätkönlammen Natura-alueen hoitosuunnitelman laatimisen keväällä 2025 ja suunnitelman on tarkoitus valmistua syksyllä 2025. Leppäselkä – Pätkönlampi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Monien linnustollisesti arvokkaiden kosteikkojen tapaan Leppäselän ja Pätkönlammen tila on heikentynyt rehevöitymisen ja umpeenkasvun myötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye