Eläkkeensaajan asumistukeen tai lapsilisään ei tule leikkauksia 1.4.2024
Eläkkeensaajan asumistuki ei muutu, vaikka muita sosiaaliturvan leikkauksia tulee voimaan. Myöskään lapsilisä ei pienene. Sosiaaliturvan 1.4.2024 voimaan tulevat leikkaukset koskevat yleistä asumistukea ja työttömyystukea.
Kela tiedotti 18.3. leikkauksista, jotka koskevat yleistä asumistukea ja työttömyystukea. Muutokset ovat olleet paljon esillä myös mediassa. Kelan palveluyksikön johtajan Petteri Taposen mukaan asiakkaiden huoli omista etuuksista näkyy Kelan puhelinpalvelussa. Myös vääriä käsityksiä on liikkeellä.
– Kelan puhelinpalveluun tulee nyt paljon puheluita eläkeläisiltä, jotka ovat huolissaan omasta asumistuestaan. Suuri osa heistä saa eläkkeensaajan asumistukea, johon ei ole tulossa muutoksia, hän kertoo.
1.4. voimaan tulevat muutokset eivät koske eläkkeensaajan asumistukea. Yleinen asumistuki ja eläkkeensaajan asumistuki ovat eri etuuksia. Asiakas voi tarkistaa saamastaan päätöksestä, mitä tukea hän Kelasta saa. Kaikki päätökset löytyvät myös OmaKelasta.
Työttömyystuen lapsikorotukset poistuvat, mutta lapsilisää ei leikata
Kelan maksamaan työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan ja liikkuvuusavustukseen on sisältynyt lapsikorotuksia, jotka poistuvat 1.4.2024. Muutos koskee työttömiä, joilla on huollettavanaan alle 18-vuotiaita lapsia. Muutos ei sen sijaan koske eläkkeiden lapsikorotuksia eikä lapsilisää.
– Osa asiakkaista on käsittänyt, että lapsilisän maksaminen loppuu kokonaan. Rauhoittelemme heitä ja kerromme, ettei näin ole, Taponen kertoo.
Lapsilisiin on päinvastoin tullut vuoden alussa korotuksia. Monilapsisten perheiden lapsilisät kasvoivat, ja yksinhuoltajakorotusta korotettiin 10 eurolla eli 73,30 euroon kuukaudessa. Lisäksi 1.4.2024 alkaen alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaa lapsilisää korotetaan 26 eurolla kuukaudessa.
Taponen muistuttaa, että asiakkaat voivat tarkistaa OmaKelasta saamansa päätökset, etuuksien maksupäivät ja maksettavan etuuden määrän. Kela.fissä on koottu yhdelle sivulle (www.kela.fi/muutokset-tukiin) kattavasti tietoa siitä, miten yleinen asumistuki ja työttömyystuki muuttuvat. Sivulla on myös esimerkkejä muutosten vaikutuksista etuuksiin, vastauksia yleisiin kysymyksiin sekä linkit laskureihin, joiden avulla muutosten vaikutusta omiin etuuksiin voi arvioida.
Lue lisää:
Muutokset työttömyystukeen, yleiseen asumistukeen ja toimeentulotukeen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annette HerrgårdsuunnittelijaKela
lapsilisään liittyvät asiat
Katri SillanpääVastaava suunnittelijaKela
eläkkeensaajan asumistukeen liittyvät asiat
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiPetteri Taponenpalveluyksikön johtajaKela
Puh:0206359101petteri.taponen@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Antalet mottagare av handikappbidrag för personer under 16 år fortsatte att öka 202417.4.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 beviljades totalt 11 300 nya handikappbidrag för personer under 16 år. Av de beviljade handikappbidragen beviljades 82 procent med anledning av utvecklingsneurologiska funktionsnedsättningar. Antalet personer som fick handikappbidrag på grund av adhd ökade med 15 procent från året innan.
Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajien määrä jatkoi kasvuaan vuonna 202417.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 myönnettiin yhteensä 11 300 uutta alle 16-vuotiaan vammaistukea. Myönnetyistä vammaistuista 63 prosenttia alkoi neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella. ADHD:n vuoksi etuutta saavien määrä lisääntyi edellisvuodesta 15 prosenttia.
Antalet klienter inom Nuotti-coachning halverades år 202416.4.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 fick betydligt färre klienter Nuotti-coachning än under tidigare år. Nuotti-coachning ordnas inom ramen för FPA:s yrkesinriktade rehabilitering för unga. Antalet klienter minskade kraftigt redan i slutet av 2023 till följd av att målgruppen preciserades. Efter de lagändringar som gjorts är det nu viktigt att följa hur situationen utvecklas för unga som riskerar att marginaliseras.
Nuotti-valmennuksen saajamäärä romahti vuonna 2024 – saajia alle puolet edellisvuoteen verrattuna16.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Nuoren ammatillisen kuntoutuksen Nuotti-valmennusta sai vuonna 2024 huomattavasti pienempi määrä nuoria kuin aiempina vuosina. Saajamäärä kääntyi jyrkkään laskuun jo loppuvuonna 2023 tehtyjen kohderyhmän täsmennysten seurauksena. Nyt on tärkeää seurata, miten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanne kehittyy lakimuutosten jälkeen.
Bärplockare som kommer till Finland ska ansöka om tillstånd för säsongsarbete och rätt till vård15.4.2025 08:59:54 EEST | Pressmeddelande
Bärplockare som kommer till Finland från ett land utanför EU-området för att plocka vilda bär betraktas i fortsättningen som säsongsarbetare, vilket ger dem bättre tillgång till den offentliga hälso- och sjukvården. Utöver tillstånd för säsongsarbete ska de också ansöka om rätt till vård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme