Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla

Jaa

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

”Pidän tärkeänä, että tilanteeseen löytyisi ratkaisu. Suomalaista työmarkkinaa tulee rakentaa luottamuksen varassa. Samalla kuitenkin on parannettava Suomen talouskasvun edellytyksiä. Molemmat näkökulmat ovat välttämättömiä, jotta vakaampaa tulevaisuutta voidaan rakentaa”, Keskuskauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Timo Ritakallio sanoo.

Suomen valtiontalouden vakauttaminen vaatii, että maassa tehdään erilaisia rakenteellisia uudistuksia, jotta suomalaisten hyvinvoinnista ja yritysten menestymisen edellytyksistä voidaan huolehtia tulevaisuudessakin. Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että tarvittavat työelämäuudistukset tehdään ja tässä hallituksen toimet ovat oikeansuuntaisia. Uudistusten kautta julkisen talouden kestävyyttä voidaan vahvistaa ja talouden kasvua vauhdittaa.

Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä ja haluaa kunnioittaa jokaisen työntekijän lakisääteistä oikeutta ja vapautta järjestäytyä tai olla järjestäytymättä haluamallaan tavalla. Sopimisen kulttuurista tulee pitää kiinni jatkossakin.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Komissiolta esitys 2040-ilmastotavoitteesta – EU:n ulkopuolisten ilmastotoimien sallimisessa mahdollisuuksia ja riskejä2.7.2025 13:17:05 EEST | Tiedote

Komissio antoi keskiviikkona pitkään odotetun esityksensä EU:n 2040-ilmastotavoitteeksi. EU:n päästöjen pitäisi vähentyä 90 prosenttia 2040 mennessä. Uutena elementtinä komissio sallisi rajatusti kansainvälisten yksiköiden käytön eli EU:n ulkopuolella toteutetut ilmastotoimet osana EU:n tavoitetta, ja lisää joustavuutta eri alatavoitteiden välille. Teknologisia nieluja ollaan tuomassa osaksi EU:n päästökauppaa.

Pääekonomisti: Ei merkkejä luottamuksen paranemisesta – kotitalouksien arviot ”hehtaarikaupalla” ekonomisteja synkemmät27.6.2025 08:53:23 EEST | Tiedote

Kotitalouksien luottamus talouteen on edelleen kehnoa, ja arvio Suomen talouden kehityksestä on ”hehtaarikaupalla” synkempi kuin tyypillisissä ekonomistiennusteissa. Tilastokeskuksen kesäkuun tilastossa luottamusindikaattori sai arvon -8,6. Pitkän aikavälin keskiarvo on -2,7, joten alkukesän tunnelmat olivat selvästi tavanomaista heikompia. Viime kuukausien kuluttajaluottamuksen muutokset ovat olleet vähäisiä, mutta pikemminkin suunta on heikkenevä.

Valtiontukikilpailun jatkuminen Euroopassa on Suomelle huono uutinen – investointien verohyvityksen jatkotarve nyt selvä25.6.2025 16:23:30 EEST | Tiedote

EU:n komission keskiviikkona julkaisemat uudet valtiontukipuitteet puhtaan teollisuuden investoinneille jatkavat sallivaa linjaa jäsenmaiden valtiontukiin vuoteen 2030 asti. Investointien lisäksi jäsenmaat voivat myös tukea teollisuuden sähkön hintaa. Keskuskauppakamari pitää tilannetta reilun kilpailun kannalta huolestuttavana ja Suomelle huonona sekä kannustaa hallitusta valmistelemaan ripeästi investointien verohyvityksen jatkoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye