DNA Oyj

Suomalaisilla yrityksillä paljon tekemistä Euroopan tietoturvadirektiivin täytäntöönpanossa

26.3.2024 10:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote

Jaa

DNA:n ja Telenorin Pohjoismaiden yhtiöiden Norstatilla teettämän yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan suomalaisilla yrityksillä on runsaasti kehitettävää tietoturvan saralla. Myös uuden NIS2-direktiiviin täytäntöönpanossa on paljon tehtävää. 

DNA:n ja Telenorin Pohjoismaiden yhtiöiden Norstatilla teettämän yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan yrityksillä on runsaasti kehitettävää tietoturvan saralla.
DNA:n ja Telenorin Pohjoismaiden yhtiöiden Norstatilla teettämän yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan yrityksillä on runsaasti kehitettävää tietoturvan saralla.

NIS tulee sanoista Network and Information Systems, ja sen tavoitteena on kyberturvallisuuden yhteisen tason varmistaminen kaikkialla Euroopan unionissa. Kyseinen direktiivi tulee Suomessa tämän vuoden kuluessa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin vaatimukset koskevat suurta osaa suomalaista yrityksistä joko välittömästi tai alihankintaketjujen kautta. 

Tutkimuksen perusteella pohjoismaiset yritykset kokevat tietoturvansa tason ja uhkakuvat samankaltaisena. 

Lähes kaikki pohjoismaalaiset yritykset katsovat olevansa jollain tasolla tietoisia kyberuhista

Henkilöstön tietoisuus kyberturvauhista ja niihin oikeanlaisesta reagoinnista on yksi tärkeimmistä kyberturvan osa-alueista, ja NIS2 edellyttääkin entistä parempaa kyberturvan asioiden tiedottamista ja kouluttamista henkilöstölle. Kyselyn perusteella Suomessa noin puolet (49 %) vastaajista mainitsi tarjoavansa tällä hetkellä henkilöstölleen NIS2:n edellyttämää kyberturvaan liittyvää koulutusta. Norjassa koulutusta tarjoaa 61 % yrityksistä ja Ruotsissa sekä Tanskassa noin kolmannes.  

”Erityisen huolestuttavana voidaan pitää sitä, että vastausten perusteella palomuurisuojaus puuttuu jopa neljänneksestä yrityksiä. Tästä on syytä olla huolissaan paitsi näiden yritysten itsensä vuoksi, myös niiden verkkopalveluissa asioivien asiakkaiden vuoksi. Kyberturvallisuudessa oma hyvä suojautuminen vähentää myös muiden tartuntariskiä”, toteaa Dominique Akl, DNA:n yritysliiketoiminnassa verkko- ja pilvipalveluratkaisuista vastaava johtaja. 

Vastaajista 75 % hyödyntää palomuuria, virustorjunnan jäädessä lähelle samoja lukemia (76 %) 

Direktiivin mukaisesti vastuu kyberturvasta on yrityksen johdolla, ja johtohenkilöt voidaan saattaa henkilökohtaiseen vastuuseen laiminlyönneistä. Vastaajista lähes kaikki (95 %) kokivat olevansa jollain tavalla tietoisia kyberturvallisuuteen liittyvistä uhista. Kymmenes (10 %) vastaajista ei kuitenkaan ollut tietoisia siitä, mitä kyberturvaan liittyviä suojaustyökaluja yrityksellä oli ylipäätään käytössään. 

Etukäteissuunnitelmat puuttuvat valtaosasta suomalaisia yrityksiä 

Voimaan astuessaan NIS2 edellyttää, että kyberturvallisuuteen liittyvät riskit on analysoitu ja tietojärjestelmän turvallisuutta koskevat politiikat on asetettu voimaan. Hieman yli kolmannes (36 %) suomalaisista yrityksistä on tehnyt kyberturvauhkia vastaavat häiriönhallintasuunnitelmat. Tästä huolimatta merkittävä osa (86 %) vastaajista oli varmoja tai melko varmoja siitä, että pystyvät vastaamaan kyberturviin koskeviin häiriöihin.

Vastauksien perusteella on todennäköistä, että suurella osalla suomalaisista yrityksistä on todellisuudessa heikot edellytykset vastata tehokkaasti erilaisiin tietoturvauhkiin.

Kyberturvan parantamisen esteenä resurssit ja osaaminen

NIS2:n vaatimusten täyttäminen edellyttää yrityksiltä entistä enemmän panostusta kyberturvan kehittämiseen ja ylläpitoon. 

”Jokaisen yrityksen tulisi toimia direktiivin tarkoitusperien mukaisesti huolimatta siitä velvoittaako direktiivi yritystä suoraan”, Akl sanoo. 

Suurimmiksi esteiksi kyberturvakyvykkyyksien parantamiseksi nähtiin resurssien ja rahoituksen puute (25 %), osaaminen (27 %) ja henkilökunnan osaamisvaje (26 %).  Suurin osa vastaajista (51 %) katsoi, että kyberturvan resursointia lisätään, mutta ainoastaan 7 % piti resurssoinnin lisäämistä erittäin todennäköisenä.

Lehdistötiedote perustuu Telenor Groupin Norstatilla lokakuussa 2023 teettämään verkkotutkimukseen. Tutkimus kohdennettiin suomalaisiin, norjalaisiin, ruotsalaisiin ja tanskalaisiin yrityksiin, ja sen vastaajina toimivat kohdeyrityksen liiketoiminnasta vastaavat johtajat. Vastaajien kokonaismäärä oli 2134, joista 518 oli Suomessa. Tutkimuksen virhemarginaali on 1,9–4,5 prosenttiyksikköä.

Lisätietoja:

Liite: tutkimusraportti

Dominique Akl, johtaja, verkko- ja pilvipalveluratkaisut, DNA Oyj, puh. 044 044 2602, dominique.akl@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

DNA:n ja Telenorin Pohjoismaiden yhtiöiden Norstatilla teettämän yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan yrityksillä on runsaasti kehitettävää tietoturvan saralla.
DNA:n ja Telenorin Pohjoismaiden yhtiöiden Norstatilla teettämän yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan yrityksillä on runsaasti kehitettävää tietoturvan saralla.
Lataa

Liitteet

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA Oyj:n huhti–kesäkuun 2026 liiketoimintakatsaus: Tasainen kehitys jatkui kireässä markkinatilanteessa16.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Kireään kilpailutilanteeseen nähden kuluvan vuoden toinen neljännes oli DNA:lle taloudellisesti varsin hyvä. Huhti–kesäkuussa liikevaihto pysyi liki samalla tasolla vuodentakaiseen ajanjaksoon verrattuna. Käyttökate kasvoi, erityisesti kun vertailussa huomioidaan DNA:n IoT-liiketoiminnan siirto toiseen Telenorin konserniyhtiöön kuluvan vuoden alussa. Kiinteiden laajakaistaliittymien ja matkaviestinverkon liittymien määrät kasvoivat, mutta niiden keskilaskutus hieman laski.

DNA Plc’s Business Review for April–June 2026: Steady development continued in a highly competitive market environment16.7.2026 08:30:00 EEST | Press release

Considering the intense competitive landscape, the second quarter of the current year was financially quite strong for DNA. During April–June, revenue remained nearly at the same level as in the corresponding period last year. EBITDA increased, particularly when taking into account the transfer of DNA’s IoT business to another Telenor Group company at the beginning of the year. The number of fixed broadband and mobile network subscriptions increased, while their average revenue per user declined slightly.

Etätyöt ja suoratoisto seuraavat myös mökille – näin korjaat takkuilevan mökkinetin14.7.2026 14:28:47 EEST | Tiedote

Mökkikausi on monelle myös etätyö-, suoratoisto- ja yhteydenpitokautta, jolloin toimivan nettiyhteyden merkitys korostuu. DNA:n tuoreen Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan 21 % suomalaisista on kohdannut haasteita nettiyhteytensä kanssa. Vaikka ongelmia esiintyy yleisimmin kodin internetyhteyksissä, myös mökeillä yhteyden hitaus tai toimimattomuus aiheuttaa päänvaivaa osalle käyttäjistä. Moni ongelmista ratkeaa kuitenkin jo yksinkertaisilla toimenpiteillä, joista helpoin on modeemin uudelleenkäynnistys.

Remote work and streaming follow people also to the summer cottage – here’s how to fix a slow cottage internet connection14.7.2026 14:28:47 EEST | Press release

For many, the summer cottage season is also a season of remote work, streaming and staying connected with loved ones, which makes the importance of a functioning internet connection all the more pronounced. According to DNA’s latest Digital Life survey, 21% of Finns have encountered challenges with their internet connection. Although problems occur most commonly with home internet connections, slow or non-functioning connections at summer cottages also cause headaches for some users. However, many of these problems can be solved with simple measures, the easiest of which is restarting the modem.

DNA purkaa käytöstä poistuneita puhelinpylväitä ja -johtoja Päijät-Hämeessä3.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote

DNA poistaa Päijät-Hämeessä vanhan kupariverkon käytöstä poistuneita puhelinpylväitä ja ilmajohtoja vuosien 2026–2027 aikana. Osa puhelinpylväistä ja -linjoista sijaitsee yksityisillä mailla ja pihoilla. Päijät-Hämeessä purkutyöt ovat parhaillaan käynnissä muun muassa Hartolan, Sysmän, Asikkalan ja Nastolan alueilla. Vuonna 2027 purkutyöt jatkuvat Lahdessa, Orimattilassa ja Kärkölässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye