Kainuun työttömyys kasvoi helmikuussa
Kainuun työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi helmikuussa 5 % vuoden takaisesta. Työttömyysaste oli alueista kuudenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen kasvussa. Työvoiman kysyntä on supistunut, mutta useissa ammateissa on silti vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä kuin avoimia paikkoja.

Kainuussa oli helmikuun lopussa 3 166 työtöntä työnhakijaa, mikä on 144 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuotta aiemmin. Kainuun työttömyystilanne oli edellisvuoteen verrattuna alueista kolmanneksi paras. Työttömyys supistui vain Lapissa, 3 % - kasvu oli suurinta Pirkanmaalla, 26 %. Koko maassa työttömyys lisääntyi 12 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 10,4 %, mikä on alueista kuudenneksi vähiten ja 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 10,8 %, mikä on 1,1 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Pitkäaikaistyöttömyys oli noususuunnassa suurimman osan viime vuodesta ja lisääntyi helmikuussa vuoden takaisesta 15 % (+83). Edelliskuusta pitkäaikaistyöttömyys nousi 1 % (+5). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 634. Työttömistä 20 % oli pitkäaikaistyöttömiä, vuotta aiemmin osuus oli 18 %.
Avoimien työpaikkojen määrä putosi selkeästi
Työvoiman kysyntä oli viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla vilkasta, mutta kesäkuusta lähtien paikkamäärä väheni merkittävästi. Helmikuussakin uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin 36 % vähemmän (-528) kuin vuotta aiemmin, yhteensä 957. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten ryhmälle muut työntekijät, johon kuuluvat muun muassa siivoojat ja eri alojen avustavat tehtävät (231), palvelu- ja myyntityöntekijöille (209) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (167).
Tekijöistä on kuitenkin edelleen pulaa laajasti ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää maa-, metsä- ja kalatalouden avustavia työntekijöitä, terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (esimerkiksi lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit) sekä avustavia keittiö- ja ruokatyöntekijöitä. Haastavaa oli löytää myös muun muassa suojelu- ja vartiointityöntekijöitä, prosessityöntekijöitä, teollisuustuotteiden kokoonpanijoita, opettajia ja muita opetusalan erityisasiantuntijoita, siivoojia sekä terveydenhuollon asiantuntijoita (esimerkiksi sairaanhoitajat).
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 24. huhtikuuta 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
Kainuun TE-toimisto
johtaja Pauli Piilma
p. 0295 023 106, pauli.piilma@te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Pk-yritysbarometri: Kainuun yritysten työllisyys-, liikevaihto- ja kannattavuusennusteet positiivisia11.9.2025 09:01:44 EEST | Tiedote
Pk-yritysbarometri 2/2025 on julkaistu. Kainuun pk-yrityksillä on luottamusta tulevaan - työllisyyden, liikevaihdon ja kannattavuuden odotetaan kehittyvän myönteisesti.
Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostus on nähtävillä3.9.2025 13:04:54 EEST | Tiedote
Elementis Minerals B.V. Branch Finland on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
ELY-keskus vauhditti Kainuun kehitystä ja elinvoimaa29.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Rahoituskatsaus tammi-kesäkuu 2025: ELY-keskuksen rahoittamat hankkeet Kainuussa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta myönnettiin yli 11 miljoonaa euroa yhteensä 72 hankkeelle.
Kainuun työttömyys lähellä vuoden takaista tasoa26.8.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli heinäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja yhtä vaille kaikissa Kainuun kunnissakin koko maan keskiarvoa matalampi. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu jatkui. Avoimia työpaikkoja edelleen huomattavasti viime vuotta vähemmän.
Kainuun ELY-keskus yhteistyössä AARI Yhteismetsän kanssa: Matosuolle uusi luonnonsuojelualue21.8.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Kajaanissa sijaitsevalle Matosuon alueelle on perustettu 53,8 hehtaarin yksityinen luonnonsuojelualue, joka täydentää valtakunnallisesti arvokasta suojeluverkostoa ja parantaa alueen monimuotoisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme