Lähdössä matkalle? Huolehdi tarvittavista lääkityksistä ja rokotteista hyvissä ajoin
Ulkomaille matkustavan voi matkustuskohteesta riippuen olla hyvä suojata itseään rokotuksilla. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) uusi digitaalinen matkailuterveyden esitietolomake helpottaa matkalle lähtijän yhteydenottoa Keusoten rokotuspalveluihin.

Matkalle varautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin tutustumalla matkakohteen rokotussuosituksiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Matkailijan terveysoppaasta ja selvittämällä aiemmin saadut rokotukset rokotuskortista tai Omakannasta.
–Ulkomaille matkustaminen voi edellyttää esimerkiksi keltakuumerokotetta tai voi olla suositeltavaa ottaa esimerkiksi hepatiittirokotesarja tai käyttää malarian estolääkitystä matkan ajan. Uusi matkailuterveyden digitaalinen lomakkeemme helpottaa kartoittamaan, mitä rokotteita pitää tai on suositeltavaa ottaa millekin matkalle, kertoo kliinisten tukipalveluiden asiakkuuspäällikkö Miia Seistilä-Kyle.
Aloita suunnittelu ajoissa
Matkailuterveyden digitaalisen esitietolomakkeen voi täyttää silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Asian kanssa kannattaa kuitenkin olla liikkeellä ajoissa, sillä rokotteiden antamiseen tarvittava aika voi olla useita kuukausia. Hyvin täytetty lomake varmistaa, että kaikki rokotusten suunnitteluun liittyvä tieto on ammattilaisten tiedossa.
– Keusoten digitaalisen matkailuterveyden esitietolomakkeen voit täyttää juuri silloin kun sinulle sopii, paneutuen lomakkeen täyttämiseen rauhassa. Samalle lomakkeelle voit lisätä samalle matkalle lähtevät alle 12-vuotiaat huollettavat sekä henkilöt, joille sinulla on puolesta-asiointioikeus, kertoo Keusoten tartuntataudeista vastaava lääkäri Paula Hiljanen.
Kun digitaalinen matkailuterveyden esitietolomake on käsitelty Keusotessa, asiakkaalle laaditaan tarvittavat reseptit rokotteita ja mahdollisia malarian estolääkkeitä varten sekä varataan aika rokotteen ottamiselle.
– Digitaalinen matkailuterveyden esitietolomake sujuvoittaa matkalle lähtemisen valmisteluja ja terveysturvallisuuden varmistamista. Lomakkeen avulla meidän sairaanhoitajamme saavat kootusti tarvittavat tiedot, joiden perusteella laaditaan suunnitelma suositelluista rokotuksista. Tämä on selkeää ja mutkatonta sekä matkalle lähtijälle että meidän hoitajillemme, Seistilä-Kyle kertoo.
Jos digilomakkeen käyttö ei ole mahdollista, voi vaihtoehtoisesti jättää takaisinsoittopyynnön rokotuspalveluiden puhelinasiointiin (p. 019 2260 665 arkisin klo 8–16). Saat tarvittavat reseptit 8 vuorokauden kuluessa takaisinsoitosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia Seistilä-Kyle
asiakkuuspäällikkö
p. 050 497 2477
miia.seistila-kyle@keusote.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmässä häiriö27.6.2025 13:31:57 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) käytettävässä kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmässä (Kotihoito Mukana) on häiriö. Keusotessa pyritään varmistamaan kotihoidon toiminta niin, että järjestelmähäiriöllä ei ole vaikutuksia asiakaskäynteihin. Häiriö voi kuitenkin hidastaa kotihoidon asiakaskäyntien suunnittelua ja toteutusta. Tilanne ei edellytä toimenpiteitä kotihoidon asiakkailta.
Keusoten työelämän laatu on pysynyt ennallaan27.6.2025 13:06:12 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) on jo useamman vuoden ajan mitattu säännöllisesti henkilöstön kokemaa työelämän laatua Syke-kyselyllä. Tuoreimman, toukokuussa toteutetun kyselyn mukaan työelämän laatu on Keusotessa pysynyt samalla tasolla viime vuoteen verrattuna.
Keusote vahvistaa henkilöstön osallisuutta päätöksentekoon: henkilöstöpaneelissa työstetään uutta strategiaa ja palvelustrategiaa26.6.2025 12:24:03 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) kutsuu henkilöstöään puntaroivaan henkilöstöpaneeliin. Syyskuussa järjestettävässä henkilöstöpaneelissa valmistellaan hyvinvointialueen uutta strategiaa ja palvelustrategiaa.
Nurmijärveläinen, vastaa asukaskyselyyn ja auta kehittämään tulevaisuuden sote-palveluita!18.6.2025 13:44:13 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) selvittää asukaskyselyn ja -tapahtuman avulla, millainen sosiaali- ja terveyspalveluiden verkosto olisi juuri Nurmijärvelle sopiva.
Aluehallitus käynnisti uuden toimintakautensa ja teki keskeisiä nimityksiä18.6.2025 11:33:48 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallituksen uusi toimintakausi alkoi 17.6.2025. Ensimmäisessä kokouksessaan aluehallitus teki useita tärkeitä nimityksiä. Aluehallitus nimesi henkilöstö- ja konsernijaoston jäsenet ja valitsi nuorisovaltuuston edustajat lapset, nuoret ja työikäiset -lautakuntaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme