Nimitys: Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi Raili Pönni
Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
![Aalto-yliopiston kehitysjohtaja Raili Pönni.](/data/images/public/37936456/70128288/fed625e5-f081-4256-bba5-96425489aef4-w_720.jpg)
Tekniikan tohtori Raili Pönni on nimitetty Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1. huhtikuuta 2024 alkaen. Hän vastaa yliopiston strategisesta suunnittelusta, yhteiskuntasuhteista ja kansainvälisestä verkostoitumisesta.
Raili Pönni on suorittanut Aalto-yliopistossa tekniikan tohtorin tutkinnon kemian tekniikan alalta vuonna 2014.
Hänellä on pitkä kokemus kehitystehtävistä Aalto-yliopistossa. Pönni nimitettiin suunnittelupäälliköksi vuonna 2018, ja hän on toiminut myös väliaikaisena kehitysjohtajana joulukuusta 2023 alkaen. Aiemmin hän työskenteli Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa kehityspäällikkönä.
Raili Pönni toimii aktiivisesti kansainvälisissä yliopistoverkostoissa ja on saanut Aalto-yliopiston tunnustuspalkintoja ansioistaan.
Raili Pönni raportoi yliopiston rehtorille Ilkka Niemelälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta SilvennoinenhenkilöstöjohtajaAalto-yliopisto
Puh:040 525 9257riitta.silvennoinen@aalto.fiRaili Pönnikehitysjohtaja (1.4.2024 alkaen)Aalto-yliopisto
Puh:050 384 1595raili.ponni@aalto.fiKuvat
![Aalto-yliopiston kehitysjohtaja Raili Pönni.](/data/images/public/37936456/70128288/fed625e5-f081-4256-bba5-96425489aef4-w_240.jpg)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa5.7.2024 11:37:53 EEST | Tiedote
Tutkijat selvittivät yhteisöllisen auktoriteetin toimintaa kolmessa ohjelmistoyrityksessä. Johtajat osallistuivat keskusteluihin aktiivisesti, eivätkä työntekijät arastelleet heidän haastamistaan.
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä4.7.2024 12:16:59 EEST | Tiedote
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.
Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli3.7.2024 14:14:47 EEST | Tiedote
Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.
Opiskelijaprojekti synnytti innovaation: Kengän sisäpohjat syntyvät muovin sijaan kompostoituvasta puuvaahdosta18.6.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston opiskelijat kehittivät kestävän sisäpohjan prototyypin, joka taipuu, kestää kosteutta ja tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Suomalainen kenkäyritys VIBAe lähtee syksyllä testaamaan materiaalia käyttäjillä.
Helsingin uusilla asuinalueilla on vähemmän kasvillisuutta kuin vanhoilla, ja se vaikuttaa hiilensidontaan sekä tulevien kesien lämpötiloihin18.6.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
EU:n ennallistamisasetus kiinnittää huomiota kaupunkiekosysteemien viherpeitteen hyötyihin. Viherpeitteen pienenemisellä taas on merkittäviä ympäristövaikutuksia, sillä se johtaa uusilla asuinalueilla vähäisempään hiilensidontaan ja korkeampiin kesälämpötiloihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme