Runnin Saarikosken kalatien on rakenteilla
Kalatie mahdollistaa kalojen nousun ja turvaa jokijatkumon. Työmaa jatkuu alueella lokakuun loppuun asti.

Kiurujoen Saarikoskeen säännöstelypadon yhteyteen rakennetaan kalannousun mahdollistava kalatie. Nykyinen pato on kaloille nousueste, eli se estää kalojen nousemisen alavirrasta padon yläpuolelle. Kalatie on padon ohittava osin luonnontilaisen puron kaltainen väylä, jota pitkin kalojen on mahdollista jatkossa uida padon ohi. Pohjois-Savon ELY-keskus omistaa Saarikosken säännöstelypadon, jonka avulla se säännöstelee Kiuruveden vedenkorkeutta.
Kalatie on kaikkiaan 90 metriä pitkä uoma, joka muodostuu yläosan 20 metriä pituisesta teknisestä betonirakenteisesta kalatieosasta ja alaosan 70 m pitkästä luonnonpuromaisesta osuudesta. Jokijatkumolla tarkoitetaan joen pituussuuntaista katkeamatonta reittiä.
Pohjois-Savon ELY keskus haki muutosta Kiuruveden säännöstelyn vesilupaan ja samalla lupaa Kiurujoen ruoppaamiseen. Uuden, vuoden 2020 keväällä annetun vesilupapäätöksen yhteydessä aluehallintovirasto velvoitti padon omistajaa rakentamaan kalatien tai päivittämään olemassa olevia kalatalousvelvoitteita toteuttamalla jonkin muun kalatalousvelvoitteen.
- Kiurujoen Saarikosken kalatien rakentamisesta on tehty esiselvitys, missä on tutkittu erilaisten kalataloudellisten kunnostustoimien vaikuttavuutta, toteutettavuutta ja hyväksyttävyyttä. Selvityksen perusteella kalatie on paras vaihtoehto, jonka toteuttamisesta ELY ja osakaskunnat päättivät. On hienoa, että nykyinen täydellinen nousueste voidaan jatkossa ohittaa kalatien kautta ja näin osaltaan lisätään alueen vesiluonnon monimuotoisuutta sekä vesieliöiden esteetöntä liikkumista, kertoo vesitalousasiantuntija Jussi Härkönen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Hankkeen seuraavassa vaiheessa tutkittiin erilaisia toteutusvaihtoehtoja kalatien rakentamiseksi. Nyt rakennettava kalatie sai aluehallintoviraston vesiluvan keväällä 2022.
Työmaalla on vaikutuksia liikkumiseen lokakuun 2024 loppuun asti
Pohjois-Savon ELY-keskus aloitti Saarikosken kalatien rakennuttamisen viikolla 8. Urakan arvioitu kesto on lokakuun 2024 loppuun. Työmaatie rakennetaan pienvenekanavan yli Saarikoskentien puolelta. Tämän reitin kautta tapahtuu suurin osa urakan aikaisesta raskaasta liikenteestä.
Yksittäisiä materiaalitoimituksia voidaan tuoda myös Neulatammentien kautta. Urakan ajaksi työmaa-alue aidataan ja jalankulku padon yli saareen estyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi HärkönenvesitalousasiantuntijaPohjois-Savon ELY-keskus
Puh:0295 026 202jussi.harkonen@ely-keskus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Pohjois-Savossa maaliskuussa 14 046 työtöntä työnhakijaa24.4.2025 08:03:08 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa oli maaliskuun lopussa 14 046 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 206 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (9,4 %). Näistä lomautettuja oli 1 698, mikä on 583 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-25,6 %).
LUMO-ohjelmassa tunnistettiin Pohjois-Savon luonnon monimuotoisuuskeskittymät16.4.2025 09:15:19 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon LUMO-ohjelmatyössä on koottu yhteen tietoa maakunnan arvokkaasta luonnosta ja tunnistettu Pohjois-Savon merkittävimmät luonnon monimuotoisuuskeskittymät laji- ja luontotyyppitietoon perustuen. Pohjois-Savossa LUMO-ohjelmaa laaditaan osana luontokatoa torjuvaa Priodiversity LIFE -hanketta.
Uusi liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui: Keski-Savossa panostetaan turvalliseen liikkumiseen, hyvinvointiin ja elämänlaatuun15.4.2025 12:26:27 EEST | Tiedote
Keski-Savon kuntien liikenneturvallisuussuunnitelma laadittiin Joroisten, Leppävirran, Pieksämäen ja Varkauden sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimeksiannosta. Yhteisenä tavoitteena on vähentää seudulla tapahtuvien liikenneonnettomuuksien määrää ja luoda turvallinen liikenneympäristö kaikille.
Tulevaisuutta luodaan tai heikennetään yhdessä11.4.2025 12:31:40 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret kokevat voivansa vaikuttaa tulevaisuuteen – Tekoälytaiteilija Antti Karppinen loi lasten ja nuorten visioista tulevaisuuskuvan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme