Korkein hallinto-oikeus

KHO: Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeen hakemus vesitalousluvasta oli hylättävä

Jaa

Korkein hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen valituksiin, jotka koskivat Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeelle myönnettyä kahta vesitalouslupaa Kangasalla ja Pälkäneellä.  Vaasan hallinto-oikeus oli aiemmin hylännyt lupapäätöksistä tehdyt valitukset.

Hankkeen tarkoituksena oli turvata Tampereen seutukunnan talousveden laatu ja vedensaanti normaali- ja poikkeusoloissa. Aluehallintovirasto oli käsitellyt tekopohjavesihankkeen lupahakemuksen kahdessa osassa siten, että ensin myönnettiin lupa Kangasalla toteutettavalle hankeosalle ja hieman myöhemmin Pälkäneellä toteutettavalle osalle.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeen Pälkäneellä sijaitsevalle hankeosalle ei voitu myöntää lupaa. Selvitysten perusteella ei voitu varmistua siitä, että hanke ei vaikuttaisi haitallisesti Keiniänrannan Natura-alueen pohjavesioloihin ja näiden vaikutusten kautta alueen suojeltaviin luonnonarvoihin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että luvan myöntämisen edellytyksiä koko tekopohjavesihankkeelle oli arvioitava yhtenä kokonaisuutena. Koska lupaa ei voitu myöntää Pälkäneellä sijaitsevalle hankeosalle, hakemus oli hylättävä koko tekopohjavesihankkeen osalta. 

KHO 2024:47

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kanteluasiakirjojen julkisuutta8.5.2024 09:48:20 EEST | Päätös

Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivalle valvontalautakunnalle oli tehty kantelu, joka koski asianajajan päämiehensä puolesta suorittamaa laskun perintää. Ulkopuolinen henkilö pyysi valvontalautakunnalta tiedot kanteluasiakirjoista, jotka valvontalautakunta luovutti osittain pyytäjälle. Hallinto-oikeus katsoi, ettei luovuttamatta jätettyjen asiakirjojen salassapidolle ollut miltään osin perusteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye