Pikakommentti asuntojen hinnoista: Tammikuun sukellus loppui, mutta hinnat yhä alamaissa
28.3.2024 08:52:24 EET | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Asuntojen hinnat olivat helmikuussa yhä heikolla tasolla, mutta kevään mittaan markkinoilla saatetaan nähdä vilkastumista, arvioi PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita asuntomarkkinatilastoja. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat helmikuussa koko maassa 5,4 % edellisestä vuodesta, mutta nousivat 1,4 % tammikuusta.
”Myönteistä on, että hinnat kääntyivät kaikissa suurissa kaupungeissa nousuun tammikuuhun verrattuna. Mutta ne olivat silti useimmissa kaupungeissa alempana kuin joulukuussa”, Holappa sanoo.
Kaikissa suurissa kaupungeissa hinnat laskivat edellisvuoteen nähden. Hintojen lasku oli suurinta Vantaalla (-10,4 %), Helsingissä (-7,1 %) ja Oulussa (-6,8 %).
Veera Holapan mukaan on huomattava, että kotitalouksien arviot omasta taloudestaan ovat edelleen vaisut, mikä näkyy myös asuntomarkkinoilla: kaupoille ei ole uskallettu lähteä. Markkinoita voi myös yhä hyydyttää ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapauden loppuminen vuodenvaihteessa.
”Kun kotitalouksien tunnelmat kohoavat ja ensiasunnon ostajat alkavat palata markkinoille, asuntokauppaketjut lähtevät purkautumaan. Se voi jo kesää kohti vilkastuttaa markkinoita.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera Holappa, veera.holappa@ptt.fi, 040 631 7217
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Kutsu: Mitä vaikutuksia metsänomistuksen rakenteen muutoksilla on Suomen metsäalaan?13.5.2026 11:51:18 EEST | Kutsu
Tervetuloa tiistaina 2. kesäkuuta Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Tapion tutkimusraportin julkistuswebinaariin, jonka aiheena on metsänomistusrakenteen muutosten vaikutukset Suomessa.
EU:n maatalouspolitiikka kaipaa rohkeaa uudistamista kilpailukyvyn vahvistamiseksi13.5.2026 11:10:39 EEST | Tiedote
Geopoliittiset jännitteet, kauppasodat, ilmastonmuutos ja budjettipaineet kohdistavat merkittäviä muutospaineita EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP). Pellervon taloustutkimus PTT:n keskustelualoite esittää, että CAPia tulisi uudistaa rohkeasti maatalouden kilpailukyvyn vahvistamiseksi.
Selvitys: Lintuinfluenssan taloudelliset vaikutukset syntyvät alalle tuotantoketjun häiriöistä ja vientitulojen menetyksistä7.5.2026 09:22:19 EEST | Tiedote
Lintuinfluenssan taloudelliset vaikutukset siipikarjasektorille riippuvat merkittävästi siitä, millaisen hallinnollisen ja markkinareaktion mahdollinen taudinpurkaus aiheuttaa, eikä yksinomaan siitä, millaisella tilalla tautitapaus esiintyy, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys.
Kokonaiskuva Suomen maaseudun taloudesta valmistui: Iso liuta haasteita – mutta myös valopilkkuja29.4.2026 09:43:00 EEST | Tiedote
Suomen maaseudun talouden näkymät ovat vaikeat niin väestökehityksen, kuntatalouden kuin työmarkkinoidenkin osalta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n raportti. Maaseudun yritystoiminta on kuitenkin rakenteellisesti vakaata, ja tulevaisuuden valopilkkuja voivat olla muun muassa uusiutuvan energian investoinnit.
Pikakommentti: Sota Lähi-idässä tuo synkkiä pilviä työmarkkinoille – nuorten työttömyys edellyttää täsmätoimia kehysriihessä22.4.2026 09:16:01 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja työttömyysaste ovat pysytelleet Suomessa kohtalaisen vakaina alkuvuoden ajan, mutta esimerkiksi nuorten työttömien määrä on yhä hyvin korkea. Uhkakuvia työmarkkinoiden kehitykseen tuo etenkin sota Lähi-idässä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk:
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme