KHO kutsuu jatkossa oikeuskäytäntöä ohjaavia päätöksiään ennakkopäätöksiksi
Korkeimman hallinto-oikeuden uudessa työjärjestyksessä oikeuskäytännön ohjaamiseksi julkaistavista päätöksistä käytetään nimitystä ennakkopäätös. Vanhasta vuosikirjapäätösnimestä luovutaan. Uusi työjärjestys tulee voimaan 1.4.2024, jolloin ennakkopäätös otetaan nimityksenä käyttöön.
Kutsumalla julkaistavia päätöksiään ennakkopäätöksiksi korkein hallinto-oikeus haluaa korostaa muuttunutta rooliaan. Taustalla on vuoden 2020 alussa voimaan tullut laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, jonka myötä korkeimmasta hallinto-oikeudesta tuli valituslupatuomioistuin. Korkeimmasta hallinto-oikeudesta voi hakea muutosta ensi asteen tuomioistuimen päätökseen pääsääntöisesti vain, mikäli korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Tämä korostaa entisestään korkeimman hallinto-oikeuden roolia oikeuskäytäntöä ohjaavana tuomioistuimena ja sen ratkaisujen merkitystä ennakkopäätöksinä. Nimittämistapa on näin yhtenäinen myös korkeimpien oikeuksien kesken.
Nimityksen muuttamisella ei ole vaikutusta niihin kriteereihin, joilla julkaistavat päätökset valikoidaan. Ennakkopäätöksinä julkaistaan uudenkin työjärjestyksen mukaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä. Ennakkopäätöksinä julkaistaan nykyisin noin 100–150 ratkaisua vuodessa.
Ennakkopäätösten lisäksi korkein hallinto-oikeus jatkaa päätöksensä julkaisemista myös kategoriassa ”muu julkaistu päätös”. Muina päätöksinä korkein hallinto-oikeus julkaisee sellaisia yksittäisiä yhteiskunnallista, alueellista tai muuta yleistä mielenkiintoa sisältäviä ratkaisuja, joita ei ratkaisun oikeudellisen merkityksen perusteella julkaista ennakkopäätöksinä.
Uudessa työjärjestyksessään korkein hallinto-oikeus on pyrkinyt muutoinkin modernisoimaan määräyksiä toiminnastaan, lainkäyttö- ja hallintoasioiden käsittelystään sekä muusta työskentelyn järjestämisestään. Samanaikaisesti työjärjestyksen voimaantulon kanssa 1.4.2024 korkein hallinto-oikeus siirtyy lainkäyttöasioissa kolmen jaoston organisaatiorakenteesta kahden jaoston rakenteeseen. Jaostojen välisestä työnjaosta löytyy lisätietoja korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilta.
Vuosikirjapäätöksillä pitkä historia
Korkein hallinto-oikeus julkaisi vuodesta 1918 lähtien vuosikirjassaan ratkaisuselosteet periaatteellisesti merkittävimmistä päätöksistään. Nämä ratkaisut muodostivat vuosittaisen painettavan julkaisusarjan. Painatuksesta luovuttiin vuonna 2012, jolloin perinnettä kunnioittava nimi edelleen säilytettiin.
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäsuunnittelija / kommunikationsplanerarekorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa11.4.2025 09:38:33 EEST | Päätös
Asiassa oli kyse ulkomaalaislain 102 §:ssä tarkoitetusta kansainvälistä suojelua koskevasta uusintahakemuksesta ja siitä, minkälaisissa olosuhteissa Maahanmuuttoviraston tulee tutkia hakemus sekä antaa siihen asiaratkaisu.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee oikeusapuasiaa9.4.2025 09:49:22 EEST | Päätös
Pääasian käsittely hallinto-oikeudessa oli rauennut, mutta hallinto-oikeus oli antanut ratkaisun oikeusapua koskevista vaatimuksista. Hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn valituskieltoa koskevan ilmoituksen mukaan päätökseen ei saanut hakea valittamalla muutosta myöskään oikeusapua koskevan ratkaisun osalta.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee yleiskaavaa9.4.2025 09:45:38 EEST | Päätös
Kunnanvaltuusto oli hyväksynyt osayleiskaavan kaivoshankkeen toteuttamista varten. Osayleiskaavassa oli osoitettu aluevarauksia suunnitellulle kaivostoiminnalle ja sen tarvitsemalle infrastruktuurille sekä annettu kaavamääräyksiä haittavaikutusten lieventämiseksi.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansainvälistä suojelua8.4.2025 10:04:34 EEST | Päätös
A oli kotimaassaan Afganistanissa vainon vaarassa. Hänelle ei kuitenkaan ollut annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin perusteella.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee tietosuojaa8.4.2025 10:01:55 EEST | Päätös
Kaupunki oli ottanut perusopetuksessa käyttöön sähköisen opetusalustan. Kaupungin mukaan tähän liittyvä henkilötietojen käsittelyn peruste oli yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, sillä käsittely oli tarpeen kaupungin lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi eli perusopetuksen järjestämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme