Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää

Jaa
  • Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan.
  • Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia.
  • Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa.
  • FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Finanssiala ry (FA) pitää myönteisenä, että Finanssivalvonta ei päättänyt kiristää makrovakauspolitiikkaa. Tästä huolimatta tilanne on kokonaisuudessaan yhä suhdannetilanteeseen nähden ongelmallinen.

”Makrovakauspolitiikkaa on tiukennettu kesästä 2022 lähtien. Talouden ja asuntomarkkinoiden heikko tilanne olisi syytä ottaa kattavasti huomioon makrovakauspolitiikan virityksessä. Ylipäätään pääomavaatimusten kasvattamista ei tulisi nykyisessä taloustilanteessa jatkaa”, toteaa FA:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

Mattila kritisoi Fivan päätöstä pitää ennallaan vuosi sitten tehty päätös kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantulosta huhtikuun alussa. Tämä on FA:lle pettymys, sillä voimaantuloa olisi ollut perusteltua myöhentää.

Suomen talous on taantumassa, mutta pankkisektori on hyvissä asemissa ottamaan vastaan talouden tilan heikkenemisen vaikutuksia. Sen vakavaraisuus on vahva ja kannattavuus erittäin hyvä. Ongelmaluotot ja luottotappiot ovat Euroopan matalimpien joukossa.

”Suomalaispankkien hyvä kriisinkestävyys kävi ilmi myös Euroopan pankkiviranomaisen ja Finanssivalvonnan viime vuonna julkistamista stressitestituloksista, jotka perustuivat poikkeuksellisen ankaraan heikon talouskehityksen skenaarioon. Tulosten mukaan Suomen pankkisektori kestäisi toimintaympäristön merkittävänkin heikkenemisen”, Mattila muistuttaa.

Finanssivalvonnan tiedote.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Ahosniemi: Kauppasota ja talouden sumuiset näkymät edellyttävät hallitukselta rohkeita tekoja – kansankapitalismia vahvistettava ja tuloverotusta kevennettävä16.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Maailmantaloutta ravisteleva kauppasota ja Suomen talouden sumuiset näkymät edellyttävät tekoja, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuisivat. FA odottaa Petteri Orpon hallitukselta nopeita kasvua tukevia toimia. Nyt tarvitaan kasvuhakuisia veromuutoksia, kuten palkansaajien ansiotulojen verotuksen keventämistä. Hallituksen on myös vietävä eteenpäin hallitusohjelman talouskasvua tukevia kirjauksia, kuten vastasyntyneelle annettavan ensisijoituksen toteuttaminen. Hallituksen on parannettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyksiä, jotta Suomeen saadaan lisää investointeja, työtä ja verotuloja.

Sairauskuluvakuutusten määrä jatkaa kasvuaan – lähes 90 prosenttia suomalaisista uskoo joutuvansa kustantamaan hoivaansa yhä enemmän itse12.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Sairauskuluvakuutusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Vuoden 2024 lopussa sairauskuluvakuutettuja oli Suomessa 1 316 996 kappaletta. Vakuutetuista yksityishenkilöistä 457 882 on lapsia, aikuisia on 859 115. Yritysten ottamia vakuutuksia 305 040. Sairauskuluvakuutusten maltillisesti kasvava kysyntä kertoo kansalaisten halusta varautua. Suomalaisista 88 prosenttia uskoi vuodenvaihteessa tehdyn kansalaiskyselyn mukaan joutuvansa tulevaisuudessa kustantamaan terveyden- ja sairaanhoidon kustannuksia yhä enemmän itse.

Kehdosta sijoittajaksi – Lapsen Säästöstartti tekisi sijoittamisesta arkipäiväistä jo pienestä pitäen10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry on 10.4.2025 julkistanut Lapsen Säästöstartiksi nimetyn mallinsa, jonka avulla mahdollisimman monella lapsella ja perheellä olisi mahdollisuus aloittaa sijoittaminen, vaurastua ja vahvistaa taloustaitojaan. Hallitusohjelmassaan Orpon hallitus on sitoutunut selvittämään mahdollisuutta toteuttaa ”vastasyntyneen osakesäästötili”. Ehdotus nousi esiin jo edellisellä hallituskaudella Juha Sipilän vetämässä työryhmässä, joka etsi keinoja kotimaisen omistajuuden vahvistamiseksi. FA kannustaa hallitusta, että se ottaa Lapsen Säästöstartin huomioon hallitusohjelman kirjausta toteuttaessaan. FA:n mallin peruspilarit: Valtion luovuttama alkupääoma, esimerkiksi 300 euroa jokaista Suomen sosiaaliturvan piiriin syntyvää lasta kohden. Laaja sijoituskohdevalikoima, johon kuuluu osakkeiden lisäksi esimerkiksi rahastoja, arvopapereita ja sijoitusvakuutuksia. Säästöstarttiin sijoitettua varallisuutta tai sen tuottoa ei ole mahdollista nostaa ennen lapsen täysi-ikäisyyttä. Varallisuutta tai

Suomalaisilta tukea hallitusohjelmaan sisältyvälle suunnitelmalle lahjoittaa vastasyntyneille ensisijoitus osana äitiyspakkausta10.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista 61 prosenttia kannattaa kansalaiskyselyn mukaan ajatusta vastasyntyneelle lahjoitettavasta ensisijoituksesta. Orpon hallitus lupaa ohjelmassaan selvittää mahdollisuutta toteuttaa vastasyntyneiden osakesäästötili, jonne valtio lahjoittaa jokaiselle vastasyntyneelle suomalaiselle lapselle ensisijoituksen osana äitiyspakkausta. Finanssiala ry:n mielestä valtion ensisijoitus tekisi sijoittamisesta arkipäiväistä jo varhaisessa vaiheessa ja edistäisi kansankapitalismia. FA julkistaa oman mallinsa torstaina 10.4. klo 9.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye