S-ryhmän päivittäistavarakauppa kasvatti edelleen markkinaosuuttaan
28.3.2024 15:52:49 EET | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote
S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.).

Taloudellisesti haastavassa ajassa osuuskaupan vahvuudet korostuvat. Asiakasomistajat hyötyvät sitä enemmän, mitä enemmän he käyttävät S-ryhmän palveluita.
Edullinen hintataso on kaikkien asiakkaiden etu. Ruoan hinta on pysynyt keskeisenä asiana niin asiakkaiden arjessa kuin julkisessa keskustelussakin.
PeeÄssä on järjestelmällisesti pitänyt kiinni edullisesta ostoskorista, sillä sen nähdään olevan yksi tärkeimmistä asiakasomistajan hyödyistä.
- Osuuskaupan tarkoitus on ensisijaisesti tuottaa hyötyä asiakasomistajilleen. PeeÄssässä investoimme vuonna 2023 myymäläverkoston ja palveluiden kehittämiseen, joka näkyi esimerkiksi ruoan verkkokaupan avaamisella kaikkiin Prismoihin ja S-marketeihin, kertoo PeeÄssän vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.
PeeÄssä toi vuonna 2023 merkittäviä hyötyjä asiakasomistajilleen
120. juhlavuosi näkyi kattavasti PeeÄssän toiminnassa ja asiakasomistajille oli tarjolla hyviä ja tuntuvia etuja.
Vuonna 2023 PeeÄssä maksoi ennätysmäärän bonuksia asiakasomistajilleen, mikä kertoo siitä, että ihmiset todella näkevät keskittämisen hyödyt. Edullinen hinta, ja asiakasomistajan hyödyt sen päälle, kannustavat asiakkaita liittymään asiakasomistajaksi. Viime vuonna nähtiinkin ennätys uusien asiakasomistajien määrässä.
Lisäksi PeeÄssän asiakasomistajille maksettiin ylijäämänpalautuksia yli 17 miljoonaa euroa.
– Bonusten ja ylijäämänpalautuksen lisäksi asiakashyöty toteutui PeeÄssän investoinneissa osuuskaupan alueella. Asiakasomistajien palveluita kehitettiin vuonna 2023 yhteensä yli 42 miljoonalla eurolla, Ruotsalainen kertoo.
S-ryhmällä on tällä hetkellä yli tuhat päivittäistavarakaupan toimipaikkaa eri puolilla Suomea ja Virossa 13 Prismaa. S-Ryhmän vankka johto päivittäistavarakaupan markkinaosuudessa näkyy myös edelleen vahvistuneena asemana ruoan verkkokaupan markkinajohtajana. S-ryhmän päivittäistavarakaupat tarjoavat työtä lähes 20 000 kaupan alan ammattilaiselle.
Yhteyshenkilöt
Jouni Ruotsalainentoimialajohtaja
Vähittäiskauppa
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssän omistamissa hotelleissa selkeä kasvu kansainvälisten vieraiden majoittumisessa vuonna 202516.3.2026 14:03:43 EET | Tiedote
PeeÄssän hotelleissa vierailijoiden kansallisuuksista merkittävimpänä olivat Saksa, Ruotsi ja Iso-Britannia.
PeeÄssä panostaa Kuopion keskustan kehittämiseen ja käynnistää historiansa suurimman investointikokonaisuuden suunnittelun3.3.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Kuopion keskustasta osoitteessa Haapaniemenkatu 28, Kuopio sijaitsevan tontin ja siinä sijaitsevan rakennuksen vuokrasopimuksineen Kiinteistö Oy Haapaniemenkatu 28:lta.
Osuuskauppa PeeÄssä laajentaa ruoan verkkokaupan palveluitaan27.2.2026 12:15:00 EET | Tiedote
Robotoimitukset laajenevat keväällä ja ruoan verkkokaupan noutopalvelu tulee tarjolle kaikkiin PeeÄssän Saleihin.
Uusi S-market, Hesburger ja autoilijan palvelut Siilinjärven Leppäkaarteeseen26.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Uudet palvelut avataan käyttöön maaliskuussa 2027.
Kuopio Wine Festival järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman päivätapahtuman15.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Maanantaina 29.6 Kuopion satamatorilla, Kuopio Wine Festival alueella, lauletaan yhdessä VIMMA-kuoron ja house bandin kanssa. Lapsia viihdyttää Hevisaurus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme