Lasten ja nuorten tiede- ja robotiikkakilpailun SM-finaali järjestetään Jyväskylän yliopistossa
Kansainvälisen FIRST Lego League –tiede- ja robotiikkakilpailun SM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Kilpailun tarkoituksena on esitellä lapsille ja nuorille luonnontieteitä, teknologiaa ja matematiikkaa hauskan ja jännittävän oppimisen kautta. Huhtikuun 8. päivä järjestettävään kilpailuun odotetaan 150 osallistujaa ympäri Suomea. Parhaiten pärjänneet joukkueet pääsevät edustamaan Suomea EM-kisoihin Norjaan.
![Kansainvälisen FIRST Lego League –tiede- ja robotiikkakilpailun SM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylässä.](/data/images/public/69817172/70131137/c064aa2f-aabd-4b2a-826b-12e44e96730c-w_720.jpg)
Kansainvälisen FIRST Lego League -tiede- ja robotiikkakilpailun (FLL) Suomen mestaruuskilpailut järjestetään Jyväskylässä maanantaina 8.4. Tämä on ensimmäinen kerta, kun valtakunnallinen finaali järjestetään Jyväskylässä. Kilpailua voi tulla seuraamaan paikan päälle klo 12–17.
FIRST Lego League on lapsille ja nuorille suunnattu tiede- ja robotiikkakilpailu, jonka tarkoituksena on ohjata nuoria luonnontieteiden ja tietotekniikan pariin. Kilpailua ovat Jyväskylässä järjestämässä Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta, Jyväskylän kaupunki ja Robotiikka ja tiedekasvatus ry.
FIRST Lego League -kilpailusarja muodostuu alueellista ja koulutason karsinnoista, joista edetään valtakunnallisiin SM-kilpailuihin. Suomen mestaruuskilpailusta 3–4 joukkuetta pääsee edustamaan Suomea Euroopan mestaruuskilpailuihin Norjaan toukokuun puolivälissä.
”Jyväskylä on aktiivinen toimija nuorten luonnontieteellisteknillisessä kasvatuksessa ja olemme järjestäneet FLL-kisojen aluekarsintoja jo vuodesta 2018 alkaen. On todella hienoa saada järjestää Suomen mestaruusfinaali Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnassa”, kertoo kilpailun johtajana toimiva yliopistonopettaja Leena Hiltunen.
Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa järjestettävässä finaalissa toisiaan vastaan mittelee noin 15–18 maksimissaan 10 hengen joukkuetta. Lapsia ja nuoria tulee paikalle ympäri Suomen kaikkiaan noin 150 osallistujan verran.
![null](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/69817172/70131137/3cdb5805-173b-49e3-a6cd-af3ae248926e-w_720.jpg)
Tiedeprojektiin joukkue on suunnitellut ja toteuttanut tehtävänannon mukaisen kirjallisen tuotoksen sekä sitä esittelevän posterin. Robotiikkakilpailussa joukkue suunnittelee, rakentaa ja ohjelmoi Lego-robotin, jolla tehdään ennalta annettuja tehtäviä pelilaudalla. Tarkoituksena on kerätä pisteitä suorittamalla mahdollisimman monta tehtävää onnistuneesti 2,5 minuutin aikarajan puitteissa. Joukkueet saavat yrittää useita kertoja, muokaten robottia yritysten välissä.
Joukkueilla on ollut noin 3,5 kuukautta aikaa valmistautua aluekarsintoihin. Keski-Suomessa aluekarsinta järjestettiin helmikuun 14. päivä.
Jyväskylästä kilpailemassa on kaksi joukkuetta, KoodariKuutit ja DBK. Joukkueet ovat puolustavien mestareiden asemassa, sillä viime vuoden SM-kilpailuiden voittajajoukkue KLP - Korpilahden Pro:t tuli Jyväskylästä.
Lisätietoja
FIRST Lego Leaguen esittelee lapsille ja nuorille luonnontieteitä, teknologiaa ja matematiikkaa hauskan ja jännittävän oppimisen kautta. Robotiikkakilpailun kautta lapset oppivat kriittistä ajattelua sekä suunnittelu- ja koodaustaitoja.
Tapahtumaa on järjestetty maailmanlaajuisesti vuodesta 1998 alkaen. Informaatioteknologian tiedekunta on ollut mukana järjestämässä tapahtumaa Jyväskylässä vuodesta 2018. Tapahtuman muut järjestäjät ovat Jyväskylän kaupunki ja Robotiikka ja tiedekasvatus ry.
Media on tervetullut seuraamaan tapahtumaa paikan päälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena HiltunenYliopiston opettaja, kilpailun johtajaJyväskylän yliopisto
Puh:+358408053262leena.r.k.hiltunen@jyu.fiTeemu RahikkaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 469 9377teemu.m.rahikka@jyu.fiKuvat
Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston tutkijat kartoittivat maailman sienilajiston ilmanäytteistä11.7.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat huomasivat, että avain luonnon monimuotoisuuden nopeaan ja kustannustehokkaaseen kartoittamiseen on ollut kaiken aikaa aivan silmiemme edessä, mutta samalla näkymättömissä, eli meitä ympäröivässä ilmassa.
QS World University Rankings Europe 2024: Jyväskylän yliopisto mukana Euroopan parhaiden yliopistojen listalla10.7.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus Euroopan parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 200 parhaan tuntumassa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings Europe). JYU sijoittui vertailussa sijalle 205, kun viime vuoden sijoitus oli 186. Vertailu tehtiin nyt toista kertaa.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2745 uutta opiskelijaa4.7.2024 09:45:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2745 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta - AACSB-akkreditointi myönnettiin kuudeksi vuodeksi eteenpäin3.7.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetun tunnustuksen korkealaatuisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan, kun sille myönnettiin AACSB-akkreditointi kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun vahvuuksina pidettiin erityisesti sitoutumista vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylästä valmistunut diplomi-insinööri – heti perään valmistuu myös oma puoliso2.7.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylän yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistunut opiskelija. Susanna opiskeli Jyväskylässä tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelmassa ja työskentelee tällä hetkellä Valmetilla. Myös Susannan puoliso Aatu Laitinen valmistuu tänä keväänä diplomi-insinööriksi ensimmäisten joukossa. Tekniikan alan koulutus alkoi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme