”Vaikeastakin lapsuudesta ja nuoruudesta voi selvitä järjissään, mutta jäljen se jättää” – Lääkäri Atte – Selviytymisopas elämään on vetävä tietokirja huumeista ja rikollisuuden maailmasta
Supersuosittu somelääkäri Atte Virolainen kertoo ainutlaatuisessa nuorten tietokirjassaan omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmien varjossa, kapinasta ja kasvukivuista sekä vastoin kaikkia odotuksia työllistymiseen pelastajana ja lääkärinä. Hän kertoo myös rikollisen tien houkutuksista, eri päihteistä sekä niihin olennaisesti liittyvistä riskeistä. Teos ilmestyy myöhemmin keväällä myös selkokirjana.
![](/data/images/public/64311881/70131873/c34291d9-46c3-4895-88c3-24d0d58bfb71-w_720.png)
Nuori Atte oli häirikkö, jota koulu ei kiinnostanut ja jota valtaosa aikuisista piti toivottomana tapauksena. Nyt Tiktokin kautta suureen suosioon noussut lääkäri Atte Virolainen kertoo, miten hän onnistui kääntämään elämänsä suunnan ja opiskelemaan ensin pelastajaksi ja sitten lääkäriksi.
Yksityisyydestään tarkka Virolainen ei ole aiemmin kertonut näin suoraan omasta perhetaustastaan ja sen vaikutuksesta hänen kasvuunsa.
”Tässä kirjassa olen kuitenkin päättänyt kertoa ilman käsijarrua lapsuuden- ja nuoruuden kasvuoloistani ja päihteiden haittavaikutuksiin menehtyneistä vanhemmistani, koska tarkoituksenani on auttaa muita mahdollisesti samassa tilanteessa olevia nuoria”, Virolainen kertoo.
Lääkäri Atte – Selviytymisopas elämään -kirjassa Virolainen kertoo, kuinka koulussa huonosti viihtyneestä häiriköstä kasvoi ammattiauttaja, joka tavoittaa satoja tuhansia suomalaisia nuoria päihteiden vaaroista, rikollisen polun riskeistä ja lääkärin monipuolisesta työstä kertovilla Tiktok-videoillaan.
Ainutkertaisessa kirjassaan hän jakaa elämäntaitoa, jota on kerännyt pelastajana, opiskellessaan Venäjällä ja työssä vankien kanssa.
”En kerro kirjassa pelkästään tarinaani, vaan avaan myös eri tapahtumien syitä ja seurauksia. Lisäksi luvassa on myös asioita, jotka olisin itse halunnut tietää nuorempana.”
Kirjan loppupuolella kerrotaan myös kattavasti eri päihteistä ja niiden haittavaikutuksista. Asiantuntijana päihdekysymyksiin vastaa päihdelääkäri Margareeta Häkkinen.
Atte Virolainen on suosittu somelääkäri, jolla on joka kuukausi miljoonia katseluita Tiktokissa ja Instagramissa. Vankilalääkärin työnsä ohessa hän on kiertänyt puhumassa huumeista kouluissa ja tavannut tuhansia nuoria. Margareeta Häkkinen on päihdelääkäri ja terveydenhuollon erikoislääkäri.
Lääkäri Atte – Selviytymisopas elämään ilmestyy 18.4.2024, ja se on saatavana myös Atte Virolaisen itsenä ja Maria Jyrkäksen lukemana äänikirjana.
Kirjasta on tekeillä myös selkokirjaversio, jonka on mukauttanut alkuperäistekstistä Riikka Tuohimetsä. Selkokirja ilmestyy 23.5.2024.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Eurooppalaisen rikoskirjallisuuden kuningattaren Camilla Läckbergin hittitrilogia päätökseen – "Faye-kirjat ovat kirjoistani henkilökohtaisimpia"18.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Naisen kosto on kaunis ja karmea, ainakin jos Camilla Läckbergin Faye-romaanitrilogiaa on uskominen. Sarjan päätösosa Pronssiunelmat on uskalias ja sähäkkä kostotrilleri petoksesta, hyvityksestä ja naisten välisestä solidaarisuudesta.
Terhi Törmälehdon romaani kuvaa kristillistä sionismia ja tuo kiinnostavan kulman Israelin ja Länsirannan tilanteeseen – "Tämä kirja on myös tutkielma siitä, millainen aikuinen minusta olisi voinut tulla"16.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Vavahduttava romaani He ovat suolaa ja valoa kuvaa suomalaista kristillistä sionismia ja pohtii, miten hengellinen vakaumus kytkeytyy geopolitiikkaan ja mitä kaikkia rajoja ihminen on vakaumuksensa vuoksi valmis ylittämään.
Reidar Palmgrenin odotettu uusi romaani julkaistaan elokuussa10.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Veli jota minulla ei ollut on kiehtova tarina Urho Kekkosen parhaasta kaverista Axelista ja kuljettaa lukijan kansalaissodan ajoista aina 1950-luvulle asti. Romaani kuvaa, kuinka ihminen voi sairastua valtaan, ja pohtii miesten välistä ystävyyttä sekä sitä, milloin anteeksiannosta tulee mahdotonta.
Nuorten suosikkivaikuttajien ihanat uutuuskirjat hurmaavat ja huvittavat!9.7.2024 13:58:53 EEST | Tiedote
Nelli Orell, Tinke, Toimistopojat ja Mike Bäck tähdittävät Otavan kesän vaikuttajakirjoja. Oman tarinansa kertovat myös Lääkäri Atte ja Saana Opacic.
Mitä tekisit, jos olohuoneesi valtaisi peto nimeltä Rakkaus?9.7.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Dante Lehtisen esikoisromaani Rakkaus ei kuole vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä on omaperäinen (anti)rakkausromaani pedosta, joka ei välitä pienen ihmisen sielusta tai järjestä rahtustakaan. Teos kuvaa hykerryttävästi ja tarkasti rakastamista ja rakastamisen mahdottomuutta, rakkaudenkaipuuta ja sitä, mihin kaikkeen sen kanssa voi joutua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme