Tampereen teollisuusperinnön juurille nousee uusi digitaalisen aikakauden teollisuuden osaaja
Tampereen teollisuusperintöalueelle, Tammerkosken alajuoksun varrelle, on noussut uuden sukupolven teollisuuden alan yritys, Forge Digital Oy. Kehräsaaren vanhimmassa osassa, entisessä H. Liljeroosin villankehruu- ja värjäystehtaassa päämajaansa pitävällä Forgella on suuret kasvusuunnitelmat: yhtiö aikoo lähivuosina palkata jopa 200 osaajaa.

”Tampere on Suomen teollisuuden pääkaupunki, ja kansainvälisesti kaupunkimme tunnetaan myös laajasta ICT-osaamisestaan. Siksi on erityisen hienoa saada luotsata uuden sukupolven teollisuuden IT-yhtiötä juurikin Tampereen sydämestä lähtöisin. Tekemämme työn avulla vahvistamme koko Suomen teollisuuden suoritus- ja kilpailukykyä, ja digitalisaatio on avain myös maamme vientiteollisuuden uuteen nousuun”, kertoo Forge Digitalin toimitusjohtaja Esa Mäkelä.
Krosswise-nimiseen IT-asiantuntija-alan yritysryppääseen kuuluva Forge Digital tuo digitalisaation hyödyt myös sellaisten teollisuusyritysten saataville, joilla ei ole mahdollisuutta itse palkata digitalisaation eri osa-alueiden osaajia. Forge Digital haluaa tarjota näille yhtiöille isojen toimijoiden kyvykkyyksiä.
”Digitalisaatio ei ole uusi asia, mutta kehitettävää löytyy vielä valtavasti. Sillä on valtava vaikutus teollisuuden päätöksenteon ja toimintojen tehostamiseen. Liian usein hommat kuitenkin tehdään vanhalla kunnon Excelillä," Mäkelä toteaa.
Nopeasti kehittyvä tekoäly ja sen taustalla olevat optimointi- ja ennustemallit mullistavat teollisen ympäristön tulevaisuuden. Uusi teknologia ei itsessään kuitenkaan ratkaise asiakkaan ongelmia, vaan sitä pitää Mäkelän mukaan myös osata käyttää oikein ja oikeassa paikassa. "Erityisesti kerätyn datan hyödyntäminen optimoinnin ja koneoppivien mallien muodossa sekä eri tietolähteistä saatavan datan yhdistäminen ovat monesti vielä lasten kengissä."
”Suomessa on yli 2200 pk-teollisuusyritystä, joiden liikevaihto on 10–200 miljoonaa euroa. Esimerkiksi näiden tuottavuutta pystytään digitalisaation avulla tehostamaan ja vauhdittamaan merkittävästi. Digitaalisilla ratkaisuilla voidaan luoda myös kokonaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, Mäkelä kiteyttää.
Tietoa Forge Digital Oy:stä
Krosswiseen kuuluva toimialayhtiö Forge Digital Oy on erikoistunut teollisuuden digitalisaatioon. Yhtiö on perustettu syksyllä 2023. Forge Digital Oy:tä ovat olleet perustamassa johtavat konsultit Mikko Viskari ja Kari Jussila sekä toimitusjohtaja Esa Mäkelä, jolla on pitkä kokemus teollisuuden IT-konsultoinnin johtamisesta muun muassa Etteplanissa.
Forge palvelee asiakkaitaan kattavasti aina liiketoimintajohdon konsultaatiosta teknisiin toteutuksiin. Yhtiön ydintiimi koostuu kokeneista ammattilaisista, joilla on yli 20 vuoden kokemus ja toimialaymmärrys IT-alalta, erityisesti teollisuuden asiakkuuksista.
Tietoa Krosswise-yritysryppäästä
Krosswise rakentaa tarkasti valittujen toimialojen IT-konsultointiin erikoistuvia tytär- ja osakkuusyrityksiä. Tällä hetkellä toiminnassa ovat jo puolustus- ja turvallisuusalaan keskittynyt 61 NorthPoint Solutions Oy sekä teollisuuden digitalisaatioon erikoistunut Forge Digital Oy. Krosswisen kolmannelle tukijalalle, terveyssektorille, Invinite Oy:lle, ollaan parhaillaan etsimässä toimitusjohtajaa.
Krosswise-yritysryppään on perustanut Matti Ristimäki sekä Reaktor Groupin Fusion Ecosystem. Krosswisen tavoitteena on kasvattaa jokainen toimialayhtiö vähintään 200 henkilön suuruiseksi ja osaamiseltaan kansainväliselle tasolle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Vetter Communications Oy / Jutta Vetter
press@vetter.fi
050 54 66 000
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Suomalainen teknologiayhtiö Tuxera vahvistaa johtoryhmäänsä kolmella nimekkäällä rekrytoinnilla – tähtäimessä 100 MEUR liikevaihto26.11.2025 07:35:00 EET | Tiedote
Globaalisti toimiva suomalaisyhtiö Tuxera on tehnyt kolme nimekästä rekrytointia. VP, Global Sales & Strategy Aleksina Shemeikka, VP, Marketing Merja Sinkkonen ja VP, People and Culture Karoliina Reuna tukevat yhtiön kasvumatkaa kohti 100 miljoonan euron liikevaihtotavoitetta tämän vuosikymmenen aikana. Yhtiö suunnittelee rekrytoivansa tulevan vuoden aikana kaikkiaan 50 uutta tuxeralaista.
Konsulttitalo Klarigo Oy laajentaa liiketoimintaansa18.11.2025 07:35:00 EET | Tiedote
Suomen välittävimmäksi konsulttitaloksi itseään kutsuva Klarigo Oy laajentaa liiketoimintaansa. Yli 20 vuotta toimineen Klarigon liikevoitto kasvoi viime tilikaudella 14 prosenttia, ja nyt yhtiö laajentaa toimintaansa uuteen datatiimiin.
Uusiutuvan energian asiantuntijayritys Despro puskee vastavirtaan – 10 vuotta täyttävä yhtiö aikoo tuplata henkilöstömääränsä ja avaa isommat toimitilat Tampereella14.11.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian, kriittisen infran ja teollisuuden asiantuntijayritys Despro on tehnyt tasaisen vahvaa, 25 %:n vuosittaista kasvua haastavista markkinasuhdanteista huolimatta. Marraskuussa 2025 yhtiö täyttää kymmenen vuotta ja siirtää samalla päätoimipaikkansa uusiin, isompiin toimitiloihin Tampereella. Henkilöstömäärä on kasvanut vuosikymmenessä nollasta 150:een – vuoteen 2028 mennessä suunnitelmissa on työllistää jo 300 asiantuntijaa.
Suomalainen ohjelmistoyhtiö Pinja kiihdyttää kansainvälistä kasvua Ruotsin markkinoilla5.11.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Toimitusketjujen hallinnan, teollisen tuotannon ja kestävän kehityksen tekoälypohjaisiin pilviratkaisuihin erikoistunut Pinja aloittaa yhteistyön ruotsalaisen sahayhtiö Sveden Trän kanssa. Kumppanuus jatkaa Pinjan systemaattista kansainvälistä laajentumista merkittävällä askeleella Ruotsin puuteollisuusmarkkinoilla.
Organisaatioiden turvallisuusjohtamisessa on uudenlaisia haasteita – kriittisillä riskeillä on suora yhteys kansalliseen turvallisuuteen15.10.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Geopoliittiset jännitteet, kyber- ja tietoturvauhat sekä tekoälyn yleistyminen ovat aiheuttaneet uudenlaisia haasteita yritysten ja organisaatioiden turvallisuuteen, kertoo turvallisuusjohtamiseen erikoistunut ohjelmistotalo Qreform. Muutos käy ilmi Qreformin julkaisemasta, eri toimialojen turvallisuusjohtamista selvittäneestä Turvallisuusjohtamisen trendit 2025 -katsauksesta. Riskeillä on suora yhteys myös kansalliseen turvallisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme