Työtapaturmasta höylällä päiväsakkoja ja yhteisösakkoa
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 6.3.2024 eteläpohjalaisen saha- ja puutavara-alalla toimivan yrityksen työturvallisuusrikoksesta 1500 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen.
Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa heinäkuussa 2022 Kurikassa tapahtunutta työtapaturmaa. Kyseessä olevassa tapaturmassa yrityksessä työskennellyt vuokratyöntekijä oli irrottanut höylään jumittunutta puuta terien vielä pyöriessä, ja tapaturman seurauksena työntekijä oli vahingoittunut.
Syytteen mukaan yrityksessä on ollut käytössä useita koneita, joissa ei ole tehty työvälineiden vaarojen arviointia. Lisäksi käytössä olleessa koteloimattomassa höylälinjassa on ollut suojaamattomia vetorullia, akseleiden päitä ja nieluja. Toisessa koteloidussa höylälinjassa on rajakytkimet ohitettu ja konetta on käytetty suojaovet auki. Lisäksi syytteen mukaan työnantaja on laiminlyönyt huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantaja on syytteen mukaan laiminlyönyt selvittää työstä aiheutuvat vaaratekijät ja poistaa vaaran aiheutuminen. Lisäksi työnantaja on laiminlyönyt työntekijöiden riittävän perehdytyksen häiriötilanteiden sattuessa.
Vastaaja on oikeudessa tunnustanut menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla.
Käräjäoikeus totesi, että tunnustamisen oikeellisuutta ei ole aihetta epäillä, ja että asiassa on syyllistytty työturvallisuusrikokseen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa työnantajan vastuuta selvittää ja tunnistaa työstä aiheutuvat vaaratekijät, huolehtia työssä käytettävien laitteiden turvallisuudesta sekä perehdyttää työntekijä riittävästi myös häiriötilanteiden varalta.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 06.03.2024, asianumero R 24/132. Tuomio on lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Lassi Anttila, 0295 018 189, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
![Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.](/data/images/public/69818103/70132042/67ea7008-ee0c-4dca-8cfb-df22bf52ad4b-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
High heat in the summer is an issue at many workplaces24.7.2024 07:18:01 EEST | Press release
Working in high temperatures can reduce job satisfaction and increase the risk of accidents. It usually takes about a week for the body to adapt to heat, so the first hot days are the most challenging for people.
Många lider av värmen på arbetsplatsen i sommarhetten24.7.2024 06:56:43 EEST | Tiedote
Att arbeta i värme kan försämra trivseln i arbetet och öka risken för olycksfall. Det tar vanligtvis cirka en vecka för kroppen att anpassa sig till värmen, så de första dagarna med värmebölja är de mest utmanande för kroppen.
Kesähelteillä moni kärsii kuumuudesta työpaikalla24.7.2024 06:42:08 EEST | Tiedote
Kuumassa työskentely voi heikentää työviihtyvyyttä ja lisätä tapaturmien riskiä. Keholla kestää yleensä noin viikon sopeutua lämpöön, joten ensimmäiset hellepäivät ovat elimistölle haastavimmat.
Kainuun hyvinvointialueen Salmilan lastenkodin henkilöstörakenteessa vakavia puutteita22.7.2024 14:58:42 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Kainuun hyvinvointialueelle huomautuksen Salmilan lastenkodin lainvastaisesta henkilöstörakenteesta.
Kaltimon voimalaitoksen hetkelliselle lisäjuoksutukselle ei myönnetty lupaa19.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Joensuun kaupungin Enossa sijaitsevan Kaltimon voimalaitoksen hetkellisille lisäjuoksutuksille valtakunnallisessa sähköpulatilanteessa ei myönnetty vesitalouslupaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme