Silmiä avaava kirja taiteen historian unohdetuista tekijöistä
Taidehistorioitsija Katy Hessel esittelee kirjassaan laajan joukon merkittäviä taiteilijoita, joita on aliarvioitu sukupuolensa vuoksi. Teos avaa laajan näkymän naisten luoman taiteen maailmaan, jonne aiemmin oli vain kurkistusaukkoja muutamien poikkeustapausten kautta.
Katy Hessel: Taiteen historia ilman miehiä
Ilmestyy 26.4.2024
Kun taidehistorioitsija Katy Hessel vieraili taidemessuilla vuonna 2015, hän totesi, ettei esillä ollut yhtään naistaiteilijan teosta. Hän mietti, osasiko itsekään nimetä kahtakymmentä taiteilijanaista. Osaisitko sinä?
Naistaiteilijat ovat tänäkin päivänä hätkähdyttävän, jopa musertavan aliedustettuja taidehistoriakirjoituksessa, taidenäyttelyissä, museoiden kokoelmissa ja huippuhintaisten teosten myynlistoilla.
Katy Hesselin kirjoittaessa Taiteen historia ilman miehiä -teosta vuonna 2022 Lontoon National Galleryn kokoelmassa naistaiteilijoiden teoksia oli vain yksi prosentti. Lontoon Royal Academy of Arts piti historiansa ensimmäisen naistaiteilijan, Marina Abramovićin, näyttelyn päänäyttelytilassaan vasta vuonna 2023. Taidehistorian raamatuksi kutsutun E. H. Gombrichin kirjan The Story of Art alkuperäispainoksessa ei ollut yhtään naistaiteilijaa. Kuudenteentoista painokseen saatiin mukaan yksi.
Historiallisesti naisten mahdollisuuksia edetä taideuralla on suljettu lähes systemaattisesti. Opiskelu vaati varallisuutta, jota harvoilla oli. Heitä estettiin pääsemästä alastonmallin piirustuskursseille, ekskursioille tärkeisiin kulttuurikohteisiin tai taiteilijamestareiden kisälleiksi.
Taidetta tekevät naiset olivatkin usein taiteilijoiden tyttäriä tai puolisoita. He olivat pakotettuja valitsemaan naisille hyväksyttyjä, epä-älyllisenä taiteena pidettyjä aiheita, kuten kotoisia näkymiä ja esineitä. Heidän oli vaikea saada töitään myydyksi, minkä vuoksi teoksista saatettiin raaputtaa signeeraukset pois ja päälle lisättiin uskottavamman miestaiteilijan nimi. Heidän ideoitaan kopioitiin ja usein kunnia niistä valui miestaiteilijoille, kuten lienee käynyt Elsa von Freytag-Loringhovenin teokselle, joka on luettu Marcel Duchampin nimiin. Kyseessä on ehkä maailman kuuluisin dada-ilmiö Fontaine, Suihkulähde.
Katy Hessel pyrkii teoksellaan hajottamaan kaanonin, jota miesten tekemä taide on hallinnoinut oikeudettomasti ja maailmanlaajuisesti vuosisatoja. Hän huomioi kirjassaan myös etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen tekemää taidetta. Hessel toteaa: ”Taiteilijat valottavat hetkiä ajassa omilla ainutlaatuisilla keinoillaan ja auttavat meitä siten ymmärtämään historiaa. Jos näemme vain yhdenlaisten ihmisten luomaa taidetta, emme oikeastaan näe yhteiskuntaa, historiaa ja kulttuuria kokonaisuutena, ja siksi toivon, että tämän kirjan jälkeen kirjoitetaan lisää kirjoja, jotka laajentavat kaanonia entisestään.”
Waterstones-kirjakaupan myyjät valitsivat upeasti kuvitetun lahjakirjan viime vuoden parhaaksi tietokirjaksi.
Katy Hessel on englantilainen, Lontoossa asuva taidehistorioitsija, kirjailija ja kuraattori. Hän on perustanut suositun Instagramtilin @thegreatwomanartists sekä podcastin samasta aiheesta. Forbes valitsi hänet vuonna 2021 nuoren eurooppalaisen taiteen ja kulttuurin 30 alle 30 -listalle.
Alkuteos: The Story of Art Without Men
Suomentaja: Sini Linteri
Kustantaja: Nemo
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Viihde, käsityöt, tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Muista Otava-perheen kesäpressi huomenna14.5.!13.5.2024 09:22:46 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Vitsipitsan uudet tähdet: Roni Bäckin luotsaama Toimistopojat nyt koululaisten suosikkivitsikirjan täytteinä!13.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin kirja naurattaa jälleen uunituoreilla vitseillä, hauskoilla minitarinoilla ja nokkelilla sarjakuvilla. Joka vuosi uusilla vaikuttajatähdillä maustettua vitsikirjasarjaa on myyty painettuna lähes 50 tuhatta kappaletta, ja se on tuttu näky Suomen Kustannusyhdistyksen vuosittaisella bestseller-listalla.
Mysteeriromaani tarjoilee sanaleikkien ja arvoitusten lomassa lämmintä elämänviisautta10.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Täydellinen arvoitus on sydämellinen kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja valitusta perheestä.
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin 14.5.!8.5.2024 09:27:38 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Helsinki Litiin saapuvan Adania Shiblin romaani Sivuseikka on vahva hätähuuto kaikkien ihmisten koskemattomuuden puolesta8.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Sivuseikka on tositapahtumiin perustuva teos israelilaisten sotilaiden vuonna 1949 raiskaamasta ja murhaamasta beduiinitytöstä. Romaani oli tarkoitus palkita Frankfurtin Kirjamessuilla vuonna 2023, mutta palkintoseremonia peruutettiin vetoamalla maailmanpoliittiseen tilanteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme