Hallinto-oikeus alensi Pades Oy:lle määrätyn rikemaksun 6 000 euroon
Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi 24.3.2023 autoliike Pades Oy:lle 12 000 euron rikemaksun rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä. Rikemaksu määrättiin, sillä yhtiö ei ollut laatinut rahanpesulain edellyttämää riskiarviota, asiakkaan tunteminen ja tuntemistietojen säilyttäminen oli ollut puutteellista ja ilmoitusvelvollisuutta oli laiminlyöty.
Helsingin hallinto-oikeus enimmäkseen hylkäsi sille tehdyn valituksen, mutta alensi yhtiölle määrätyn rikemaksun 12 000 eurosta 6 000 euroon. Syynä rikemaksun alentamiseen on yhtiön laiminlyöntien liittyminen yksittäiseen liiketoimeen. Lisäksi hallinto-oikeus otti huomioon yhtiön liiketoiminnan tappiollisuuden vuosina 2019–2021. Kokonaisuutena arvioiden hallinto-oikeus katsoi, että oikeansuuruisena ja kohtuullisena rikemaksuna yhtiön laiminlyönneistä voidaan pitää yhteensä 6 000 euroa.
Päätös ei ole lainvoimainen.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo rahanpesulain nojalla muun muassa tavaroita myyviä tahoja siltä osin kuin maksetaan tai otetaan vastaan maksusuorituksena käteistä yhtenä suorituksena tai toisiinsa kytkeytyvinä suorituksina yhteensä vähintään 10 000 euroa. Aluehallintovirasto voi määrätä rahanpesulain 8 luvussa tarkoitetun hallinnollisen seuraamuksen sen valvottavaksi säädetylle ilmoitusvelvolliselle, joka laiminlyö tai rikkoo rahanpesulain velvoitteita.
Lisätietoja
Ylitarkastaja Raisa Badiali, p. 0295 016 624, raisa.badiali@avi.fi
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
High heat in the summer is an issue at many workplaces24.7.2024 07:18:01 EEST | Press release
Working in high temperatures can reduce job satisfaction and increase the risk of accidents. It usually takes about a week for the body to adapt to heat, so the first hot days are the most challenging for people.
Många lider av värmen på arbetsplatsen i sommarhetten24.7.2024 06:56:43 EEST | Tiedote
Att arbeta i värme kan försämra trivseln i arbetet och öka risken för olycksfall. Det tar vanligtvis cirka en vecka för kroppen att anpassa sig till värmen, så de första dagarna med värmebölja är de mest utmanande för kroppen.
Kesähelteillä moni kärsii kuumuudesta työpaikalla24.7.2024 06:42:08 EEST | Tiedote
Kuumassa työskentely voi heikentää työviihtyvyyttä ja lisätä tapaturmien riskiä. Keholla kestää yleensä noin viikon sopeutua lämpöön, joten ensimmäiset hellepäivät ovat elimistölle haastavimmat.
Kainuun hyvinvointialueen Salmilan lastenkodin henkilöstörakenteessa vakavia puutteita22.7.2024 14:58:42 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Kainuun hyvinvointialueelle huomautuksen Salmilan lastenkodin lainvastaisesta henkilöstörakenteesta.
Kaltimon voimalaitoksen hetkelliselle lisäjuoksutukselle ei myönnetty lupaa19.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Joensuun kaupungin Enossa sijaitsevan Kaltimon voimalaitoksen hetkellisille lisäjuoksutuksille valtakunnallisessa sähköpulatilanteessa ei myönnetty vesitalouslupaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme