Fliiga

Westend Indians venytti välieräsarjaa 1842 katsojan edessä – Classic voiton päässä finaaleista

Jaa

Westend Indians venytti huikean lopun jälkeen välieräsarjaa kaadettuaan Espoon Metro Areenan 1842 katsojan edessä Oilersin maalein 5-4. Oilers johtaa sarjaa nyt 3-1. Toisessa parissa Classic nousi 3–2-johtoon ja voiton päähän finaaleista kaatamalla Nokian KrP:n kotonaan 7-4.

Westend Indians oli tänäänkin sitkeä paikallisvastustaja, ja toisessa erässä se nousi maalin tappioasemasta Samuli JunnilanJuuso Kekin ja Leevi Aurasen osumilla 3–1-johtoon. Kolmannessa erässä Oilers kuitenkin näytti, miksi se on jyrännyt voittoputkessa läpi pudotuspelikevään. Santeri Lindfors kavensi jo minuutin jälkeen, Rasmus Kainulainen tasoitti Aaro Astalan saatua pallon lahjaksi Indians-puolustajalta, ja kotijoukkueen pallonmenetys edelsi myös Justus Kainulaisen Oilersille viisi minuuttia ennen loppua taituroimaa 4–3-johtomaalia. Ottelun loppu oli kuitenkin tällä kertaa haastajan. Samuli Huppunen kaarsi laidasta kiskaisemaan maalivahti Markus Laakson torjunnan kautta pelin tasoihin, ja minuutti ennen summeria Joonatan Lindholm päätti vastaiskun takatolppaa nuolaisseeseen tarkkaan sijoitukseen.

Lempäälässä tarjosi eilen hävinnyt Classic heti alkuun shokkihoitoa, kun Eemeli AkolaVille Lastikka ja Aaro Helin iskivät 11 minuutissa lukemiksi 3-0. Päätöserän aluksi laukoi Oskari Heikkilä Classicin jo 5–1-johtoon, mutta sitten oli KrP:n shokkijakson vuoro. Juuso Ahola kavensi erän puolivälin alla ylivoimalla, ja kaksi minuuttia myöhemmin oli tilanne yhtäkkiä 5-4 Mikko Laakson rankaistua Classicin sekavasta vaiheesta kahdesti. Kotijoukkue sai rivinsä järjestykseen Mikko Laakson jäähyn myötä, ja Aaro Helin päätti ylivoimapelin 6–4-maaliin keskeltä sektoria. Kaksi minuuttia ennen loppua puski vielä Oskari Heikkilä pallon väkisin vieraiden tyhjään verkkoon ja taululle loppunumerot.

Oilers ja Westend Indians kohtaavat seuraavan kerran heti sunnuntaina, Nokian KrP ja Classic puolestaan maanantaina.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Oilers voitokas 2000-päisen yleisön edessä – mestaruus katkolla lauantaina Helsingin jäähallissa24.4.2024 20:49:07 EEST | Tiedote

Oilers siirtyi jo voiton päähän F-liigan miesten mestaruudesta, kun se kaatoi Helsingin jäähallissa Classicin 8-6 ja johtaa finaalisarjaa voitoin 3-2. Ottelua seurasi 1 936 katsojaa. Kulta on katkolla espoolaisille lauantaina jälleen Helsingin jäähallissa. Veljeskaksikko Justus Kainulainen – Rasmus Kainulainen rakensi Öljymiehille nopean kahden maalin johdon Lassi Torisevan verkon heilahdettua ensimmäisen kerran jo seitsemän sekunnin kohdalla, ja toisessa erässä muutti kahdesti osunut Aaro Astala lukemiksi jo 4-0. Siihen asti ohittamattomalta tuntuneen Oilers-vahti Markus Laakson taika murtui Eemeli Akolan ja Nico Salon kaventaessa kaukolaukauksilla vain 33 sekunnin välein. Heikki Iiskolan 5–2-osumaan vastasi Classic vielä Albert Koskisen kuitilla, mutta erän loppu oli tamperelaisille tumma. Oilersin toinenkin ylivoima päättyi maaliin Tuomas Iiskolan onnistuessa, ja vielä puolitoista minuuttia ennen erätaukoa sinetöi Justus Kainulainen jo hattutemppunsa Matias Veikkolan oivaltavasta vi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye