Digi- ja väestötietovirasto

Yli miljoona henkilöä saa europarlamenttivaalien äänioikeusilmoituksen sähköisesti – Toimi viimeistään 18.4. ja olet yksi heistä!

Jaa

Digi- ja väestötietovirasto muistuttaa, että merkittävä osa äänioikeutetuista saa europarlamenttivaalien äänioikeusilmoituksen ainoastaan sähköisessä muodossa. Ilmoitus tulee toukokuussa sähköisenä kaikille niille yli miljoonalle äänioikeutetuille, jotka ovat ottaneet käyttöönsä Suomi.fi-viestit.

Kuvassa kasattu pinoon lähes kolme kilometriä korkea paperipino ja sen viereen kymmenen Eiffel-tornia. Paperipino on yhtä korkea kuin kymmenen Eiffel-tornia päällekkäin.
Jos kaikki vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa äänioikeutetut saisivat äänioikeusilmoitukset sähköisesti, tästä paperimäärästä kertyisi noin kolme kilometriä korkea pino. Se vastaa melkein kymmentä Eiffel-tornia päällekkäin. Digi- ja väestötietovirasto

Europarlamenttivaalit järjestetään touko-kesäkuun vaihteessa. Digi- ja väestötietovirasto lähettää äänioikeusilmoitukset toukokuussa kaikille äänioikeutetuille. Ne henkilöt, jotka ovat ottaneet käyttöönsä Suomi.fi-viestit, saavat ilmoituksen ainoastaan sähköisessä muodossa. Jos Suomi.fi-viestit ei ole käytössä, ilmoitus saapuu vanhaan tapaan paperipostina. Postitse lähetettävät äänioikeusilmoitukset lähetetään siihen osoitteeseen, jonka henkilö on ilmoittanut osoitteekseen väestötietojärjestelmässä.

”Useat äänioikeutetut saavat tänä keväänä europarlamenttivaalien äänioikeusilmoituksen sähköisessä muodossa. Kaikki heistä eivät välttämättä muista, että ilmoitus äänioikeudesta tuleekin paperipostin sijaan sähköisenä Suomi.fi-viesteihin. Jos et siis saa toukokuussa ilmoitusta äänioikeudesta kirjepostina, kannattaa kurkata Suomi.fi-viestit ja tarkistaa samalla, että oma sähköpostiosoite on siellä oikein. Ilmoitukset uusista saapuneista viesteistä tulevat sähköpostiosoitteeseen, jonka käyttäjä on ilmoittanut palveluun. Jos käytössä on Suomi.fi-mobiilisovellus, myös sovellus ilmoittaa uudesta saapuneesta viestistä”, kertoo Suomi.fi-viestien palveluomistaja Maria Juka-Lahdenperä Digi- ja väestötietovirastosta.

Digi- ja väestötietoviraston vaalipäällikkö Otto Palmu muistuttaa, että jokainen vaalipäivänä äänestämään aikova myös avaisi saapuneen ilmoituksen, oli se sitten saapunut paperisena tai sähköisesti, ja tarkistaisi siitä oman vaalipäivän äänestyspaikkansa.

”Varsinaisena vaalipäivänä ei ole mahdollista äänestää muualla kuin äänioikeusilmoitukseen merkityssä äänestyspaikassa. Siksi on tärkeää tarkistaa, mikä on oma äänestyspaikka. Äänioikeutetun ei kuitenkaan välttämättä tarvitse ottaa saapunutta äänioikeusilmoitusta mukaan äänestyspaikalle, vaan äänestämiseen riittää henkilöllisyystodistus. Äänioikeusilmoituksen mukaan ottamisesta on kuitenkin hyötyä silloin, jos äänestää ennakkoon ulkomailla, sairaalassa, vankilassa tai vanhainkodissa”, Palmu jatkaa.

Sähköiset ilmoitukset ovat merkittävä ekoteko

Äänioikeusilmoitusten lähettäminen sähköisenä on myös merkittävä ekoteko, sillä se säästää miljoonia sivuja paperia ja vähentää papereiden kuljettamisesta syntyviä päästöjä. 

Suomi.fi-viestien käyttäjiä on nyt jo 1,3 miljoonaa. Viestien käyttäjä saa samaan palveluun useiden eri viranomaisten lähettämän postin sähköisessä muodossa. Palvelun kautta saapuu muun muassa viranomaispäätöksiä, laskuja, terveydenhuollon ajanvarausilmoituksia ja muita tärkeitä asiakirjoja. Näin Suomi.fi-viestejä käyttämällä voi vähentää tuntuvasti itselleen saapuvan paperin määrää. Palvelussa eri viranomaisilta saapuneet asiakirjat säilyvät tallessa ja helposti saatavilla.

Jo nyt Suomi.fi-viestejä käyttävien äänioikeutettujen ansiosta europarlamenttivaaleissa säästyy noin viisi miljoonaa paperiarkkia. Paperia voisi kuitenkin säästyä paljon tätä enemmänkin.

”Laskimme, että jos kaikki vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa äänioikeutetut saisivatkin äänioikeusilmoitukset sähköisesti, säästyisi paperia lähes 29 miljoonaa arkkia. Tästä paperimäärästä kertyisi noin kolme kilometriä korkea pino. Se vastaa melkein kymmentä Eiffel-tornia päällekkäin”, havainnollistaa Juka-Lahdenperä.

Saat ilmoituksen äänioikeudesta sähköisenä, kun otat Suomi.fi-viestit käyttöön viimeistään 18.4.2024 

Digi- ja väestötietovirasto kannustaa ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön viimeistään 18.4.2024. Tällöin saa jo tämän kevään europarlamenttivaalien ilmoituksen äänioikeudesta paperipostin sijaan sähköisenä. 

Suomi.fi-viestit saa käyttöön lataamalla Suomi.fi-mobiilisovelluksen tai tunnistautumalla osoitteessa https://suomi.fi/viestit. Tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä varmenteella. 

Ottamalla Suomi.fi-viestit käyttöön saa jatkossa myös useiden muiden viranomaisten lähettämän postin sähköisenä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Digi- ja väestötietovirasto, palveluomistaja Maria Juka-Lahdenperä, p. 0295 535 334, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi 

Digi- ja väestötietovirasto, vaalipäällikkö Otto Palmu, p. 0295 535 137, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi

Kuvat

Kuvassa kasattu pinoon lähes kolme kilometriä korkea paperipino ja sen viereen kymmenen Eiffel-tornia. Paperipino on yhtä korkea kuin kymmenen Eiffel-tornia päällekkäin.
Jos kaikki vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa äänioikeutetut saisivat äänioikeusilmoitukset sähköisesti, tästä paperimäärästä kertyisi noin kolme kilometriä korkea pino. Se vastaa melkein kymmentä Eiffel-tornia päällekkäin.
Lataa

Mikä Suomi.fi-viestit?

Suomi.fi-viestit on tietoturvallinen sähköinen postilaatikko, joka korvaa paperipostitse saapuvan viranomaispostin. Palvelua käyttävät useat viranomaiset ja määrä kasvaa jatkuvasti. Saapuneet viestit voi lukea Suomi.fi-mobiilisovelluksella tai tunnistautumalla Suomi.fi-verkkopalveluun osoitteessa https://suomi.fi. Näin saapunut posti on luettavissa kaikkialla, missä kuljetkin. 

Ilmoitukset uusista saapuneista viesteistä tulevat sähköpostiosoitteeseen, jonka käyttäjä on ilmoittanut palveluun. Suomi.fi-mobiilisovelluksen käyttäjät saavat ilmoituksen myös suoraan sovelluksen kautta.

Suomi.fi-viestit saa käyttöön lataamalla Suomi.fi-mobiilisovelluksen tai tunnistautumalla osoitteessa https://suomi.fi/viestit. Tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä varmenteella. Ottamalla Suomi.fi-viestit käyttöön saa jatkossa myös useiden muiden viranomaisten lähettämän postin sähköisenä.

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

https://dvv.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Det lönar sig att upprätta en intressebevakningsfullmakt även om du inte kunde bry dig mindre6.5.2024 09:43:22 EEST | Tiedote

Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas kampanj I egna händer påminner igen om att upprätta en intressebevakningsfullmakt. Ämbetsverket utvecklar kontinuerligt nya tjänster för att göra det smidigare att uträtta ärenden åt någon annan, eftersom de behövs när vår befolkning åldras. Det går nu lättare och snabbare att ta i bruk en intressebevakningsfullmakt på nätet. Dessutom blir det snart lättare för intressebevakningsfullmäktige att sköta ärenden som gäller fullmaktsgivarens egendom. Har du redan gjort en intressebevakningsfullmakt?

EVVK? Edunvalvontavaltakirja kannattaa tehdä, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa6.5.2024 09:43:22 EEST | Tiedote

Digi- ja väestötietoviraston Omissa käsissä -kampanja muistuttaa jälleen tekemään edunvalvontavaltuutuksen. Virasto kehittää jatkuvasti uusia palveluja toisen puolesta asioinnin sujuvoittamiseksi, sillä niitä tarvitaan väestömme ikääntyessä. Edunvalvontavaltuutuksen käyttöön ottaminen sujuukin nyt helpommin ja nopeammin verkossa. Lisäksi edunvalvontavaltuutetut pääsevät pian hoitamaan valtuuttajan omaisuuteen liittyviä asioita helpommin. Joko sinä olet tehnyt edunvalvontavaltuutuksen?

Suomi.fi-mobiilisovellus uudistuu 22.4.2024 – Katso miten muutos vaikuttaa sinuun!17.4.2024 15:05:00 EEST | Tiedote

Suomi.fi-mobiilisovelluksen uudet Android- ja iOS-versiot julkaistaan 22.4.2024. Uudistuksen myötä sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet uudistuvat. Uudessa Suomi.fi-mobiilisovelluksessa on parannettu muun muassa sovelluksen käytettävyyttä, saavutettavuutta ja navigaatiorakennetta. Kun uusi sovellus on julkaistu, vanhojen sovellusversioiden käyttäminen ei ole enää mahdollista.

The new versions of Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024: See how the change affects you!17.4.2024 15:05:00 EEST | Press release

The new Android and iOS versions of the Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024. As a result of the update, the appearance and functionalities of the application will change. The new application has improved usability, accessibility and navigation structure. Once the new application is published, it will no longer be possible to use older versions of the application.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye