Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluevaltuusto kiitti henkilöstöä hyvästä asiakastyytyväisyyden tuloksesta

Jaa

Aluevaltuusto käsitteli maanantaina Asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelman raporttia viime vuodelta. NPS-mittarilla mitattu suositteluhalukkuusluku Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa oli viime vuonna 78. Monet aluevaltuutetut halusivat välittää erityisesti henkilöstölle kiitokset onnistumisesta palvelujen tuottamisessa.

Hyvinvointialueen palveluja käyttäneiden suositteluhalukkuusluku 78 oli erinomainen, sillä suositteluhalukkuutta mitataan asteikolla -100 – 100. Luku koostuu 55 000 asiakkaan palautteesta. Sairaalapalveluissa Taysin vuodeosastoilla ja poliklinikoilla palvelua saaneiden NPS-luku oli peräti 80,1.

Kiittävää palautetta on annettu eniten ammattilaisten kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta, palvelun sujuvuudesta sekä asiantuntemuksesta. Palautteiden perusteella eniten kehitettävää on palvelun saatavuudessa ja sujuvuudessa, tiedonkulussa, ohjeistuksessa ja toimintatavoissa sekä sähköisessä asioinnissa.

Aluevaltuusto merkitsi maanantain kokouksessaan myös tiedoksi Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueiden muodostaman yhteistyöalueen sopimuksen. Yhteistyösopimuksessa on sovittu hyvinvointialueiden työnjaosta ja yhteistyöstä muun muassa ensihoidon, sosiaalipäivystyksen, vaativan erikoissairaanhoidon sekä tukipalvelujen, varautumisen ja valmiuden tehtävissä. Yhteistyösopimuksessa määritellään myös harvoin tarvittavien tai kalliita investointeja vaativien palvelujen tuottamista sekä tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa yhteistyöalueella.

Aluevaltuuston valitsi Minna Sarvijärven tilalle monipalveluvaliokunnan jäseneksi Sari Hassin.
Muutkin asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Yhteyshenkilöt

Aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi

Puh:040 8063691

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Uusi älypuhelinkonsepti parantanut potilasturvallisuutta ja hoitotyön tehokkuutta Pirkanmaan hyvinvointialueella7.5.2024 13:11:38 EEST | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueella on jatkettu digistrategian mukaista hoitotyön kehittämistä, joka on aloitettu jo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin aikana. Yksi merkittävimmistä toiminnan muutokseen tähtäävistä kehityshankkeista on uusittu älypuhelinkonsepti. Mobi on ammattilaisille räätälöity etälaite työtehtävien hoitamiseen. Jo aikaisemmin tehtyjen säästölaskelmien mukaan Pirkanmaan hyvinvointialue säästää yli 7 000 tuntia kuukaudessa, kun potilaskirjauksia voidaan tehdä työaseman lisäksi myös mobiililaitteen avulla. Yksittäiselle hoitajalle tämä tarkoittaa noin 10 minuutin aikasäästöä per vuoro.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye