Hallituksen suunnitelmat heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia
A-klinikkasäätiö, Aseman Lapset ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry ovat vakavasti huolissaan hallituksen suunnittelemista toimista, jotka kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin. Samalla kun hallitus suunnittelee alkoholin saatavuuden lisäämistä, kohdistetaan lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön isoja leikkauksia. Merkittävästi heikentymässä ovat niin etsivän nuorisotyön, nuorten työpajojen, lastensuojelun jälkihuollon kuin Kelan matalan kynnyksen kuntoutuspalveluiden toimintaedellytykset.
Hallituksen suunnittelemat muutokset alkoholipolitiikkaan yhdistettynä lapsiin ja nuoriin kohdistuviin lukuisiin heikennyksiin ovat täydessä ristiriidassa hallitusohjelman kanssa. Hallitusohjelmassa luvataan ehkäistä nuorten syrjäytymistä, edistää lapsimyönteistä politiikkaa kaikilla tasoilla sekä toteuttaa lapsi- ja perhevaikutusten arviointia päätöksenteossa.
Kuitenkin tällä hetkellä hallitus suunnittelee leikkauksia nuorisoalalle. Vuodelle 2024 hallitus päätti leikata pelkästään etsivästä nuorisotyöstä ja nuorten työpajoilta 4,6 miljoonaa euroa. Vuodelle 2025 on lisätalousarvioesityksessä luvattu kertaluontoista lisärahoitusta – mutta se ei kata perusrahoitukseen kohdistuneita leikkauksia, hälvennä niiden synnyttämää epävarmuutta, eikä korjaa alan toimijoille tänä vuonna koituneita talousvaikeuksia. Vakiintunutta toimintaa ajetaan siksi monin paikoin jo alas.
Nämä heikennykset vaikuttavat merkittävästi niin nuorten palveluiden saatavuuteen, harrastusmahdollisuuksiin, kokoontumistiloihin kuin saatavilla olevien aikuisten määrään. Leikkaussuunnitelmat esimerkiksi etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan rahoitukseen jättävät tuhannet nuoret jatkossa ilman apua. Tämä lisää nuorten syrjäytymistä ja heikentää entisestään haavoittuvassa asemassa olevien nuorten tilannetta.
Huomioitavaa on myös, että hallituksen suunnitelmat siirtää vahvempia alkoholijuomia myyntiin päivittäistavarakauppoihin lisäävät merkittävästi alkoholin saatavuutta. Huolena on, että näissä muutoksissa ei oteta riittävästi huomioon alkoholin yhteiskunnallisia haittavaikutuksia, erityisesti niitä, jotka kohdistuvat lapsiin ja nuoriin vanhempien alkoholin käytön lisääntymisen seurauksena.
A-klinikkasäätiö, Aseman Lapset ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry vaativat hallitusta turvaamaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä pidättäytymään leikkauksista ja uudistuksista, jotka heikentävät lasten ja nuorten asemaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christian WentzelToiminnanjohtajaAseman Lapset
Puh:040 900 4889christian.wentzel@asemanlapset.fiTarja VirolainenViestintäjohtajaA-klinikkasäätiö
Puh:050 4435 116tarja.virolainen@a-klinikkasaatio.fiTaru HahtoKehittämiskoordinaattori, A-klinikkasäätiö
Puh:040 485 0211taru.hahto@a-klinikkasaatio.fiTimo KontioToiminnanjohtajaInto
Puh:040 760 1778timo.kontio@intory.fiA-klinikkasäätiö, Aseman Lapset ja Into ovat yhteistyökumppaneina 12.4.2024 ensi-iltansa saavassa Hard to Break -dokumenttielokuvassa, joka käsittelee heikompiosaisten nuorten asemaa yhteiskunnassa.
A-klinikkasäätiö on voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio, jonka päämääränä on rakentaa inhimillistä yhteiskuntaa ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Toiminta keskittyy haittoja vähentävään ja ennaltaehkäisevään työhön, addiktiotutkimukseen sekä työelämän addiktioihin. www.a-klinikkasaatio.fi
Aseman Lapset ry:n perustehtävä on lasten ja nuorten turvallisen kasvun sekä perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen torjuminen. Järjestön toimintaa ohjaavat avoimuus, inhimillisyys ja läsnäolo, ja sen yhtenä tarkoituksena on lisätä aikuisten läsnäoloa nuorten arjessa. www.asemanlapset.fi
Into on etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan asiantuntijaorganisaatio, joka edustaa yli 270 työpajaa sekä 600 etsivää nuorisotyöntekijää Suomessa. www.intory.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
A niin kuin addiktio -podcastin uusi kausi: vahva kannanotto päihdepolitiikkaan26.9.2024 08:03:39 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön A niin kuin addiktio -podcastsarjan toinen kausi pureutuu ajankohtaisiin päihdepolitiikan kysymyksiin. Kaudella käsitellään alkoholisääntelyn vaikutuksia lapsiin, valvottujen käyttöhuoneiden roolia nuorten huumekuolemien ehkäisyssä sekä psykedeelejä riippuvuushoitona. Keskusteluissa mukana alan asiantuntijat ja kokemusasiantuntijat.
Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalista kuntoutusta kehitettävä – uusi tutkimushanke käynnistyy13.9.2024 14:01:11 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimusrahoituksen A-klinikkasäätiön johtamalle HANSKU-hankkeelle. Tutkimuksessa selvitetään haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalisen kuntoutuksen tarpeita ja toteutumista hyvinvointialueilla.
KUTSU: Haittoja vähentävä työ käytännössä – ratkaisuja ja konkretiaa 25.9.6.9.2024 09:28:15 EEST | Kutsu
Ymmärrä ja koe, miltä näyttää kaupunki päihdeaddiktion kanssa. Onnistuisitko Sinä pääsemään esteiden yli vieroitukseen?
Lahjoita lämpöä -kampanja auttaa vähävaraisia ja asunnottomuutta kokevia ihmisiä2.9.2024 09:27:26 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiö ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry käynnistävät jälleen vuosittaisen Lahjoita lämpöä -kampanjan, jossa kerätään lämpimiä vaatteita, kuten lapasia, villasukkia ja muita neuleita asunnottomuutta kokeville ihmisille. Kampanjan avulla järjestöt tukevat heikommassa asemassa olevia erityisesti talvikauden lähestyessä.
Väitös: Päihdekuntoutus ja vankila tiiviimmin yhteydessä toisiinsa31.5.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Huumeidenkäytön normalisoituminen ja rankaisujärjestelmän aiempaa kuntouttavampi rooli ovat lähentäneet päihdehoito- ja vankilainstituutioita. Toisaalta rikollisuutta tulisi käsitellä päihdehoidossa systemaattisemmin, koska merkittävällä osalla päihdehoidon asiakkaista on vankilatausta ja he ovat suuressa riskissä joutua vankilakierteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme