Antti Palo-oja Aura Rakennus Pirkanmaa Oy:n toimitusjohtajaksi
Aura Rakennus Pirkanmaan toimitusjohtajaksi on valittu Antti Palo-oja, joka aloittaa tehtävässä 6.5.2024. Palo-oja tuo mukanaan tuntemusta Pirkanmaan alueen markkinasta sekä pitkän kokemuksen rakennusalan johtotehtävistä.

Aura Rakennus Pirkanmaan toimitusjohtajana aloittavalla Antti Palo-ojalla on 30 vuoden kokemus rakennusalalta. Viime vuosina hän on työskennellyt suurissa rakennusliikkeissä erilaisissa kehitys- ja johtotehtävissä, muun muassa Tampereen kansiareenahankkeen hankejohtajana. Aura Rakennukselle Palo-oja siirtyy Arktalta.
– Aura Rakennus Pirkanmaan johdossa pääsen hyödyntämään omaa kokemustani ja osaamistani. Uusi työnkuvani edellyttää yrittäjämäistä otetta. Alan vaikeasta yleistilanteesta huolimatta olen innoissani uudesta. Tampereen seutu on yksi Suomen vetovoimaisimmista alueista, josta löytyy tilaa asumis- ja toimitilahankkeita sekä rakennuspalvelua toteuttavalle yhtiölle, Palo-oja sanoo.
Aura Rakennus Pirkanmaan ensimmäinen hanke on Tampereen Tesoman alueelle rakennettavat kaksi kerrostaloa, joiden suunnittelu on tarkoitus aloittaa kesällä 2024.
Pääosan työurastaan Tampereella ja Pirkanmaalla tehneelle Palo-ojalle paikallinen markkina ja siihen vaikuttavat tekijät ovat tuttuja.
– Tuleviin hankkeisiimme vaikuttavat tekijät, jotka vaikuttavat yleisestikin Tampereen ja lähiseudun rakentamisen painopisteisiin. Esimerkiksi raitiovaunuverkoston kehittyminen ohjaa hankkeiden sijoittumista, Palo-oja kertoo.
Yhteistyö ja vastuullisuus korostuvat
Palo-oja haluaa tuoda Aura Rakennus Pirkanmaan toimintaan aitoa asiakkaiden kuuntelemista ja heidän tarpeidensa ymmärrystä. Rakennustoiminnassa korostuu tällä hetkellä yhteistoiminnallisuus, jossa rakennuttajat ja tilaajat kehittävät hankkeita yhteistyössä, saman pöydän äärellä.
Koko Aura Rakennus konsernille tärkeä vastuullinen rakentaminen on keskeistä myös Pirkanmaan alueyhtiölle.
– Ympäristöystävällinen rakentaminen vaatii koko alalta toimenpiteitä jo valtion asettamien vaatimustenkin vuoksi. Haluamme olla tämän kehityksen kärjessä. Vastuullisuus tarkoittaa meille myös ihmisten hyvinvoinnin huomioimista, sekä hankkeiden toteuttajien että valmiiden tuotteiden loppukäyttäjien, Palo-oja sanoo.
Lisätietoja:
Aura Rakennus Pirkanmaa Oy, toimitusjohtaja Antti Palo-oja, puh. 040 865 0114
Aura Rakennus Oy, toimitusjohtaja Mikko Kilpi, puh. 050 467 5768
Aura Rakennus on suomalainen rakennusalan konserni, joka on erikoistunut ympäristövastuulliseen rakentamiseen. Toimintamme ytimessä on hankekehitys, jota kautta tuotamme asiakkaillemme asunto-, palvelu- ja toimitilakiinteistöjä. Tuottamalla kiinteistöjä ympäristövastuullisesti varmistamme samalla muun muassa rakennusten matalammat energian käyttökustannukset ja pienemmän ympäristökuormituksen eli kokonaisuudessaan kiinteistöjen kestävämpää käyttöä. Yhtiöllä on tällä hetkellä rakenteilla 574 asuntoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palo-oja
Puh:040 865 0114Mikko KilpitoimitusjohtajaAura Rakennus Oy
Puh:050 467 5768Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perjantai Markkinointiviestintä
The majority owner of Jumbo Shopping Centre Vantaan Valo has entered into a loan contract worth MEUR 22528.11.2025 13:08:34 EET | Press release
Vantaan Valo Ky, the majority owner of Jumbo Shopping Centre, the largest shopping centre in Finland by sales, and some of its subsidiaries have concluded a 225-million-euro loan contract. This financing is in line with the company’s investment strategy, and it helps develop the company’s balance sheet structure together with other investment activities. The loan contract was signed on 28 November 2025.
Kauppakeskus Jumbon suurin omistaja Vantaan Valo solmi 225 miljoonan euron lainasopimuksen28.11.2025 12:30:00 EET | Tiedote
Myynniltään Suomen suurimman kauppakeskuksen Jumbon pääomistaja, Vantaan Valo Ky tiettyine tytäryhtiöineen, on solminut 225 miljoonan euron lainasopimuksen. Rahoitus on yhtiön sijoitusstrategian mukainen ja osana tavanomaista sijoitustoimintaa kehittää yhtiön taserakennetta. Lainasopimus allekirjoitettiin 28.11.2025.
Ainutlaatuinen työsuhde-etu: Puutarhakerho houkuttelee työntekijöitä toimistolle ja vahvistaa työhyvinvointia30.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Espoolaisessa Areimin toimitilakiinteistö Aallonharjassa työskentelevillä toimistotyöntekijöillä on ainutlaatuinen mahdollisuus rentoutua ja tutustua uusiin ihmisiin kiinteistön omassa Puutarhakerhossa. Kerho on osallistujilleen hyvää vastapainoa työnteolle. Se myös vastaa ajan haasteeseen houkutella työntekijöitä toimistoille ja luoda työhyvinvointia.
Narvi sponsorointiyhteistyöhön kolmen kotimaisen yleisurheilijan kanssa16.5.2024 12:18:52 EEST | Tiedote
Suomalainen kiuasvalmistaja Narvi on aloittanut sponsorointiyhteistyön kolmen satakuntalaislähtöisen yleisurheilijan kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on tarjota pitkäjänteistä tukea kansainväliselle huipulle tähtääville urheilijoille ja mahdollistaa parempi keskittyminen harjoitteluun.
Janne Sirviö Aura Flown uudeksi toimitusjohtajaksi19.12.2023 12:13:27 EET | Tiedote
Matkustaja- ja risteilyalusten korjausrakentamiseen erikoistuneen Aura Flow Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Janne Sirviö. Sirviö tuo yritykseen mukanaan pitkän ja monipuolisen kokemuksen laivanrakennusalalta. Aura Flow on osa Aura Rakennus -konsernia.
