Jyväskylän yliopisto

Perinnöllinen alttius parempaan lihasvoimaan voi suojata sairauksilta

Jaa

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutettu tutkimus osoitti, että parempaa lihasvoimaa tukeva geeniperimä ennustaa pienempää riskiä sairastua tyypillisimpiin kansansairauksiin ja pidempää elinikää. Kyseessä on kansainvälisesti tähän mennessä laajin perinnöllisen lihasvoiman ja sen yhteyttä sairastavuuteen käsittelevä tutkimus. Tutkimusaineistona oli yli 340 000 suomalaisen genomi- ja terveystiedot.

Kuva: https://www.freepik.com/ Kuva: https://www.freepik.com/

Lihasvoima ja etenkin käden puristusvoima voivat kuvata henkilön voimavaroja suojautua ikääntymisen myötä yleistyviltä sairauksilta ja toiminnanvajauksilta sekä kykyä selviytyä niistä. Lihasvoiman heikkeneminen ikääntyessä on yksilöllistä. Elintapojen lisäksi heikkenemisen nopeuteen vaikuttaa myös perimä 

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa selvisi, että henkilöillä, joilla on perinnöllinen alttius parempaan lihasvoimaan, on jonkin verran alhaisempi vaara sairastua tyypillisimpiin kansansairauksiin sekä pienempi riski kuolla ennenaikaisesti. Parempi perinnöllinen lihasvoima ei kuitenkaan ennakoinut parempaa selviytymistä akuuteista sairauksista.  

”Vaikuttaa siltä, että parempaa lihasvoimaa tukeva perimä kuvastaa enemmän yksilön sisäistä kykyä ja kestävyyttä vastustaa patologisia muutoksia ikääntyessä kuin kykyä palautua tai toipua ennalleen vakavien terveyttä uhkaavien tapahtumien jälkeen”, pohtii väitöskirjatutkija Päivi Herranen liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. 

Tutkimuksessa hyödynnettiin ainutlaatuista väestöaineistoa 

Lihasvoimaan vaikuttavat monet tekijät, joita elintapojemme ja elinympäristömme lisäksi selittävät lukuisat eri geenimuunnokset, joilla yksittäin on hyvin pieni vaikutus lihasvoimaan. Tässä tutkimuksessa lihasvoiman perinnöllinen alttius määriteltiin muodostamalla lihasvoiman polygeeninen summa, joka kokoaa jopa satojen tuhansien geenimuunnosten yhteisvaikutuksen. Polygeenisen summan avulla voidaan vertailla osallistujia, joilla on poikkeuksellisen korkea tai matala perinnöllinen alttius parempaan lihasvoimaan ja tutkia sen yhteyksiä muun muassa sairauksiin.  

”Pääsimme hyödyntämään tässä tutkimuksessa yli 340 000 suomalaisen miehen ja naisen genomi- ja terveystietoja." "

"Tietääksemme tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa lihasvoimaa tukevan perimän yhteyttä erilaisiin sairauksiin on tutkittu tässä mittakaavassa”, Herranen kertoo. 

Lisätutkimusta elintapojen vaikutuksista tarvitaan vielä 

Tietoa lihasvoimaa tukevasta perimästä voidaan jatkossa hyödyntää perinteisen riskiarvioinnin rinnalla  tunnistettaessa henkilöitä, joilla on erityisen korkea riski tyypillisimpiin kansansairauksiin ja terveysongelmiin. Lisätutkimusta aiheesta tarvitaan kuitenkin vielä. 

”Näiden tulosten perusteella emme osaa sanoa, kuinka elämäntavat, kuten fyysinen aktiivisuus, muokkaavat ihmisen luontaista kykyä vastustaa sairauksia ja eroavatko elintapojen terveysvaikutukset eri henkilöillä perimän vuoksi”, Herranen toteaa. 

Tutkimuksessa hyödynnettiin kansainvälisesti ainutlaatuista FinnGen-aineistoa, joka on koottu suomalaisten biopankkien yhteistyönä. Aineisto koostui 342 443 suomalaisesta, jotka ovat antaneet biopankkisuostumuksen ja -näytteen. Tutkittavat olivat iältään 40–108-vuotiaita ja heistä 53 % oli naisia. Tutkimukseen valitut sairausdiagnoosit perustuivat yleisimpiin kuolinsyihin sekä merkittävimpiin kansansairauksiin Suomessa. Valittuihin sairausdiagnooseihin kuuluivat yleisimmät kardiometaboliset- ja keuhkosairaudet, tuki- ja liikuntaelinten ja sidekudosten sairaudet, kaatumiset ja murtumat, mielenterveys- ja kognitiiviset häiriöt, syövät sekä kokonaiskuolleisuus ja kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin. 

Tutkimus on toinen osajulkaisu Päivi Herrasen väitöskirjatutkimuksesta, jossa selvitetään, miten perimä ja ympäristötekijät erikseen ja yhdessä vaikuttavan biologiseen ikääntymiseen ja erityisesti lihasvoiman ja toimintakyvyn heikkenemiseen ikääntyessä. Tutkimus on osa GenActive-projektia, jota ovat rahoittaneet Suomen Akatemia sekä Juho Vainion ja Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöt. Projektia johtaa apulaisprofessori, akatemiatutkija Elina Sillanpää. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Gerontologian tutkimuskeskuksen (GEREC), Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) ja FinnGen-tutkimushankkeen kanssa.  

Lisätietoja: 

Väitöskirjatutkija Päivi Herranen
paivi.m.herranen@jyu.fi, +358503583399 

Alkuperäinen artikkeli: 

Herranen, P., Koivunen, K., Palviainen, T., FinnGen, Kujala, UM., Ripatti, S., Kaprio, J. & Sillanpää, E. (2024). Genome-wide polygenic score for muscle strength predicts risk for common diseases and lifespan: a prospective cohort study. The Journals of Gerontology Series A glae064, https://doi.org/10.1093/gerona/glae064

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistolle myönnettiin huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus6.5.2024 17:15:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistolle on myönnetty Olympiakomitean huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Tunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.

Uusimmat liikunnan ja terveyden opinnäytetyöt esitellään yleisölle Liikuntatieteellisen tiedekunnan Tieteen päivässä 8.5.2024 Agorassa3.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Liikuntatieteellisen tiedekunnan Tieteen päivä järjestetään keskiviikkona 8.5.2024 Agorassa. Tapahtuman keskipisteessä ovat opiskelijat ja väitöskirjatutkijat, jotka pääsevät päivän aikana esittelemään valmistuvia opinnäytetöitään. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin ja juhlistaa tiedekunnan monipuolista tutkimusta ja tarjota opiskelijoille harjoitusta ja kokemusta tieteellisen työn esittämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye