Designmuseon edustalle jälleen kesäkatualue
Keskustan kesäkatujen rakentaminen aloitetaan huhti-toukokuun vaihteessa. Samaan aikaan Esplanadien kokeilualueilla parannetaan pyörä- ja autoliikenteen opastusta sekä huoltoliikennealueiden merkintöjä ja valmistellaan aluetta kevät- ja kesäistutuksiin.
![Kalusteita ja istuskelevia ihmisiä kesäkadulla.](/data/images/public/60577852/70136363/768e38cc-d32f-4760-93fa-2846755ab43f-w_720.jpg)
Tulevaksi kesäksi toteutetaan jälleen Korkeavuorenkadulla Designmuseon edustalla sijaitseva kesäkatu. Designmuseon aukio koettiin viime vuoden kesäkatualueista viihtyisimmäksi, ja alueen jalankulkijamäärät kasvoivatkin niistä eniten viime vuoden keväästä kesään. Etenkin tapahtumalava keräsi alueelle paljon ihmisiä ja lavasta on tullut kaupungille runsaasti positiivista palautetta. Tapahtumalava on tarkoitus toteuttaa myös ensi kesäksi. Viime vuodesta saadun palautteen perusteella kesäkadulla selkiytetään jalankulun reittejä ja opasteita. Muuten ratkaisu on pitkälti viime kesää vastaava.
Erottajankadulla säilyvät viimevuotiset terassirakenteet, minkä lisäksi väliaikaisen laajennusalueen pohjoispäähän toteutetaan katumaalaus. Erottajankadulle tulee myös sähköpotkulaudoille tarkoitettu teline. Kesäkatujen rakentaminen alkaa huhti-toukokuun vaihteessa ja niiden on arvioitu valmistuvan toukokuun aikana.
Kasarmikadulle ei tehdä kesäkatua tänä kesänä
Kasarmikadun kesäkatuosuutta ei toteuteta enää kesällä 2024. Kasarmikatu oli kesäkatuna ensimmäistä kertaa vuonna 2021 Kasarmitorin toriterassin yhteydessä, jolloin alueella liikkuvien ihmisten määrä kasvoi. Kasarmikatua on kokeiltu kesäkatuna myös kaupungin pitkän aikavälin kehittämisen tueksi. Ydinkeskustan maankäytön kehityskuvassa 2032 Kasarmikatu on muiden Esplanadilta kohti Kaartinkaupunkia johtavien katujen tapaan osoitettu vahvistettavaksi kävely-yhteydeksi sekä vahvistettavaksi ydinkeskustan suunnaksi.
Kaikkina kolmena vuotena Kasarmikatua pidettiin tutkimusten mukaan viihtyisänä, mutta katu ei kuitenkaan houkutellut vuosina 2022 ja 2023 alueelle kesäkatujen tavoitteiden mukaisesti tarpeeksi kävelijöitä ja viipyjiä julkisille katukalusteille tai ravintoloiden terasseille. Myös Esplanadien kokeilun kaupunkilaisraati arvioi, että kesäkatu sopisi paremmin johonkin muuhun kohteeseen. Pääjohtopäätöksenä ja oppina Kasarmikadun kesäkatukokeilusta on se, että katua kannattaa kehittää yhdessä Kasarmitorin kanssa osana alueen kokonaisvaltaisempaa kehittämistä. Yksin Kasarmikadun kehittäminen ei riitä kävely-yhteyden vahvistamiseen ydinkeskustasta kohti Kaartinkaupunkia.
Kevät saapuu Esplanadeille
Esplanadien katukokeilu saa kevätilmeen toukokuun alussa, kun talven kasvit vaihtuvat heleisiin kevätkukkiin. Kesäkukat ja kaupunginpuutarhalla talvehtineet palmu- ja oliivipuut palaavat istutuksiin kesäkuussa ilmojen lämmetessä. Alueen puupintojen kunto tarkastellaan ja puuosat pintakäsitellään keväällä puusuoja-aineella. Kokeilualueiden kalusteiden huolto alkoi maaliskuussa.
Esplanadien laajennusalueilla tehdään pieniä muutoksia kesäkaudelle 2024. Muutoksia aiheuttavat Hotelli Kämpin ja Cafe Esplanadin remontit. Näihin liittyvät muutokset ovat vähäisiä, lähinnä ruukkujen ja kalusteiden uudelleen sijoittelua. Eteläesplanadin osuuden runsasta ruukkumäärää vähennetään sujuvamman kävelyn parantamiseksi. Isoja, terassien kohdalle sijoitettuja ruukkuja poistetaan 11 kpl ja ne siirretään Senaatintorin kesäterassille.
Saadun palautteen pohjalta pyörä- ja autoliikenteen opastusta parannetaan ensi kesäksi liikennemerkkien, opasteiden ja ajoratamerkintöjen avulla. Liikennejärjestelyt selkiytyvät, kun kuormauspaikat merkitään keltaisella ruudun yli maalattavalla rastilla. Takseille varattu alue muutetaan huollon ja saattoliikenteen paikoiksi. Työt alkavat huhti-toukokuun vaihteessa sääolosuhteiden salliessa.
Esplanadien kokeilualueiden purku käynnistyy marraskuussa 2024 ja valmistuu vuoden loppuun mennessä. Kaupunki varautuu myös jo Esplanadin ja Etelärannan alueen tulevaan HSY:n laajaan vesijohto- ja viemäriverkoston saneeraukseen sekä hulevesiviemäriverkoston rakentamiseen, jonka valmisteluun asukkaat ja toimijat otetaan vahvasti mukaan. Remontin aikataulu tarkentuu myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pihla Kuokkanen
Yksikön päällikkö
Liikenne- ja katusuunnittelu, Toiminnanohjaus
Helsingin kaupunki
p. 09 310 34301
pihla.kuokkanen@hel.fi
Kuvat
![Kalusteita ja istuskelevia ihmisiä kesäkadulla.](/data/images/public/60577852/70136363/768e38cc-d32f-4760-93fa-2846755ab43f-w_240.jpg)
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mustikkamaalla rakennetaan uutta ulkokuntosalia24.7.2024 14:56:35 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalla alkoi heinäkuun alkupuolella Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannusurakka. Urakan ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ulkoliikuntasali. Myöhemmin uusitaan myös jalkapallokenttä.
Helsinki palauttaa koripallotelineitä kaupunkilaisten käyttöön23.7.2024 16:19:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Haagassa suljetut koripallokorit jälleen pelaamiselle. Pohjois-Haagan ala-asteen sekä Haagan peruskoulun pihoilla sijaitsevien koripallotelineiden sukat suljettiin pelaamisesta aiheutuneen melun vuoksi.
Saukonkanavan rakennustyöt etenevät Jätkäsaaressa23.7.2024 09:43:15 EEST | Tiedote
Urakassa siirrytään rakentamaan Saukonkanavan pohjoisen puolen tukimuuria ja paalulaattoja sekä Bermudan sillan kansirakennetta. Hanke mahdollistaa Jätkäsaaren rakentamisen tulevaisuudessa.
Helsinki poisti hylättyjä veneitä Kivinokasta – huonokuntoiset veneet päätyivät kaatopaikalle19.7.2024 14:38:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti keväällä puuttuvansa luvattomaan maankäyttöön hylättyjen veneiden osalta. Ensimmäisenä poistettiin 17 hylättyä venettä Kivinokasta.
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme