Toppari lähti – Esko-Juhani Tennilän muistolle
Lapin kansanedustajien yhteinen muistokirjoitus Esko Juhani Tennilän muistolle.
Lappilaisen politiikan, ja työväenliikkeen, legendan lähtö koskettaa meitä kaikkia. Esko-Juhani pelasi tarpeen tullen kovaa politiikassa ja jalkapallossa, mutta aina hän kunnioitti vastustajaa. Siksi hän olikin arvostettu yli puoluerajojen. Hän meni asia edellä eikä käynyt henkilön kimppuun. Kolmekymmentäkuusi vuotta eduskunnassa ansaittiin kovalla työllä. Ja siksi, että hän välitti. Karskin ulkokuoren rinnalla kulki runoilija ja lastenkirjojen kirjoittaja.
Vaatimattomista oloista ponnistanut Esko-Juhani muisti aina huono-osaiset. Ja Lappi oli hänelle kaikkein tärkein asia. Tuskin tulee toista, joka kiertää ne pienetkin kylät yhtä ahkeraan, kuin hän kulki. Paitsi että hän puhui, hän myös kuunteli.
Tällaisena myllerrysten aikana meidän kaikkien pitäisi muistaa, kuinka tärkeää on kunnioittaa myös toisin ajattelevaa ihmistä. Meillä jokaisella on oma arvomaailmamme. Suomessa, Euroopassa ja ylipäätään maailmassa. Esko-Juhanilla oli taito keskustella kaikkien kanssa. Hän keskusteli vuorineuvosten ja baarikansan kanssa yhtä lailla. Se on demokratiaa.
Suuresti kunnioittaen ja osanottomme omaisille.
Markus Mustajärvi
Johanna Ojala-Niemelä
Kaisa Juuso
Markus Lohi
Katri Kulmuni
Heikki Autto
Sara Seppänen
Yhteyshenkilöt
Johanna Ojala-NiemeläKansanedustaja
Puh:050 512 2663Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.
SDP:n Johan Kvarnström: Vesihuollon säilyminen julkisissa käsissä on tärkeää – seuraavaksi ratkaistava korjausvelka6.5.2025 15:20:50 EEST | Tiedote
– Vesihuolto on osa kriittistä infrastruktuuriamme ja nyt sen asemaa julkisissa käsissä vahvistetaan, kun vesihuollon yksityistäminen kielletään lailla. Tämä on ilahduttavaa. Samaan aikaan kuntien on löydettävä tasapainoinen ratkaisu vesihuoltoverkon huimin harppauksin kasvavan korjausvelan taklaukseen, muistuttaa sanoo kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.).
SDP:n Saku Nikkanen: Jättämäni keskustelualoite liikkumattomuudesta tulossa eduskunnan salikeskusteluun6.5.2025 14:51:18 EEST | Tiedote
Jätin eduskunnalle keskustelualoitteen 4.10.2024, jossa ehdotin, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun suomalaisten liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnallisemman elämäntavan edistämiseksi. Nyt ehdottamani keskustelu on tulossa eduskunnan salikeskusteluun torstaina 8.5.2025. Olen tämän tärkeän aiheen keskusteluun nostamisesta erittäin tyytyväinen, kertoo Saku Nikkanen.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Orpon hallituksen käsi iskee syvälle helsinkiläisen veronmaksajan taskuun – 35 miljoonan euron sote-leikkaus epäoikeudenmukainen6.5.2025 12:16:27 EEST | Tiedote
Hallitus ehdottaa sote-rahoitukseen kertaluonteisia siirtymätasausleikkauksia 15 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 20 miljoonaa euroa vuonna 2027. Hallituksen esitys tulee tänään 6.5. eduskuntaan lähetekeskusteluun ennen valiokuntakäsittelyn alkamista. Leikkaukset kohdistuvat yksinomaan Helsinkiin. Leikkaus on epäoikeudenmukainen, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma, ja sen kohdistaminen vain yhteen alueeseen murentaa koko sote-rahoitusjärjestelmän uskottavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme