Forsgrén, Gebhard ja Partanen vaativat merkittävää muutosta rikoslakiin - taustalla uhrien asema Vastaamon tietomurrossa
Kansanedustajat Bella Forsgrén (vihr), Elisa Gebhard (sd.) ja Karoliina Partanen (kok) yhteistyössä alkavat kerätä nimiä merkittävään lakialoitteeseen, joka tähtää rikosten uhrien oikeuksien vahvistamiseen erityisesti silloin, kun rikos kohdistuu suureen henkilöjoukkoon, kuten vuoden 2020 Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrossa. Aloitteessa esitetään uudistuksia oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin sekä esitutkintalakiin.

– Kymmenien tuhansien uhrien tilanne on järkyttävä ja erityisen vaikea. Tietomurto on korostanut suurille asianomistajajoukoille kohdistuvien rikosten käsittelyn ongelmia nykyisessä lainsäädännössä ja osoittanut tarpeen prosessien uhrien oikeuksien parempaan toteutumiseen. Siksi lakialoitteemme tavoitteena on tehostaa tällaisten rikosten käsittelyä ja varmistaa uhrien realistinen mahdollisuus vaatia ja saada korvauksia aiheutuneista vahingoista, kertoo Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén.
– Oikeuden saatavuus ei saa olla kiinni siitä, kuinka isoon joukkoon rikos kohdistuu. Oikeusjärjestelmällemme ovat kuitenkin melko vieraita tilanteet, joissa yhden rikoksen uhreja voi olla kymmeniä tuhansia. Lisäksi oikeuslaitoksemme on kuormittunut ja käsittelyajat pitkiä, joten prosessien sujuvoittamiseksi tarvitaan uusia keinoja, toteaa SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard.
-Uudistus vapauttaisi koko oikeudenhoidon resursseja. Poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin hoitaisi prosessia rikoksen uhrien avustajaksi määrätyn yhden edustajan kanssa. Niukkoja resursseja koko oikeudenhoidossa on pystyttävä käyttämään mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja siksi uudistus on tärkeä, toteaa kansanedustaja Karoliina Partanen.
Aloitteen keskeinen ehdotus on rikosuhriavustajan tehtävän käyttöönotto. Tuomioistuin määräisi rikosuhriavustajan edustamaan kollektiivisesti rikoksen asianomistajia, mikä mahdollistaisi tehokkaamman ja yhtenäisemmän edustuksen sekä oikeudenkäynnissä että esitutkinnassa. Rikosuhriavustaja toimisi asianomistajien puolesta esittäen korvausvaatimuksia ja huolehtien mahdollisesti tuomittujen korvausten perinnästä ja jakamisesta. Rikosuhriavustajan tehtävä on verrattavissa esimerkiksi konkurssipesänhoitajan rooliin.
Lakialoitteessa korostetaan, että ilman ehdotettua muutosta, oikeuslaitoksemme ei kykene riittävällä tavalla käsittelemään laajamittaisiin joukkoihin kohdistuvia rikoksia. Aloitteella pyritään varmistamaan, että jokaisella rikoksen kohteeksi joutuneella on realistinen mahdollisuus vaatia ja saada korvauksia aiheutuneista vahingoista. Suomen Asianajajaliittoa on konsultoitu aloitteen juridisen sisällön osalta.
Vastaamon tietomurrossa yli 33 000 ihmisen arkaluonteiset potilas- ja henkilötiedot ryöstettiin ja vuodettiin verkkoon potilastietokannan riittämättömän suojauksen takia. Tietomurron seurauksena uhrien yksityiskohtaiset potilaskertomukset vuodettiin ja heidän henkilötietojaan käytettiin erilaisiin petoksiin. Lakialoitteen myötä Suomi ottaisi askeleen kohti oikeudenmukaisempaa ja tehokkaampaa oikeusjärjestelmää, joka kykenee vastaamaan nykyajan vaatimuksiin ja turvaamaan rikosten uhrien oikeudet entistä paremmin.
– On tärkeää varmistaa, että mikäli vastaavaa tapahtuu tulevaisuudessa, ei enää yksikään uhri joudu yhtä epäinhimilliseen ja epäoikeudenmukaiseen asemaan taistellessaan omien oikeuksiensa puolesta tilanteessa, jossa heidän yksityisyyttään on loukattu räikeästi. Siksi toivomme, että hallitus suhtautuu tähän aloitteeseen sen ansaitsemalla vakavuudella, summaavat kansanedustajat yhdessä.
Lisätiedot:
Bella Forsgrén
p. 050 514 3361
Elisa Gebhard
p. 050 575 1723
Karoliina Partanen
p. 050 494 3585
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Fatim Diarra: “Liian moni nainen joutuu edelleen kohtaamaan kontrollia ja häirintää, jopa takseissa”22.10.2025 13:31:32 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Fatim Diarra (vihr.) on huolissaan siitä, että naiset joutuvat toistuvasti kohtaamaan epäasiallista käytöstä ja jopa kontrollointia takseissa. Diarran mukaan kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan ilmiöstä, joka kertoo laajemmasta ongelmasta naisten asemasta ja heidän oikeudestaan elää vapaasti.
Vihreiden Forsgrén: Hallitus ei voi pakottaa hyvinvointialueita jättämään ihmisiä vaille hoitoa21.10.2025 14:37:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Bella Forsgrénin mukaan hyvinvointialueita ei voi asettaa tilanteeseen, jossa ne joutuvat valitsemaan, laiminlyövätkö ne taloussääntöjä vai perustuslakia, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Krista Mikkonen: Teknologian tulee palvella ihmistä ja planeettaa, ei valvontaa ja valtaa21.10.2025 14:27:18 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käsiteltiin tänään valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa. Vihreiden ryhmäpuheen piti tulevaisuusvaliokunnan jäsen Krista Mikkonen. Mikkonen korosti puheessaan, että jokainen päätös tänään joko vie meitä lähemmäksi tai loitommaksi halutusta tulevaisuudesta.
Vihreiden Tiina Elo: Vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta21.10.2025 10:11:18 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo kommentoi Ylen tiistaiaamuna julkaisemaa uutista Kemijärvelle suunnitelluista lähes 200-vuotiaan metsän avohakkuista. Hän korostaa, että vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta.
Vihreiden Hopsu vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia lakialoitteella20.10.2025 09:46:15 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoinnista. Pakottava kontrolli on Suomessa huonommin tunnistettu lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme