Asbestipurkutyö vaaransi työntekijöiden terveyden – yrittäjälle sakkoja ja yhtiölle yhteisösakko
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi tänään 11.4.2024 rakennusalan yrittäjälle työturvallisuusrikoksesta 15 päiväsakon rangaistuksen ja yhtiölle 2 500 euron yhteisösakon.
Asiassa oli kyse asuinrakennuksen saneeraustyömaasta. Korpilahdella sijaitsevalle työmaalle tehtiin työsuojelutarkastus helmikuussa 2022. Tarkastuksella havaittiin puutteita asbestityötä koskevien säännösten noudattamisessa, pölynhallinnassa, työntekijöiden suojaamisessa ja turvallisuutta koskevien suunnitelmien laatimisessa.
Asbesti pääsi leviämään työmaalla
Arviolta 1950-luvulla rakennetun kohteen saneeraustyö oli aloitettu ilman, että kohteesta oli tehty asbestikartoitus tai laadittu työturvallisuutta koskevia kirjallisia suunnitelmia. Kohteessa oli tehty asbestipitoisten materiaalien purkutöitä ns. normaalipurkuna noudattamatta asbestipurkutyötä koskevien säädösten edellyttämiä menetelmiä. Asbestipitoista pölyä oli päässyt leviämään, mikä todettiin pyyhintänäytteellä. Asbestipurkutyötä tehneillä ei myöskään ollut lainsäädännössä edellytettyä asbestipurkulupaa. Rakennuskohteessa havaittiin puutteita myös pölynhallinnassa ja työntekijöiden suojaamisessa haitalliselta rakennuspölyltä. Rakennustyömaalla tehdyllä seurantatarkastuksella havaittiin, että asbestikartoitus ja turvallisuussuunnitelmat olivat edelleen tekemättä. Asbestikartoitus tehtiin vasta seurantatarkastuksen jälkeen.
Syyttäjän haastehakemuksessa esitetty teonkuvaus oli käräjäoikeuden käsittelyssä pääosin riidaton ja vastaaja myönsi syyllistyneensä työturvallisuusrikokseen. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa esitetty kirjallinen todistelu tuki haastehakemuksen teonkuvaukseen kirjattua. Käräjäoikeus totesi, että vastaajalla oli asemansa perusteella ollut huolellisuusvelvoite siitä, ettei syytteessä kuvattuja puutteita pääse syntymään. Kyse ei myöskään ollut ennalta-arvaamattomista tapahtumista, sillä asbestin vaarallisuus on ollut vastaajan tiedossa. Oikeudenmukaisena seuraamuksena käräjäoikeus piti 15 päiväsakon rangaistusta.
Yhteisösakon tuomitsemisen edellytykset olivat käräjäoikeuden mukaan olemassa, koska yhtiön johtoon kuulunut vastaaja oli syyllistynyt työturvallisuusrikokseen. Yhteisösakon määrän mittaamisessa käräjäoikeus otti huomioon, ettei yhtiön johdon osallisuutta taikka tekoa voitu pitää vähäisinä. Toisaalta kyse oli huolimattomuudesta, eikä säännösten vastaisesti ollut toimittu tahallisesti. Yhtiössä oli myös ryhdytty toimiin vastaavien tapahtumien estämiseksi jatkossa. Käräjäoikeus katsoi kohtuulliseksi tuomita yhtiölle 2 500 euron suuruisen yhteisösakon.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että asbestipurkutyössä on ehdottoman tärkeää noudattaa erityistä varovaisuutta ja asbestityön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (798/2015) määräyksiä. Asbestille altistuminen ei aiheuta useinkaan oireita altistumishetkellä, vaan altistumisen seuraukset voivat näkyä vasta pitkällä viiveellä. Asbestille altistuminen voi aiheuttaa vakavia sairauksia tai jopa ennenaikaisen kuoleman.
Tiedote perustuu käräjäoikeuskäsittelyssä suullisesti julistettuun tuomioon. Tuomio ei ole tiedotteen julkaisuhetkellä lainvoimainen.
Keski-Suomen käräjäoikeuden asia nro R 23/3329
Lisätietoja:
Lakimies Kirsi-Maria Kallio, 0295 018 273, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeiseen kokoukseensa – varautumisen yhteistyö jatkuu Lupa- ja valvontavirastossa2.12.2025 13:48:21 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden neljänteen ja viimeiseen kokoukseensa tiistaina 2.12.2025. Vuoden 2026 alusta alkaen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande
Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme