Kaavaluonnos Makasiinirannan tulevaisuudesta nähtäville
Helsinki suunnittelee Eteläsatamaan uutta elämyksellistä ja toiminnoiltaan monipuolista ranta-aluetta. Tavoitteena on liittää Makasiiniranta ja Olympiaranta osaksi keskustan kaupunkirakennetta, merellisiä julkisia kaupunkitiloja ja kävelykeskustaa. Nyt nähtävillä oleva asemakaavaluonnos mahdollistaa uuden museorakennuksen, neljä uutta toimisto- ja liikerakennusta, julkisen rannan ja rantareitin sekä satama-alueen rakentamisen Makasiinirantaan ja Olympiarantaan.

Suunnittelualue ulottuu Vanhalta kauppahallilta Olympiaterminaalin eteläpuolelle. Alue suunnitellaan osaksi keskustaa, jossa on julkisia ja kaupallisia palveluita sekä kävelyyn ja oleskeluun houkutteleva ranta-alue. Makasiinirannan kehittämisestä järjestettiin vuonna 2022 kansainvälisen laatu- ja konseptikilpailu. Alueen asemakaavan lähtökohtana on kilpailun voittanut ehdotus ”Saaret”.
Uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta maamerkki Eteläsatamaan
Alueelle tavoitellaan kansainvälisen tason museorakennusta, joka sijoittuu lähelle Vanhaa kauppahallia ja Kauppatoria. Rakennuksen toteuttamiseen tähtäävä suunnittelukilpailu julkistettiin 15.huhtikuuta 2024. Museo on Eteläsataman ensimmäinen julkinen kulttuurirakennus ja tulee toimimaan alueen uutena vetovoimatekijänä. Tavoiteaikataulun mukaan arkkitehtuuri- ja designmuseo voisi aloittaa toimintansa uudessa rakennuksessa vuonna 2030. Museon eteläpuolelle rakentuu kaksi toimistorakennusta ja kaksi hotellirakennusta, joiden maantasokerrosten liiketilat avautuvat rantareitille.
Helsingin rantoja kiertävä rantareitti täydentyy
Makasiiniranta muuttuu suljetusta satama-alueesta kulttuuripainotteiseksi ja tapahtumalliseksi kaikille avoimeksi tilaksi. Merenrantaa seuraileva rantareitti täydentyy Makasiinirannan ja Olympiarannan osuudella yhdistäen Kaivopuiston ja Kauppatorin toisiinsa. Uusi osa reitistä rakennetaan mahdollisimman lähelle rantaa.
Satamarakennuksiin tulevaisuudessa uutta toimintaa
Satamatoiminnot jäävät Makasiinilaiturin eteläosaan ja Olympialaiturille. Uudelle pika-alusliikenteen terminaalille tulee paikka Satamatalon ja Olympiaterminaalin väliin.
Satamatalo ja Olympiaterminaali ovat rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaita rakennuksia ja niillä on kaavassa suojelumerkintä. Kun alue tulevaisuudessa vapautuu satamalta muuhun käyttöön, suojeltuihin rakennuksiin tavoitellaan kulttuuritoimintoja ja liiketiloja.
Alue rakentuu vaiheittain
Ensimmäisessä vaiheessa satamatoiminnot poistuvat Makasiinirannan pohjoisosasta siten, että alueelle voidaan toteuttaa uusi museorakennus sekä kaksi Saaret-hankkeen pohjoisinta uudisrakennusta. Tavoitteena on, että alueen pohjoisosa on valmis vuonna 2030.
Alueen eteläosa jää vielä Tukholman reittiliikenteen käyttöön ja rakentuu vasta satamatoimintojen poistuttua. Satamatoiminnot vetäytyvät alueen eteläosasta vasta kun Länsisatamasta Länsiväylälle johtava satamatunneli on valmis ja Tukholman reittiliikenne on siirtynyt Katajanokalle.
Aineistot nähtävillä 6. toukokuuta asti
Makasiinirannan ja Olympiarannan asemakaavaluonnoksen aineistoihin voi tutustua 15.4.-6.5.2024 välisenä aikana osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Kirjalliset mielipiteet pyydetään jättämään 6.5.2024 mennessä Helsingin kaupungin kirjaamoon.
Asemakaavaluonnos etenee päätöksentekoon syksyllä 2024. Lopullisen päätöksen asemakaavaehdotuksesta tekee kaupunginvaltuusto arviolta alkuvuodesta 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Salla Hoppu
johtava arkkitehti
Helsingin kaupunki, asemakaavoitus
09 310 37240
salla.hoppu@hel.fi
Kuvat



Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme