Sopraano Anu Komsin tulkitsema Kaija Saariahon Saarikoski-orkesterilaulusarja saa Japanin kantaesityksensä Tokiossa 20. huhtikuuta – Komsi mukana myös Innocence-oopperan tulevassa Dresdenin-produktiossa
Sopraano Anu Komsin tulkitsema ja Kaija Saariahon säveltämä Saarikoski-orkesterilaulusarja saa Japanin ensiesityksensä Tokiossa 20. huhtikuuta 2024. Laulusarja kuullaan Tokion Suntory Hallissa Tokion sinfoniaorkesterin konsertissa, jonka johtaa kapellimestari Sakari Oramo. Kaija Saariaho on omistanut laulusarjan Anu Komsille ja Sakari Oramolle. Sama ohjelmisto esitetään Tokiossa lisäksi seuraavana päivänä 21. huhtikuuta MUZA Kawasaki -salissa. Komsi on mukana myös Innocence-oopperan uusimmassa tuotannossa, joka saa maailmanensi-iltansa Saksan Dresdenissä Semperoper Dresden -oopperatalossa 15. maaliskuuta 2025.

Pentti Saarikosken teksteihin syntyneet Saarikoski-laulut ovat alun perin Anu Komsin tilaustyö Kaija Saariaholta. Pianolle ja laululle sävelletyt teokset ovat syntyneet jopa seitsemän vuoden aikana vuosina 2013–2020, ja Komsi on myös levyttänyt alkuperäisversioista muun muassa Emma-palkintoehdokkaana olleen albumin Sumun läpi. Nyt Japanissa ensiesityksen saava orkesterilaulusarja taltioidaan levyksi kuluvan vuoden aikana.
– Japani on erityinen paikka juuri Kaijan musiikille, koska japanilainen musiikkitraditio oli Kaijalle tärkeä vaikutin ja ihailun kohde. Hän kävi siellä useasti sekä oman musiikkinsa esityksissä että seuraamassa japanilaista musiikkikulttuuria. Leino-laulujen – jotka myös alun perin tilasin pianolauluina Kaijalta – orkesteriversion ensiesitys tapahtui Osakan musiikkijuhlilla vuonna 2008 Kioton sinfoniaorkesterin kanssa. Muistan sen varsinkin siitä, kuinka hyvin japanilaiset muusikot omaksuivat Kaijan musiikista erityisiä soittotapoja ja harmoniaa, Anu Komsi muistelee.
– Orkesterilaulut ovat oma teoksensa, joihin Kaija on kirjoittanut eri määrän tahteja ja joissa orkesterin sointimaailma on tietenkin monipuolisempi ja vaihtelevampi kuin pianolauluissa, ja joka siten vaikuttaa teoksen tulkintaan. Itse laulunotaatiossa ei orkesterilauluissa ole muutoksia, Komsi valottaa pianolaulujen ja orkesterilaulujen eroja.
Anu Komsi laulaa myös Saarikoski-orkesterilaulujen Saksan ensiesityksen tulevana syksynä 12. syyskuuta 2024 Leipzissa Leipzig Gewandhausin sinfoniaorkesterin kanssa. Konsertin kapellimestarina toimii Andris Nelsons, jonka kanssa Komsi lauloi laulusarjan orkesteriversion ensiesityksen Bostonissa Bostonin sinfoniaorkesterin konsertissa vuonna 2022.
Kaija Saariahon tuotantoon perehtynyt Anu Komsi lauloi yhden avainrooleista Kaija Saariahon viimeiseksi jääneen Innocence-oopperan Suomen esityksissä. Ylistetyn teoksen ensi-ilta oli Kansallisoopperassa 21. lokakuuta 2022. Komsi tulkitsee maaliskuussa 2025 ensi-iltaan tulevassa Dresdenin Semperoperin Innocence-tuotannossa Suomen esitysten tapaan kouluampujan äidin koskettavan roolin.
Anu Komsi Facebook
Anu Komsi Instagram
Lisätietoja Saarikoski-laulujen Tokion konsertista:
https://www.suntory.com/culture-sports/suntoryhall/schedule/detail/20240420_M_3.html
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Eternal Erection -yhtye ja Funky Elephant -festivaali palaavat – myös uutta musiikkia luvassa17.6.2025 12:20:25 EEST | Tiedote
Yksi maamme karismaattisimmista livebändeistä, Eternal Erection, tekee odotetun paluun alkuperäiskokoonpanossaan! Vuosi sitten 30 vuotta täyttänyt helsinkiläisbändi nähtiin lavalla viimeksi vuonna 2017. Nyt maailma on valmis Eternal Erectionin paluulle.
Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -teoskokonaisuus paljastettiin Konneveden museolla viikonloppuna – näyttely ottaa varaslähdön heinäkuisen Konneveden Naisten viikon teemoihin17.6.2025 09:27:30 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävän Konneveden Naisten viikon ensimmäinen ohjelmakokonaisuus, Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -näyttely avattiin lauantaina 14. kesäkuuta Konneveden museolla. Teoskokonaisuus raottaa ovea Konneveden kesän päätapahtuman Naisten viikon teemoihin ja on nähtävillä 30. elokuuta saakka.
Sami Saari ja Jazzpojat julkaisevat tanssijazz-trilogiansa päätösosan – Nyt tai ei koskaan ilmestyy 23.5.23.5.2025 10:11:14 EEST | Tiedote
Sami Saari julkaisee Jazzpojat-yhtyeen kanssa tanssijazz-trilogiansa kolmannen albumin Nyt tai ei koskaan tänään perjantaina 23.5.2025. Samalla ilmestyy myös albumin toinen singlelohkaisu Jos mä olisin sun mies. Albumi on kuultavissa ja ladattavissa digitaalisesti suoratoistopalveluissa, ja se tulee levykauppoihin myyntiin myös vinyylinä. Sami Saari ja Jazzpojat juhlivat levyn julkistusta 30.5. keikalla Helsingin Korjaamolla.
Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote
Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme