Jyväskylän yliopisto

Tiedeilta 7.5. Hyvä mieli terveessä kehossa?

Jaa

Jyväskylän yliopiston Tiedeillassa otetaan selvää, miten kehon toiminta vaikuttaa ihmisen aivoihin. Miten liikunta vaikuttaa aivoihin? Miten keho ohjaa oppimista? Mikä on kehoaisti ja miten tarkasti sitä kannattaa kuunnella? 

Yleisesti tiedetään, että aivot ohjaavat käytöstämme ja reaktioitamme. Mutta entäpä toisinpäin – miten kehon toiminta vaikuttaa ihmisen aivoihin? 

Ymmärrys aivojen toiminnasta paranee tutkimuksen myötä jatkuvasti. Yhtä lailla lisääntyy tieto siitä, millainen linkki keho on aivojen toimintaan.

Tiedeillassa 7.5. Jyväskylän yliopiston psykologian, neuro- ja liikuntalääketieteen asiantuntijat avaavat uusinta aivotutkimuksen tietoa.

Asiantuntijoina ovat apulaisprofessori Miriam Nokia, liikuntalääketieteen yliopistonlehtori Eero Haapala ja neurotieteen apulaisprofessori, Jyväskylän monitieteisen aivotutkimuskeskuksen johtaja Tiina Parviainen. Tiedeillan juontaa tiedetoimittaja Mari Heikkilä.

Tiedeilta järjestetään Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä Tietoniekka-tilassa tiistaina 7.5. klo 18.00-19.30. Tilaisuudesta on myös verkkolähetys. Tilaisuus on avoin kaikille, tervetuloa mukaan!

Lisätietoja tapahtumasta: https://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/hyva-mieli-terveessa-kehossa-keholla-on-monta-tapaa-vaikuttaa-aivoihin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Eero Haapala, Miriam Nokia ja Tiina Parviainen kertovat, miten keholliset toiminnot vaikuttavat aivojen hyvinvointiin ja oppimiseen.
Eero Haapala, Miriam Nokia ja Tiina Parviainen kertovat, miten keholliset toiminnot vaikuttavat aivojen hyvinvointiin ja oppimiseen.
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Vähemmän puhetta, enemmän kuuntelua20.5.2024 10:35:23 EEST | Tiedote

FM Taina Erkkilä käsittelee viestinnän johtamisen väitöskirjassaan organisaatioiden kuuntelustrategioita sosiaalisessa mediassa. Työssä selvitetään, miten organisaation strategista viestintää ja sosiaalisen median kuuntelutoimintoa voidaan kehittää ja johtaa strategisesti. Aktiivinen kuuntelu sosiaalisessa mediassa tukee organisaation joustavuutta mahdollistaen nopeat strategiset linjaukset muuttuvassa toimintaympäristössä, luoden luottamusta ja sitouttaen sidosryhmiä.

Tutkimuskonsortio kehittää turvallisia, laajavaikutteisia viruslääkkeitä ja rokotteita15.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote

Professorit Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta, Sarah Butcher Helsingin yliopistosta ja akatemiatukija Minna Hankaniemi saivat merkittävän rahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä COMBATVIRUS-hankkeelle, jossa kehitetään viruslääkkeitä ja rokotteiden tehosteaineiksi sopivia yhdisteitä. Nelivuotinen rahoitus on arvoltaan 1,68 miljoonaa euroa. Hanketta edelsi Marjomäen ja Butcherin proof-of-concept-rahoitus ”Antiviral” -hankkeelle Jane ja Aatos Erkon säätiöltä. Tämä 2-vuotinen rahoitus osoitti, että tämän tiimin yhteistyö voi tuottaa merkittäviä antiviraalisia molekyylejä ja selvittää niiden infektiomekanismeja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye