Elenia liittyy mukaan Ilveksen Parasta Aikaa Yhdessä -kumppaniksi
15.4.2024 17:53:17 EEST | Elenia Verkko Oyj | Tiedote
Ilves ja verkkopalveluyhtiö Elenia ovat tehneet monivuotisen kumppanuussopimuksen. Nyt alkavalla yhteistyöllä Elenia liittyy mukaan Ilveksen Parasta Aikaa Yhdessä -kumppaneiden joukkoon.

– Ilveksen vahvat perinteet lasten ja nuorten liikuttajana antavat hienon perustan yhteistyöllemme. Ilveksen työ vastuullisuuden saralla on vahvaa. Seura tekee arvokasta työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parissa. Meille on iso ilo osallistua liikunnan edistämiseen Ilveksen junioritoiminnassa. Ilveksen ja Elenian yhteistyöllä on hyvä yhteinen arvopohja, sanoo Elenian toimitusjohtaja Jorma Myllymäki.
– On upeaa saada Suomeen ja Tampereelle uusi, nykyaikainen jalkapallostadion aivan kantakaupunkiin ja päästä tekemään laaja-alaista yhteistyötä Ilveksen kanssa. Juuri käyttöönotettu Tammelan stadion vahvistaa koko Pirkanmaan vetovoimaisuutta, Myllymäki iloitsee.
Ilvekselle yhteistyö tunnetun energia-alan palvelutuottajan Elenian kanssa tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa toiminnan vaikuttavuutta sekä edistää Ilveksen ja Elenian vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen perustuvaa toimintaa.
– Elenia on tunnettu ja vahva paikallinen toimija Pirkanmaalla, ja onkin erittäin hienoa toivottaa heidät lämpimästi tervetulleeksi osaksi Ilveksen jalkapalloperhettä. Alansa vastuullisena toimijana Elenian arvot ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat juuri sellaiset, joita strategisilta kumppanuuksiltamme etsimme, sanoo Ilves Edustus Oy:n ja Ilves Stadion Oy:n toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen.
Elenia palkitsee jokaisessa Ilveksen Veikkausliiga-ottelussa seuran energisimmän tyttö- ja poikajunioripelaajan, sekä on Ilveksen Parasta Aikaa Yhdessä -tason kumppanina tiiviisti mukana sen yhteisö- ja vastuullisuusprojekteissa. Elenia tulee näkymään vahvasti myös Ilveksen omalla Vuores-kentällä.
Strategisten kumppanuuksiensa kautta Ilves ja sen yhteistyökumppanit haluavat yhdessä tarjota lisäarvoa seuran yli 6000 harrastajalle, yli 1000 toimihenkilölle ja yhteisön yli 20 000 jäsenelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini Kuusela-OpasViestintäjohtajaElenia Oy
Puh:+358 40 562 4335heini.kuusela-opas@elenia.fiKuvat
Linkit
Elämää sähköistämässä
Elenia palvelee 440 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta. Rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Palveluliiketoimintamme tarjoaa energiayhtiöille asiakaspalvelua ja sähkömarkkinoiden monipuolisia palveluita sekä vastaa Elenian hankinnasta ja rakennuttamisesta. Pidämme huolta ympäristöstä ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä. Toimintamme ja palveluittemme perustana on vastuullisuus. Tutustu Elenia ja vastuullisuus & www.elenia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Verkko Oyj
Droonit lentävät kesällä Elenian verkkoalueella tarkastamassa sähkölinjojen kuntoa21.5.2026 13:45:57 EEST | Tiedote
Elenia aloittaa kesäkuussa sähköverkon tarkastus- ja kuvauslennot drooneilla eri puolilla verkkoaluetta. Jos huomaat droonin sähkölinjojen läheisyydessä, kyse on todennäköisesti normaalista verkon kunnon tarkastuksesta. Kuvauslennot toteuttaa tänä vuonna Airpelago AB.
Elenia uudistaa sähköverkkoa säävarmaksi Nokialla30.4.2026 11:32:00 EEST | Tiedote
Elenia maakaapeloi ikääntynyttä ilmajohtoverkkoa suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta Nokialla noin 17 kilometrin matkalta kolmella eri työmaalla. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 4 500 asiakkaalle. Urakoitsijana työmailla toimii Enerke Oy. Viime vuosien sään ääri-ilmiöt, kuten Hannes-myrsky, ovat korostaneet sähköverkon säävarmuuden merkitystä.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoihin asiakkaiden vinkkien pohjalta27.4.2026 14:58:24 EEST | Tiedote
Elenia asentaa sähköverkon ilmajohtoihin lintuvaroittimia huhti-toukokuun vaihteessa Urjalan Halkivahassa, Hämeenlinnan Eteläisissä ja Asikkalan Viitailassa. Varoittimet auttavat lintuja havaitsemaan sähkölinjat paremmin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.
Elenian kevään ensimmäinen säävarman sähköverkon rakennustyömaa käynnistyi Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla1.4.2026 09:20:06 EEST | Tiedote
Ikääntynyttä ilmajohtoa uudistetaan maakaapeloinnilla suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta noin 16 kilometrin matkalta Siikalatvan Mankilassa ja Saarikoskella. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 440 asiakkaalle. Urakoitsijana työmaalla toimii Enerke Oy.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoon Jyväskylän Vesangalla joutsenten suojelemiseksi24.2.2026 11:38:04 EET | Tiedote
Elenia asentaa tiistaina 24.2. Jyväskylän Vesangalle sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
