STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista
18.4.2024 12:39:11 EEST | STTK ry. | Tiedote

Kehysriihen kyyti oli kylmää ja hallituksen tekemät arvovalinnat selviä. Kärsimään joutuvat myös opiskelijat.
─ Hallitus perusteli kehysriihitoimia Suomelle kasvua tuovina, mutta oikea kasvun tie olisi ollut tukea ja auttaa opiskelijoita sekä luoda mahdollisuuksia valmistua ajoissa ja ilman merkittävää opiskeluiden aikaista uupumista. Nyt toimittiin päinvastoin, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa.
Opiskelijoiden toimeentuloon ollaan tekemässä iso leikkaus siirtämällä opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisälle - takaisin menneisyyteen. Muutos laskee opiskelijoiden tuloja varsinkin sen vuoksi, ettei asumislisää todennäköisesti saa kesäisin.
─ Ennestään opintojen ja toimeentulohuolien kuormittamien opiskelijoiden arkeen ollaan tuomassa lisää ahdistuksen aiheita, kun toimeentulon määrittää se, saako kesätöitä vai joutuuko perustoimeentulotuen varaan.
Työskentely opintojen ohella
Mäyrälä huomauttaa, että työskentely ei ole lainkaan mahdollista niille opiskelijoille, joiden opinnoista kolmasosa on kokopäiväisiä palkattomia harjoitteluita.
─ Tähän valtavaan ryhmään kuuluvat esimerkiksi sote-alojen opiskelijat. Kun tekee 40 tuntia viikossa harjoittelua opintojen ohessa, sen jälkeen ei enää palkkatyöhön veny.
Yhä useampi opiskelija uupuu ja sen myötä myös valmistuminen viivästyy.
─ Hallitus puhuu osaamistason nostamisesta, mutta toimii tavoitteidensa vastaisesti.
Mäyrälä korostaa, että opiskelijat ovat Suomessa ainoa ihmisryhmä, jonka oletetaan rahoittavan elämisensä lainalla.
─ Nyt myös lainan varaan laskevien opiskelijoiden tulotaso laskee kehysriihileikkauksien vuoksi. Tällä tyylillä ei osaamistaso nouse, mutta varmuudella laskee opiskelijan jaksaminen ja mahdollisuudet valmistua ajoissa.
Lisätietoja: Valtteri Mäyrälä p. 040 776 6690
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Valtteri MäyräläpuheenjohtajaSTTK-Opiskelijat
Puh:040 776 6690valtteri.mayrala@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Työurat eivät pitene eläkeikään liittyvillä numeroleikeillä7.10.2026 10:36:58 EEST | Tiedote
Eläkeikä on jo noussut tavoitteita nopeammin ja on nyt 63,2 vuotta. Pelkillä numeroleikeillä eläkeikä ei nouse nyt eikä tulevaisuudessa.
STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutettu on Sari Papinniemi Lappeenrannasta29.9.2026 15:08:18 EEST | Tiedote
Sari Papinniemi valittiin STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutetuksi. Aktiivinen, ennakoiva ja avoimesti keskusteleva Papinniemi työskentelee Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ja edustaa Ammattiliitto Jytyä.
Hallitus jatkaa rimanalitusta palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanossa15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano etenee eduskunnan käsittelyyn. Direktiivin toimeenpanoa on viivästytetty kuukausilla, ja sen sisältöä on heikennetty niin, ettei se täytä enää edes EU:n asettamia vähimmäisvaatimuksia.
Nuorten tulokehitys jäänyt jälkeen muista sukupolvista15.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
STTK:n ostovoimakatsauksesta selviää, että alle 35-vuotiaiden tulot eivät ole vieläkään palautuneet finanssikriisiä edeltäneelle tasolle, vaikka vanhempien ikäluokkien tulot ovat kasvaneet merkittävästi. Erityisen huolestuttava on nuorten miesten tilanne: heidän vuositulonsa ovat noin 2 500 euroa pienemmät kuin ennen koronaa.
STTK: Hajautettu eläkejärjestelmä on Suomen työeläkejärjestelmän kulmakivi10.9.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Työeläkejärjestelmän keskeinen kulmakivi on hajautettu hallinto ja toimeenpano. Riskit lisääntyvät huomattavasti, jos noin 300 miljardin eläkerahastoa hallinnoisi vain yksi laitos.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme