Digiturvallisuusmessut yhdistivät asiantuntijat, yritykset ja ajankohtaiset tietoturvateemat Paviljonkiin jo toista kertaa
Digiturvallisuusmessut järjestettiin messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa Jyväskylässä toista kertaa 18.4.2024. Messuilla kuultiin mielenkiintoista ja ajankohtaista ohjelmaa jopa kolmella eri ohjelmalavalla ja esiteltiin ratkaisuja digiturvallisuuden kehittämisestä kiinnostuneille organisaatioille.

Digiturvallisuusmessuja olivat mukana järjestämässä Jyväskylän Messujen kanssa yhteistyössä Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu, Suomen kyberosaamiskeskus FICEC, Digi- ja väestötietovirasto sekä Jyväskylän kaupunki.
Messujen ohjelmassa kuultiin useista ajankohtaisista aiheista tekoälystä tietoturvasäädöksiin. Puhujina oli digiturvallisuusalan huippunimiä, kuten Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja turvallisuusasiantuntija Jarno Limnéll, Kyberala ry:n eli Finnish Information Security Clusterin (FISC) toiminnanjohtaja Peter Sund sekä tietoyhteiskunnan ja tietoturvan asiantuntija Petteri Järvinen.
Lisäksi puhujina oli laajasti muita eri alojen ja yritysten edustajia, mm. europarlamentaarikko Henna Virkkunen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki sekä Amazon Web Services Security Specialist Solutions Architect Markku Kaskenmaa.
Jyväskylän yliopistosta ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta oli myös edustajia kertomassa digiturvallisuuden tutkimus-, kehitys- ja koulutustoiminnan eri aspekteista. Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tutkimusjohtaja ja ilma- ja kybersodankäynnin dosentti Martti Lehto sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutin johtaja Tero Kokkonen kertoivat Suomen kyberosaamiskeskuksen (FICEC) toiminnasta kansallisen kyberkyvykkyyden vahvistajana.
Ian Oliver, Jyväskylän Yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan apulaisprofessori, kertoi kyberturvallisuuden positiivisista vaikutuksista innovaatioihin. Tapahtumassa kuultiin myös Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan lehtori Panu Moilasta, joka on tutkinut laajalti informaatiovaikuttamista ja -sodankäyntiä.
Yhden lavan ohjelmistosta vastasi kokonaisuudessaan yhteistyökumppani Digi- ja väestötietovirasto. Ohjelmalava Forumilla IT-Kimmon eli Digi- ja väestötietoviraston VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rouskun vinkit verkkorikollisuuden estämiseen keräsi runsaasti kiinnostuneita kuulijoita. Lisäksi kuultiin julkisen hallinnon digiturvan kehittämisestä, digiriskien kartoittamisesta, kyberturvallisuuden yleistilasta Suomessa, nuorten tietoverkkorikollisuuden ehkäisemisestä ja kyberturvallisuudesta osana huoltovarmuutta.
Näytteilleasettajina messuilla oli noin kolmekymmentä kotimaista ja kansainvälistä digiturvallisuusalan yritystä ja palveluntuottajaa sekä kyberalan koulutusta edistäviä korkeakouluja.
”Digiturvallisuus on aihe, joka koskettaa nykypäivänä enemmän tai vähemmän meitä jokaista ja vahvan tietoturvan rakentaminen on välttämätöntä kaikissa organisaatioissa. Digiturvallisuusmessut onkin erittäin ajankohtainen tapahtuma”, kertoo Jyväskylän Messut Oy:n myyntipäällikkö Matti Kuosmanen.
”Olemme tyytyväisiä siihen, miten tapahtuma on otettu vastaan ja myös kävijämäärä nousi viime vuodesta hieman. Jatkamme tapahtuman kehittämistä näytteilleasettajien ja kävijöiden toiveiden mukaan”, Kuosmanen jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti KuosmanenJyväskylän Messut
Puh:050 337 8730matti.kuosmanen@paviljonki.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
Puumessuilla vahvistettiin alan verkostoja ja esiteltiin uusia innovaatioita5.9.2025 16:32:29 EEST | Tiedote
Puumessut 2025 järjestettiin 3.-5. syyskuuta messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä. Pohjoismaiden johtava puuteollisuuden, puusepänteollisuuden ja puuntyöstöteknologian ammattitapahtuma kokosi yhteen yli 150 näytteilleasettajaa kymmenestä eri maasta. Kolmen päivän aikana tapahtumassa vieraili 4 102 kävijää.
Puumessujen 2025 Uutuustuotekilpailun voittajaksi Signoden LEVEX -paperivanne3.9.2025 20:28:25 EEST | Tiedote
Puumessuilla 2025 järjestettiin näytteilleasettajille suunnattu Uutuustuotekilpailu, jonka tarkoituksena oli tuoda esiin ympäristön ja luonnon huomioimista edistäviä puualan uusia innovaatioita ja ratkaisuja. Voittajaksi valittiin Signoden kehittämä LEVEX-paperivanne, joka tarjoaa ympäristöystävällisen vaihtoehdon perinteisille muovivanteille.
Puualan tulevaisuus, innovaatiot ja kansainvälinen yhteistyö esillä Puumessuilla 202522.8.2025 12:39:45 EEST | Tiedote
Puumessut 2025 järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä 3.–5. syyskuuta. Pohjoismaiden johtava puuteollisuuden, puusepänteollisuuden ja puuntyöstöteknologian ammattitapahtuma kokoaa yhteen yli 150 näytteilleasettajaa kymmenestä eri maasta sekä runsaan ohjelmakattauksen alan ajankohtaisista teemoista. Messuilla kartoitetaan myös Pohjoismaiden ja Etelä-Amerikan metsä- ja sahateollisuuden yhteistyömahdollisuuksia.
Paviljongin tapahtumasyksy saapuu7.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin syksy täyttyy jälleen monipuolisista tapahtumista. Paviljongissa nähdään syksyn mittaan niin konsertteja, messuja, teatteria kuin muita elämyksellisiä viihde-esityksiä. Lavalle nousee muun muassa Vesterinen Yhtyeineen, J. Karjalainen, Happoradio, Jarkko Ahola, Sami Hedberg ja Ville Myllyrinne.
Jyväskylän Messut Oy:lle myönnettiin Ekokompassi-ympäristösertifikaatti9.6.2025 13:47:25 EEST | Tiedote
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toimintaa on kehitetty voimakkaasti viime vuosina. Myös vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen on panostettu ja osoituksena siitä Jyväskylän Messut Oy:lle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-sertifikaatti 6.6.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme