Ari Turusen ja Petri Laukan uutuus Paha meri kertoo Itämerestä taistelujen ja poliittisten kamppailujen näyttämönä
23.4.2024 08:37:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote
Itämeri on 2020-luvulla tuiki erilainen kuin viikinkien tai ristiritarien sotaisina aikoina. Petri Laukan ja Ari Turusen Paha meri julkaistaan maanantaina 6.5.

Itämeri on ollut jo vuosituhansien ajan keskeinen väylä, jolla niin aatteet kuin tavaratkin ovat kulkeneet idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Roomalaiset kutsuivat merta Mare Barbarumiksi, barbaarien mereksi ja sen vesillä ovat seilanneet myös legendaariset viikingit ja myöhemmin sotakuninkaat.
Petri Laukan ja Ari Turusen uutuuskirja Paha meri kertoo elintärkeän merialueen historiasta mutta pohtii myös, millainen Itämeren tulevaisuus on niin poliittisesti kuin ekologisestikin.
"Kirjan lähtökohta on tarkastella Itämeren menneisyyttä sellaisista historiallisista näkökulmista, joista Euroopan suurimman sisämeren elämää ei ole kovin yleisesti totuttu katsomaan. Valtaapitävillä on ollut viikinkiajoista lähtien halu hallita Itämerta, ja voimaa takanaan", Laukka ja Turunen kirjoittavat esipuheessaan.
Itämeri on pienestä koostaan huolimatta ollut usein taistelujen, hirmutekojen ja poliittisten kamppailujen myrskyisä näyttämö. Sen rannoilta ovat lähteneet monet maailmanpolitiikkaan vaikuttaneet mullistukset, joista jokainen on painanut jälkensä Itämeren kansojen elämään. Pietarista alkoi Venäjän vallankumous, Gdanskista toinen maailmansota. Liettuan kansalaisten rohkeudesta lähti liikkeelle Neuvostoliiton hajoaminen, joka johti koko itäisen Euroopan valtiollisen kartan uudelleen muodostumiseen. Pinnalta katsoen näyttää siltä, että Itämeri on 2020-luvulla tuiki erilainen kuin viikinkien tai ristiritarien sotaisina aikoina.
"Saattaa olla, että yhdeksän merivaltiota ovat joutuneet jälleen sellaiseen virtaukseen, joka vie kohti epävarmuutta ja uhkia", kirjoittajat toteavat teoksessaan.
Ari Turunen on tietokirjailija, jonka elämäntyö palkittiin viime syksynä Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnolla. Hänen tuotantonsa on laaja ja teoksia on julkaistu useissa maissa.
Petri Laukka on tietokirjailija ja toimittaja. Laukka on julkaissut tietokirjoja Suomen kulttuurihistoriasta.
Kirjan Paha meri – Itämeren myrskyisä historia julkistustilaisuus
maanantaina 6.5. klo 18 Rosebudin Sivullinen-kirjakaupassa Kaisatalossa, osoite Vuorikatu 10, Helsinki.
Klo 18 Kirjailijoiden haastattelu, haastattelijana toimii Kai Myrberg.
klo 18.30 sana vapaa kysymyksille ja kommenteille
Klo 18.45 Vapaata keskustelua, tekijät jakavat omistuskirjoituksia kirjaansa.
Mahdollisuus mediahaastatteluun myös aikaisemmin päivällä.
Lisätiedot:
Aula & Co, Nora Varjama, nora.varjama@aulakustannus.fi, puh. 050 547 6868
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co:n omistaa nykyään Storytel Books, mutta yhtiö on itsenäinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Menestyskirjailija Heather Morrisilta uusi romaani julkaistaan 22.10. ja kertoo Pariisin vastarintaliikkeen aktiivista Andrée Levallois'sta14.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee Heather Morrisin uuden romaanin Montparnassen pianonopettaja kansainvälisenä julkaisupäivänä 22. lokakuuta. Heather Morris myös esiintyy Helsingin kirjamessuilla (etänä) sunnuntaina 25.10. klo 16.30.
Aula & Co:n messuohjelma – kansainvälisinä vieraina Milja Kaunisto (Ranska), Illarion Pavljuk (Ukraina) ja Heather Morris (Uusi-Seelanti)2.10.2026 14:03:12 EEST | Tiedote
Tämän vuoden kirjamessuhaastatteluissa on teemoina muun muassa kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ja okkultisti Tapio Kotkavuoren kiehtovat elämät, Lappi arktisten dekkareiden näyttämönä, historian uhmakkaat naiset, vihastuminen ja seksistä kirjoittaminen, suuret kertojat, syksyn odotetut uutuudet sekä klassikkojen klassikot. Ulkomaisia messuvierailijoita ovat ukrainalainen kirjailija ja Ukrainan armeijan upseeri Illarion Pavljuk (Näen että teitä kiinnostaa pimeys, la 24.10. Senaatintori klo 17.30), uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris (Montparnassen pianonopettaja, su 25.10. Hakaniemi klo 16.30), etänä). Milja Kaunisto saapuu Ranskasta julkistamaan Napoleonin koodin (la 24.10. Esplanadi-lavalla klo 11.00).
Ukrainalainen ex-sotilas ja kirjailija Illarion Pavljuk Helsingin kirjamessuille – Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön kanssa la 23.10.23.9.2026 09:17:00 EEST | Tiedote
Illarion Pavljukin teos Näen että teitä kiinnostaa pimeys on Kalevala-eepoksesta – romaanin joen nimikin on Tuoni. Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen. Pavljuk esiintyy perjantaina 23.10. Rosebudissa ja lauantaina 24.10. Helsingin kirjamessujen Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön haastateltavana.
Ennakkotiedote: pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekka kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään myös hyväksikäyttöä15.9.2026 16:02:19 EEST | Tiedote
Millaista on kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään traumoja ja hyväksikäyttöä? Pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekan maailma on kuin Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia yhdistettynä tummiin puoliin. Kirja julkaistaan 24.9. Rosebud-kirjakaupassa ja on esillä myös muun muassa 26.9. Idän kirjamessuilla sekä Helsingin kirjamessuilla. Kurjenmiekka on myös jälleen ehdolla Kuvastaja-palkinnon saajaksi.
Uusi teoria Lockerbien lento-onnettomuudesta Jan Stocklassan uutuuskirjassa7.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Jan Stocklassa, joka oli jo kerran vannonut jättävänsä salaliittoteoriat taakseen, esittää uutuuskirjassaan Mies joka putosi taivaalta uuden teorian Lockerbien vuoden 1988 suuronnettomuuden syistä. 34 vuotta iskun jälkeenkin moni suostui puhumaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

