Tutkimus paljastaa suomalaisten näkemykset ruoan hinnasta – näistä säästetään
22.4.2024 08:15:00 EEST | Lidl Suomi | Tiedote
Lidlin teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset kokevat erityisesti elintarvikkeiden hintojen nousseen viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka faktat puhuvat toista. Suurin osa kyselyyn vastanneista on muuttanut ostotottumuksiaan tehdäkseen säästöä ruokaostoksilla. Joulukuusta lähtien Lidl on laskenut lähes tuhannen tuotteen hintaa ja ostoskassin saa Lidlistä halvemmalla kuin puoli vuotta sitten.

Lidl teetti tutkimuksen suomalaisten talousasenteista. Selvisi, että etenkin elintarvikkeiden hintoja ja hinnanmuutoksia syynätään – 80 prosenttia suomalaisista kertoi seuraavansa elintarvikkeiden hintoja erityisen tai melko tarkkaan. Tarkkaan seurataan myös asumisen (80 %) ja liikkumisen (75 %) hintoja. Sen sijaan harvempi seuraa tarkkaan kirjojen, lelujen ja työkalujen (35 %) tai kulttuurin, liikunnan ja harrastusten (43 %) hintoja.
Tutkimuksen mukaan eniten hintojen on koettu nousseen juuri elintarvikkeiden osalta – peräti 80 prosenttia arvioi hintojen nousseen viimeisen puolen vuoden aikana. 82 prosenttia kokee ruokakassinsa hinnan nousseen viimeisen puolen vuoden aikana joko hieman tai huomattavasti.
Viimeisen puolen vuoden aikana Lidl on laskenut hintoja, joulukuusta alkaen jopa tuhannen tuotteen hintaa. Arkisen ostoskassin saakin Lidlistä nykyisin halvemmalla kuin puoli vuotta sitten.
– On kiinnostavaa, että elintarvikkeiden hintojen koetaan nousseen viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka todellinen suunta on eri. Ehkäpä pidempään jatkunut inflaatio ja yleinen keskustelu hinnoista pitää sitkeästi yllä mielikuvaa, että hinnat koko ajan nousevat, pohtii Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström.
Näin suomalaiset säästävät ruokaostoksilla
51 prosenttia kuluttajista kuvaa viimeisen puolen vuoden aikana muuttaneensa elintarvikkeiden kulutustapojaan tehdäkseen säästöjä. Elintarvikkeiden kulutustapojaan muuttaneista 89 prosenttia kuvaa ostaneensa edullisempia elintarvikkeita, 67 prosenttia enemmän tarjoustuotteita ja 61 prosenttia enemmän punalaputettuja tuotteita.
84 prosenttia kuluttajista pyrkii tällä hetkellä tinkimään edes jostain elintarvikekategoriasta. Useimmin mainitut kategoriat, joista säästetään, ovat tuoreliha (48 %), tuorekala (43 %) sekä hedelmät, vihannekset ja marjat (37 %). Isoin osa myös kokee juuri näiden tuotteiden hintojen nousseen.
– Asiakkaiden säästökeinot on huomattu myös meillä: omien merkkiemme edulliset tuotteet, tarjoukset sekä alennuksessa olevat tuotteet tekevät hyvin kauppansa. Näiden lisäksi säästöä ostoksiinsa voi tehdä myös sillä, mistä kaupasta ruokaostoksensa tekee. Meillä on lähes tuhannen tuotteen hintaa laskettu viimeisen puolen vuoden aikana. Oikeilla valinnoilla ei tarvitse tinkiä ostoksistaan ja voi silti saada tuntuvasti halvemman ruokakassin, kertoo Forsström.
*Kuluttajakysely on tehty maaliskuussa 2024. Kyselyyn on vastannut noin tuhat suomalaista kuluttajaa. Aineisto on suomalaista aikuisväestöä edustava otos. Kysely on kerätty Bilendi Finland Oy:n kuluttajapaneelissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Tämä terveystrendi jyrää nyt jäätelöhyllyillä16.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jäätelökesä käy nyt kuumana, kun kesäpäivistä nautitaan jäätelöä herkutellen. Perinteiset maut pitävät jäätelöissä yhä pintansa, mutta yksi trendi kasvattaa hurjaa vauhtia suosiotaan. Proteiinijäätelöt ovat nousseet erityissuosioon ja niiden myynnissä on selkeätä kasvua.
Lidlin uusi lämmitysalusta mullistaa kesän juhlasesongin14.7.2026 10:43:14 EEST | Tiedote
Unohda haaleat tarjoilut ja juhlastressi! Lidlin uusi silikoninen Silvercrest-lämmitysalusta pitää kesäpöydän herkut lämpiminä jopa kolme tuntia. Pian myyntiin tuleva uutuus mullistaa kotikokin kesäjuhlat ja takaa, että ruoka on aina täydellisen lämmintä vieraille.
Lidlin pähkinäbrändi Alesto saa uuden ilmeen – tavoitteena vauhdittaa ennestään suositun tuoteryhmän kasvua14.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Lidlin pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien oma merkki uudistuu. Alesto-merkin muutoksen keskiössä on uniikin brändi-identiteetin luominen suositulle tuoteryhmälle. Uusittu brändi keskittyy laatuun ja hyvinvointiin, tiedostavaa ja kestävää ruokavaliota unohtamatta.
Lidl tuo markkinoille imurin, jollaista ei ole aiemmin nähty10.7.2026 14:38:41 EEST | Tiedote
Näin helppoa imurointi ei ole koskaan ollut. Lidlin uusi pöytäpölynimuri tuo imurointiin aivan uuden ja hauskan ulottuvuuden. Pöytäpölynimurilla siivoat pienet roskat tasoilta käden käänteessä.
Yksi iso muutos näkyy nyt kaupan juomahyllyillä10.7.2026 10:29:08 EEST | Tiedote
Kaupan juomahyllyillä käy kesällä kuhina, kun suomalaiset kuluttavat erityisen paljon virvoitusjuomia. Lidleissä ostoskoreihin päätyy yhä enemmän alkoholittomia tuotteita. Huhtikuun alusta voimaan tullut virvoitusjuomia koskeva kuusiportainen verotus on jo muokannut asiakkaiden ostopäätöksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme