Lestijärven tuulipuistohankkeen voimalakuljetukset käyntiin toukokuussa – erikoiskuljetuksissa lähes 70 voimalan osat
OX2:n rakenteilla olevan Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset alkavat arviolta toukokuun puolivälissä ja kestävät alkuvuoteen 2025 saakka. Tuulivoimalat kuljetetaan tuulipuistoon Kokkolan satamasta. Voimaloiden pystytykset on määrä aloittaa pian ensimmäisten osien saavuttua työmaalle.
Kokkolan satamasta voimalat kuljetetaan tuulipuistoon valtatie 13:a pitkin Sillanpään risteykseen ja sieltä Halsuan kautta Lestijärvelle. Kokonaisuudessaan matka on noin 100 kilometriä. Tuulipuistoon kuljetetaan kaikkiaan 69 tuulivoimalan siivet, navat, tornit ja konehuoneet. Osia on saapunut Kokkolan satamaan helmikuusta lähtien.
“Lestijärven tuulipuisto on valmistuessaan Suomen suurin tuulipuisto. Hankkeeseen kuuluvia erikoiskuljetuksia kertyy kaikkiaan noin 1 100 kappaletta, mikä luonnollisesti näkyy alueen liikenteessä. Sujuvan liikennöinnin takaamiseksi avaamme kuljetuksista verkkosivun, jonne päivitämme säännöllisesti tietoa kuljetusten etenemisestä ja niiden vaikutuksista muuhun liikenteeseen”, kertoo Lestijärven tuulipuistohankkeen projektipäällikkö Jommi Tervo OX2:lta.
Voimalakuljetukset kulkevat alennettua nopeutta koko reitin Kokkolan satamasta tuulipuistoalueelle. Erityistä varovaisuutta noudatetaan käännöksissä ja vaikeissa ajo-olosuhteissa.
Pyrkimyksenä on rajoittaa kuljetukset rauhallisiin ajankohtiin. Tarkemman kuljetusaikataulun määrittävät muun muassa erikoiskuljetusluvat, jotka Ely-keskus myöntää ennen kuljetusten alkamista. Fintrafficin liikennetiedotteita seuraamalla saa tuoreimman tiedon kujetuksista.
“Pisimmät toimitettavat osat ovat 83 metriä pitkät voimaloiden siivet ja leveimmät puolestaan 6,5 metriset tornilohkot. Kuljetukset on helppo havaita liikenteessä, sillä niiden edessä ja takana on varoitusautot, jotka myös ohjaavat muita autoilijoita tarvittaessa”, kertoo Tervo.
Käytettävä reitti on pääosin jo aiemmin suurten kuljetusten tarpeisiin muokattu erikoiskuljetusreitti, mutta reitille on tehty huhtikuusta 2024 alkaen lisää muokkauksia.
Voimaloiden pystytykset Lestijärvellä on tarkoitus aloittaa muutaman viikon kuluttua kuljetusten alkamisesta. Tuulipuiston on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2025 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Jommi Tervo, OX2, +358 50 520 6250, jommi.tervo@ox2.com
OX2 kehittää, rakentaa ja myy suuren mittakaavan uusiutuvan energian ratkaisuja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkopuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoimahankkeista, aurinkovoimahankkeista sekä energian varastointihankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa yhdellätoista markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Ahvenanmaalla. Vuodesta 2023 yhtiö on toiminut myös Australiassa. Vuonna 2023 liikevaihto oli noin 7,8 miljardia kruunua. Yhtiöllä on noin 500 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 on noteerattu Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2022 lähtien. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
Kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB för det havsbaserade vindkraftsprojektet Laine28.11.2025 13:00:42 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har 20.11.2025 gett sin motiverade slutsats om miljökonsekvensbeskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine. I slutsatsen konstateras att de viktigaste konsekvenserna av projektet har kunnat identifieras för den fortsatta planeringen och att bedömningen uppfyller kraven i förfarandet för miljökonsekvensbedömning.
Laine-merituulivoimahankkeen YVA:sta saatu yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä28.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on 20.11.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.
OX2:n lahjoituksella suojellaan arvokas metsäalue Kurikassa20.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on tukenut Luonnonperintösäätiön työtä lahjoituksella, jonka avulla suojellaan 18 hehtaarin laajuinen Kaitarannan metsätila Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla. Lahjoitus liittyy OX2:n Honkakankaan ja Rajamäenkylän tuulipuistohankkeiden luonnon monimuotoisuutta tukeviin toimenpiteisiin ja on samalla osa yhtiön tavoitetta kehittää vuoteen 2030 mennessä hankkeita, joilla on positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen.
Itä-Suomen suurin tuulipuisto valmistui – OX2 luovutti Niinimäen tuulipuiston Helenille ja Ålandsbankenille7.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n toteuttama Niinimäen tuulipuisto on valmistunut ja luovutettu omistajilleen Helenille ja Ålandsbanken Tuulivoima Erikoissijoitusrahastolle. Pieksämäellä sijaitsevassa tuulipuistossa on yhteensä 22 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 145,2 megawattia.
OX2 hallinnoimaan Soidinmäen tuulipuistoa21.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Soidinmäen tuulipuiston hallinnoinnista varainhoitoyhtiö Aquila Capitalin kanssa. Seitsemän tuulivoimalaa käsittävä tuulipuisto sijaitsee Saarijärvellä. Soidinmäen myötä OX2:lla on Suomessa hallinnoitavanaan noin 2,2 gigawattia maatuulivoimaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme