Väitös 26.4.2024: Mikromuovin seuraavat askeleet – mihin muoveista peräisin oleva hiili päätyy?
Tuore Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus keskittyi järviin päätyvän orgaanisen aineksen ja mikromuovien hajotukseen. Tutkimuksessa havaittiin, että hajotusnopeudeltaan poikkeavien materiaalien hiilen biokemiallinen kohtalo on samankaltainen.
![Jussi Vesamäen väitöskirjan tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina 26.4.2024. Tutkimus keskittyi järviin päätyvän orgaanisen aineksen ja mikromuovien hajotukseen.](/data/images/public/69817172/70145062/ec4e1bc9-57f7-4f7e-86b3-1d83d308c854-w_720.jpg)
Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos ja vihreän siirtymän tavoitteet luovat painetta tuntea tarkasti hiilen kierron vaiheet eri ympäristöissä. Jyväskylän yliopiston Jussi Vesamäen väitöstutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä erilaisten orgaanisen hiilen lähteiden, luonnollisten sekä muovien, hajotusprosesseista järvissä. Hänen tutkimuksensa tarkastelee kaikkiaan kymmenen erilaisen materiaalin hajoamista. Lisäksi tutkimus pyrkii tunnistamaan hajotukseen osallistuvia mikrobiryhmiä, sillä hajottajamikrobit ovat olennaisessa osassa monimutkaisten yhdisteiden hajotuksessa.
- Järvien mikrobit ovat ensisijaisessa roolissa ratkaisemassa maaekosysteemeistä peräisin olevan muovin ja muiden hiilenlähteiden kohtaloa, selventää väitöskirjatutkija Jussi Vesamäki bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.
Osa hajotuksen kohteeksi joutuneesta muovin hiilestä päätyy mikrobitoiminnan seurauksena osaksi ravintoverkkoa, mutta pääosa vapautuu epäorgaanisessa muodossa ympäristöön. Sama tulos havaittiin myös luonnolliselle orgaaniselle materiaalille eli lehtikarikkeelle. Hiilen kohtalo on siis samanlainen sekä synteettisille että luonnollisille materiaaleille.
Pienempi paha kuin järvien rehevöityminen
Mikromuovien hajotusprosessi on kuitenkin hidas. Muovien hajoaminen järvissä kestää sadoista jopa kymmeniin tuhansiin vuosia, muovin rakenteesta ja ympäristöolosuhteista riippuen. Järviveden korkean ravinnepitoisuuden ja lämpötilan havaittiin nopeuttavan sekä polystyreenin että lehtikarikkeen hajotusta.
- Tällä järjellä voisi lohdullisesti ajatella, että lämpenevän ilmaston ja järvien rehevöitymisen myötä muovit sentään hajoavat nopeammin, toteaa Vesamäki.
FM Jussi Vesamäen väitöskirjan ”Microbial degradation of terrestrial organic matter and microplastics in boreal lakes” tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina 26.4.2024 klo 12 alkaen fysiikan laitoksen FYS1 -salissa. Vastaväittäjänä toimii professori Andrew Tanentzap (Trentin yliopisto, Kanada) ja kustoksena apulaisprofessori Sami Taipale (Jyväskylän yliopisto). Väitöksen kieli on englanti.
Väitöskirja ”Microbial degradation of terrestrial organic matter and microplastics in boreal lakes” on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0105-0.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Jussi Vesamäki, jussi.s.vesamaki@jyu.fi
Elina LeskinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 461 7880elina.leskinen@jyu.fiKuvat
![Jussi Vesamäen väitöskirjan tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina 26.4.2024. Tutkimus keskittyi järviin päätyvän orgaanisen aineksen ja mikromuovien hajotukseen.](/data/images/public/69817172/70145062/ec4e1bc9-57f7-4f7e-86b3-1d83d308c854-w_240.jpg)
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston tutkijat kartoittivat maailman sienilajiston ilmanäytteistä11.7.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat huomasivat, että avain luonnon monimuotoisuuden nopeaan ja kustannustehokkaaseen kartoittamiseen on ollut kaiken aikaa aivan silmiemme edessä, mutta samalla näkymättömissä, eli meitä ympäröivässä ilmassa.
QS World University Rankings Europe 2024: Jyväskylän yliopisto mukana Euroopan parhaiden yliopistojen listalla10.7.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus Euroopan parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 200 parhaan tuntumassa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings Europe). JYU sijoittui vertailussa sijalle 205, kun viime vuoden sijoitus oli 186. Vertailu tehtiin nyt toista kertaa.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2745 uutta opiskelijaa4.7.2024 09:45:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2745 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta - AACSB-akkreditointi myönnettiin kuudeksi vuodeksi eteenpäin3.7.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetun tunnustuksen korkealaatuisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan, kun sille myönnettiin AACSB-akkreditointi kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun vahvuuksina pidettiin erityisesti sitoutumista vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylästä valmistunut diplomi-insinööri – heti perään valmistuu myös oma puoliso2.7.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylän yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistunut opiskelija. Susanna opiskeli Jyväskylässä tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelmassa ja työskentelee tällä hetkellä Valmetilla. Myös Susannan puoliso Aatu Laitinen valmistuu tänä keväänä diplomi-insinööriksi ensimmäisten joukossa. Tekniikan alan koulutus alkoi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme