Vappumakunsa kullakin – suomalaisille maistuu niin perunasalaatti kuin pakastepizza
Tippaleivät, munkit, sima, perunasalaatti ja nakit ovat vapun perinteisiä herkkuja, joilla on vankkumaton paikka suomalaisten vappupöydissä. S-ryhmän myyntidata osoittaa, että herkuttelussa löytyy kuitenkin mielenkiintoisia eroja niin eri maakuntien kuin ikäryhmienkin välillä.

”Viime vuonna tippaleipien kysyntä lisääntyi vapun alla erityisesti Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, valmiit munkit puolestaan Kainuussa ja Kanta-Hämeessä. Valmis sima maistui ympäri Suomen, mutta erityisesti Pohjanmaalla perinteisen siman ainekset kuten hiiva, sitruuna ja rusinat kasvattivat vapun alla selvästi suosiotaan. Tämä saattaa kertoa siitä, että Pohjanmaalla simaa valmistetaan useammin myös itse”, kertoo SOK marketkaupan ryhmäpäällikkö Juha Nieminen.
Myös perunasalaattia ja nakkeja katetaan vappuna pöytiin. Viime vuonna perunasalaatin myynti vapun alla jopa seitsenkertaistui ja nakkien myynti kaksinkertaistui S-ryhmän ruokakaupoissa tavanomaiseen viikkoon verrattuna. Perunasalaatti korostuu erityisesti vanhempien ikäryhmien ostoksissa. Heidän ostoskoreistaan löytyy nuoria ikäryhmiä useammin myös muita perinteisiä herkkuja kuten munkkeja ja tippaleipiä. Myös valmista simaa sekä perinteisen siman aineksia ostetaan vanhemmissa ikäryhmissä keskimääräistä enemmän.
Nuorempien ikäryhmien ostoksissa korostuvat monipuolisemmin eri maut. Muun muassa pakastepizzojen, hampurilais- ja hodarisämpylöiden, texmex-tuotteiden ja erilaisten snacksien kuten sipsien kysyntä kasvaa vapun alla selkeästi nuorempien ikäryhmien keskuudessa.
”Kaikille ei toki maistu vappuna perinteiset herkut. Valmiit pizzat, hampurilaiset tai hodarit ovat kuitenkin myös helppo valinta silloin, jos vappubrunssille tai -piknikille odotetaan isompaakin kaveriporukkaa tai vieraissa on esimerkiksi lapsia. Niistä saa pienellä vaivalla maukkaat tarjoilut, jotka maistuvat varmasti useimmille”, toteaa Nieminen.
Hyvän ruoan lisäksi vappua juhlistetaan serpentiinillä ja ilmapalloilla, joista foliopallot ovat suosituimpia. Viime vuonna foliopalloja myytiin S-ryhmän kaupoista vapuksi satoja tuhansia kappaleita. Suosiotaan ovat kasvattaneet erityisesti muotofoliopallot kuten ruusun tai eri eläinten muotoiset pallot. Myös piknikille mukaan sopivien bluetoothkaiuttimien myynti kasvaa ennen vappua noin 30 prosenttia.
S-ryhmän myymälät palvelevat vappuaattona 30.4. pääosin normaalein aukioloajoin ja vapun päivänä 1.5. sunnuntaiaukioloin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Oman myymälän aukioloajat sekä ruoan verkkokaupan vapaat toimitusajat voi tarkistaa osoitteesta https://www.s-kaupat.fi/myymalat.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Juha Nieminen
Ryhmäpäällikkö, SOK Marketkaupan ketjuohjaus
juha.nieminen@sok.fi
puh. 010 7680692
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Skumppakuulat, sima ja pingviinipallo – Näistä rakentuu suomalaisten vappu25.4.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Vapun kepeään juhlintaan kuuluvat vuodesta toiseen erottamattomasti niin hyvä ruoka kuin ilmapallot, serpentiini ja erilaiset asusteet. Suomalaiset valitsevat tänäkin vuonna vappupöytään perinteisiä makuja kuten munkkeja, tippaleipiä, simaa, nakkeja ja perunasalaattia. Ilmapallokaupoilla kiinnostavat puolestaan pingviini ja kuohuviinipullo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme