Työttömyyskassoille uusia tehtäviä
24.4.2024 07:00:00 EEST | Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö | Tiedote
Eduskunta aloittaa tänään työttömyyskassojen tehtävien laajentamista koskevan lakimuutoksen käsittelyn. Lakimuutoksen myötä työttömyyskassat voisivat jatkossa tarjota jäsenilleen työllisyyttä tukevia palveluja. Kassa voisi esimerkiksi välittää tietoa avoimista työpaikoista tai tarjota neuvontaa tai valmennuksia.

Palvelut olisivat kassojen jäsenille täysin vapaaehtoisia. Työttömyyskassat rahoittaisivat uudet palvelut itse ilman julkista rahoitusta.
Palvelujen tarjoaminen vaatii lakimuutosta, sillä työttömyyskassojen tehtävät on määritelty laissa. Tällä hetkellä lainsäädännössä sallitaan työttömyyskassoille ainoastaan etuuksien maksaminen.
Työttömyyskassat pitävät tehtävien laajentamista tervetulleena uudistuksena. Kassojen työttömät jäsenet ovat yhteydessä kassaan useita kertoja kuukaudessa. Muutoksen myötä on mahdollista hyödyntää nämä kontaktit ja tukea jäsentä työn etsimisessä. Myös työssä olevat kassan jäsenet voisivat hyödyntää kassan palveluja ammatilliseen kehitykseen tai työpaikan vaihtoon.
Suurin osa työttömyyskassoista suunnittelee alkavansa tarjota työllisyyttä tukevia palveluja vuoden 2025 aikana. ”Suomessa on tällä hetkellä 14 työttömyyskassaa. Osassa kassoja kyse voi olla melko pienimuotoisesta toiminnasta. Näin voisi olla esimerkiksi sellaisten kassojen kohdalla, joiden työttömyysaste on säännönmukaisesti varsin matala ja jäsenistön tarve lisätuelle on pieni. Osalle kassoista muutos tulee olemaan suurempi. Kyse voi olla kassan roolin varsin merkittävästä muutoksesta. Kassa ei ainoastaan maksa etuutta, vaan toimii aktiivisesti jäsenen tukena työn etsimisessä”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo.
”On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki kassan tarjoama tuki on jäsenelle vapaaehtoista. Palveluihin osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta millään tavalla etuuden maksuun”, Villman jatkaa. Kassa pyytää jäseneltä luvan sille, että voi käsitellä hänen tietojaan uuden tehtävän toteuttamiseen. Jos jäsen kieltää tietojen käytön, asiointi kassassa jatkuu kuten ennenkin. Siinä tapauksessa, että jäsen antaa luvan tietojen käsittelyyn, kassa voi esimerkiksi ehdottaa työpaikkoja tai kursseja työhistorian tai muiden taustatietojen perusteella. Tarjolla voi olla myös esimerkiksi työnhakuvalmennuksia tai asiantuntija-arvioita, jotka auttavat työnhaussa.
Työttömyyskassoihin kuuluu noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää. Palvelut ovat tarjolla kaikille kassan jäsenille, kyse ei siis välttämättä ole vain työttömistä henkilöistä. Jopa osa Kelan etuuksien saajista voi kuulua muutoksen piiriin. Kela maksaa työmarkkinatukea niille kassan jäsenille, joiden työhistoria on liian lyhyt tai joiden ansiopäivärahan enimmäismaksuaika on täyttynyt. Nämä henkilöt voivat jatkossa saada apua työn löytämiseen myös kassasta.
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiLinkit
TYJ edustaa työttömyyskassoja
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Puolet ansiopäivärahan saajista sai kesäkuussa porrastettua etuutta13.8.2026 10:38:23 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin kesäkuussa 88 000 henkilölle. Heistä 51 prosenttia sai etuuden alennettuna porrastuksen johdosta. Porrastus alentaa etuuden tasoa työttömyyden keston perusteella.
Työttömyyskassojen työllisyyspalveluja käytettiin viime vuonna noin 70 000 kertaa7.5.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassat saivat oikeuden alkaa tarjota työllisyyttä tukevia palveluja jäsenilleen vuoden 2024 kesällä. Viime vuoden aikana seitsemän kassaa tarjosi jäsenilleen tukea työn etsimiseen. Kassoilta sai apua esimerkiksi CV:n päivittämiseen tai tekoälyn käyttöön työnhaussa.
Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna 7 prosenttia27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli 7 prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.
Opinnoille ja yritystoiminnalle työttömyyden aikana tulisi luoda selkeät säännöt17.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö esittää, että työttömyysturvaa koskevaa lainsäädäntöä selkeytettäisiin opintojen ja yritystoiminnan osalta. Erityisen tärkeää on, että viranomaisen tulkinta opintojen tai yritystoiminnan vaikutuksesta työttömyysturvaan ei voisi muuttua takautuvasti, jos henkilö on toimittanut tilanteestaan oikeat tiedot.
Ansiopäivärahan saajien määrä laski viime vuonna 8 %4.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat viime vuonna ansiopäivärahaa 1,8 miljardia euroa 260 000 henkilölle. Sekä etuuden saajien että maksettujen ansiopäivärahojen määrä vähenivät edellisvuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme