Espoon kaupunki - Esbo stad

Voimakkaasti kasvavassa kaupungissa korostuu palvelu- ja investointitarpeiden hallinta

25.4.2024 12:00:00 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Jaa

Tarkastuslautakunnan arviointi perustuu valtuustokauden kattavaan arviointisuunnitelmaan sekä vuosittaiseen arviointiohjelmaan.

Espoon tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 on luettavissa verkkosivuilta www.espoo.fi/arviointikertomus.

Kansainvälisen talouden ja toimintaympäristön epävarmuustekijöiden lisäksi vuoden 2023 kuluessa heikentyneet Suomen talous- ja työllisyysennusteet vaikeuttivat Espoon kaupungin talouden kehityksen ennustamista. Kaupungin tilikauden 261,6 milj. euron tulos toteutui ennakoitua korkeampana kertaluonteisten erien sekä verotulojen ennakoitua paremman kertymän vuoksi. Sote-uudistuksen myötä Espoon kasvanut valtionosuusriippuvuus ja tulossa olevat valtionosuus- ja TE-palvelu-uudistukset luovat kaupungin rahoituspohjaan olennaisia riskejä. Kasvavan väestön palvelutarpeet aiheuttavat lisääntyviä kustannuksia monissa kaupungin toiminnoissa. Espoo-konsernin 3,9 miljardin euron lainakanta ja tulevien vuosien investointipaineet korostavat tarvetta konsernin talouden kehityksen kriittiseen tarkasteluun ja tasapainon säilyttämiseen, jotta Espoon elinvoima säilyy ja asukkaiden palvelut turvataan.

Espoo-tarinan valtuustokauden tavoitteista johdetaan valtuustoon nähden sitovat vuosittaiset tulostavoitteet. Tarkastuslautakunnan arvion mukaan kaupungille asetetuista 26 tulostavoitteesta yhdeksän toteutui, viisi toteutui osittain, kahdeksan ei toteutunut, eikä neljää voitu arvioida. Liikelaitoksen kaksi tulostavoitetta ei toteutunut. Konserniyhteisöjen 31 tulostavoitteesta 20 toteutui, kahdeksan toteutui osittain ja kolme ei toteutunut. Tarkastuslautakunta korostaa, että tulostavoitteiden tulee samanaikaisesti olla kunnianhimoisia ja vaikuttavia sekä kaupungin omin toimin saavutettavissa olevia. Osa tulostavoitteista on asetettu siten, että niiden toteuttamiseen osallistuvat kaupungin toimialojen lisäksi espoolaiset yritykset ja koko espoolainen yhteisö. Espoon elinvoiman ja kilpailukyvyn turvaamiseksi tämä on hyvin perusteltua, mutta haastaa tavoitteen toteuttamiseksi tehtyjen kaupungin toimialojen omien toimien riittävyyden ja onnistumisen arvioinnin.

Kaupungin henkilöstömäärä oli 10 957 vuoden 2023 lopussa. Vuoden 2023 aikana kaupungin henkilöstömäärä nousi kaupungin palvelutarpeisiin vastaamiseksi eniten Kasvun ja oppimisen toimialalla. Vuoden 2024 aikana henkilöstömäärän arvioidaan kasvavan 150 työntekijällä, koska erityisesti varhaiskasvatukseen ja opetukseen tarvitaan lisähenkilöstöä lapsimäärien lisääntymisen myötä. Samanaikaisesti työvoiman saatavuus on heikentynyt erityisesti Kasvun ja oppimisen toimialalla, mikä vaikeuttaa kaupungin peruspalveluiden laadukasta järjestämistä. Kaupungin tulee jatkaa ja tehostaa kehittämistoimenpiteitä kaupungin työpaikkojen veto- ja pitovoimasta huolehtimiseksi.

Kasvun ja oppimisen toimialalta arvioinnin kohteina olivat henkilöstön veto- ja pitovoiman kehittämisen lisäksi varhaiskasvatuksen palvelut ja palvelujen laatu, oppimisen tuki ja inkluusio esi- ja perusopetuksessa sekä suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevien oppilaiden tukeminen. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa tukea tarvitsevien lasten määrät ovat Espoossa kasvaneet ja tuen tarpeissa ja kouluvalmiuksissa on tunnistettu alueellisia eroja. Lapsille tulee tarjota tukea oikea-aikaisesti ja oikeanvahvuisena. Inkluusion ei tule olla säästökeino, vaan opetukselle on taattava riittävät henkilöstö- ja muut resurssit, jotta oppimisen edellytykset ja kaikille oppilaille sopiva opiskeluympäristö turvataan. Suomi/ruotsi toisena kielenä opetus yhteistyössä kotien, oman äidinkielen opetuksen ja muiden oppiaineiden kanssa auttaa oppilasta rakentamaan kielellistä ja kulttuurista identiteettiään kulttuurisesti monimuotoisessa kaupungissa. Tarkastuslautakunta pitää hyvänä ratkaisuna samanaikaista S2- ja suomen/ruotsin kielen opetusta, josta on saatu hyviä tuloksia sekä oppilaiden oppimisen että opettajien jaksamisen näkökulmasta.

Vuoden 2023 arviointiohjelmaan kuului lisäksi kaupungin turvallisuus ja varautuminen, konserniohjaus ja konserniyhteisöistä HSL-kuntayhtymä sekä Länsimetro Oy. Muita arviointikohteita olivat Harrastamisen Suomen malli ja Espoon harrastuspolku sekä ikääntyneiden ja erityisryhmien kulttuuri- ja liikuntapalvelut, nuorisopalvelut, nuorten työllisyyden edistäminen sekä Ohjaamotalo-toiminta. Arvioinnin kohteina olivat lisäksi luonnon monimuotoisuus, ympäristöterveydenhuolto, kaupungin rakennusten ja rakennetun ympäristön esteettömyys ja turvallisuus sekä ulko- ja lähiliikuntamahdollisuuksien edistäminen. Arvioinnit johtopäätöksineen ja suosituksineen ovat luettavissa arviointikertomuksesta.

Lisätietoja antaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paula Viljakainen, puh. 050 5727 497. Arviointikertomus luovutettiin valtuuston puheenjohtajalle 25.4.2024. Ruotsinkielinen arviointikertomus ja siitä annettava tiedote julkaistaan 8.5.2024.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Paula ViljakainenTarkastuslautakunnan puheenjohtajaEspoon kaupunki

Puh:050 5727 497

Linkit

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

X

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Englanninkielinen lukiokoulutus Espoossa Kiviruukin lukiossa syksystä 202711.6.2026 14:04:21 EEST | Tiedote

Espoon kaupunki on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä järjestämisluvan englanninkieliselle lukiokoulutukselle. Englanninkieliseen lukiokoulutukseen voi hakea kevään 2027 yhteishaussa. Englanninkielinen lukiokoulutus alkaa Kiviruukin lukiossa elokuussa 2027, kun uusi lukio aloittaa toimintansa. Sujuva opiskelupolku toiselle asteelle on esimerkiksi Espooseen muuttaville kansainvälisten osaajien perheille tärkeää. ”Englanninkielinen lukiokoulutus suomalaiseen opetussuunnitelmaan nojaten tuo merkittävän lisäarvon suomalaiseen ja espoolaiseen lukiokoulutukseen. Se mahdollistaa lukio-opinnot nuorille, joiden suomen kielen taito ei ole riittävää suomenkielisen lukiopolun suorittamiseksi”, sanoo toisen asteen koulutuksen johtaja Jussi Paavola. Englanninkielisen lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon kohderyhmänä ovat opiskelijat, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei ole riittävä lukio-opintoihin, mutta joiden kielitaito mahdollistaa opiskelun englannin kielellä. Osoituksena riittäm

Espoossa ja Kauniaisissa toisen asteen opinnot aloittaa syksyllä 2026 yhteensä lähes 4300 oppivelvollista nuorta11.6.2026 10:02:50 EEST | Tiedote

Espoon kaupungin lukioissa opiskelupaikka aukesi 2661 uudelle opiskelijalle (vuonna 2025: 2401), Kauniaisten lukiossa 134, Espoon Steinerkoulun lukiossa 26 sekä Gymnasiet Grankulla Samskolassa 97 nuorelle. Aloituspaikkoja on varattu syksyllä 2026 alkavaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen 66,3 %:lle Espoon perusopetuksen päättävistä oppilaista. Ensisijaisia hakijoita kevään yhteishaussa Espoon suomenkielisiin lukioihin oli 2707 (vuonna 2025: 2599). Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi siis 108 opiskelijalla edellisestä vuodesta. Espoon ruotsinkielisen lukion Mattlidens gymnasiumin yleislinjalle haki ensisijaisia hakijoita 146, aloituspaikkoja oli 175. Mattlidens gymnasiumin IB-linjalle haki ensisijaisia hakijoita 54, aloituspaikkoja oli 50. Lukion uudella urheilulinjalla on aloituspaikkoja 25. Ensisijaisia hakijoita sille oli 35. Aloituspaikkoja on varattu ruotsinkieliseen lukiokoulutukseen 64 %:lle Espoon ruotsinkielisen perusopetuksen päättävistä oppilaista. Kauniaisten ruotsinkielis

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 10.6.202610.6.2026 19:56:16 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli kokouksessaan Maijalan päiväkodin hankesuunnitelmaa. Lautakunta totesi, että hankesuunnitelma vastaa Maijalan päiväkodin tarveselvityksessä asetettuja toiminnallisia tavoitteita ja tukee varhaiskasvatuksen palveluverkon kehittämistä Espoonlahden alueella. Lautakunta edellyttää, että pysäköintipaikkojen määrän kasvattamisen mahdollisuutta selvitetään sekä saattopysäköinnin että erityisesti henkilökunnan pysäköinnin osalta. Lautakunta painotti hankkeen kiireellisyyttä varhaiskasvatuksen palveluverkon näkökulmasta. Lisäksi kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi tiedoksi selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin kasvun ja oppimisen toimialaa koskeviin kannanottoihin ja antoi ne lausuntonaan vuoden 2025 arviointikertomuksesta. Kaupunginhallitus toimittaa selvitykset valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye