Nyt on korjaushankkeiden kulta-aika

Jaa

Rakennusala ja erityisesti uudisrakentaminen on ollut synkässä suhdanteessa pian pari vuotta. Kuumaan markkinaan verrattuna nyt on mahdollisuus säästää sekä materiaaleista että työkustannuksista. Lisäksi korkojen ennakoidaan laskevan jo tämän vuoden aikana. Juuri nyt on otollinen hetki korjaushankkeille.

Noin 1 800 taloyhtiöiden päättäjää kokoontui 23.4.2024 Helsingin Messukeskukseen taloyhtiöiden suurimpaan vuosittaiseen tapahtumaan, Taloyhtiö 2024:ään.

-Tapahtuman puheenvuoroissa tuli selkeä viesti ja kannustus siihen, että juuri nyt on erittäin hyvä aika edistää korjaushankkeita. Karkealla tasolla taloyhtiöiden kokonaisvelka-aste on hyvin maltillinen. Korjauslainoja on osalla yhtiöitä paljonkin, mutta Kiinteistöliiton kyselyn perusteella jopa noin kolmasosa yhtiöistä on täysin velattomia, toteaa Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.

- Toivottavasti täysin velattomissa yhtiöissä ei ole paljon niitä, joissa korjauksiin olisi jo pitänyt ryhtyä, mutta niitä on lykätty ”kyllä me hyvin pärjätään vielä muutama vuosi” -perustelulla. Parhaassa tilanteessa taloyhtiöllä olisi jo yhtiökokouspäätös tehtynä ja toteutussuunnitelmat valmiina. Vaikka projekti olisikin vasta ajatuksen tasolla, tähän suhdanteeseen voi vielä hyvinkin ehtiä, kun lähtee reippaasti liikkeelle, Heikkilä jatkaa.    

Korjauksia kannattaa usein tehdä erissä, ei kaikkea kerralla

Tarttumalla tilaisuuteen saadaan yhtiöiden korjausvelkaa pienennettyä, luodaan jollekin rakennuksen osalle tai järjestelmälle uusi elinkaari sekä parannetaan asumisviihtyisyyttä ja energiataloutta. Taloyhtiö säilyttää luottokelpoisuutensa myös tulevia korjauksia varten, kun kaikkea korjaamista ei jätetä yhteen ja samaan megaremonttiin.

Korjaushankeen pohjana on hyvä olla ajantasainen kuntoarvio tai kuntotutkimus. Näin saadaan oikeat ja riittävät lähtötiedot. Lisäksi pätevät suunnittelijat tekemään korjaustyölle riittävän tarkat ja laadukkaat suunnitelmat. Kaikki vähänkään suuremmat korjausurakat tulee aloittaa tarveselvityksestä. Sen jälkeen edetään järjestelmällisesti askel kerrallaan. Onnistunut korjaushanke sisältää hanke- ja toteutussuunnittelun, kilpailutuksen ja tarkan urakkasopimuksen. Urakoitsijoiden osalta tulee varmistaa yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitaminen ja laatujärjestelmän noudattaminen.

Faktoja

  • yksityisessä omistuksessa olevien taloyhtiöiden markkina-arvo on koko Suomessa 250–300 mrd. euroa.
  • taloyhtiöiden hallituksissa vaikuttaa noin 300 000 henkilöä
  • taloyhtiöiden korjauksiin käytetään vuosittain noin 3–4 mrd. euroa

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Mika Heikkilä
mika.heikkila@ukl.fi 
puh. 050 591 0995<

Kiinteistöliitto Uusimaa edustaa yli 12 000 taloyhtiötä, joissa asuu lähes miljoona asukasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Kiinteistöliitto Uusimaan alueen indeksitaloselvitys – Pääkaupunkiseudun kaupungit yhä maan kalleimpia, Vihti koko vertailun kallein11.9.2025 09:01:00 EEST | Tiedote

Vihti on kiinteistökustannuksiltaan Uudenmaan alueen ja samalla koko Suomen kallein. Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet Vihdissä kahdessa vuodessa yhteensä 31 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1 150 euron nousua perheasunnon kiinteistökuluihin. Tänä vuonna Vihdin vertailukustannukset olivat jo 4,57 euroa neliöltä kuukaudessa. Seuraavaksi kalleimmat olivat Järvenpää 4,35 euroa, Helsinki 4,28 euroa ja Tuusula 4,19 euroa. Koko maan keskiarvo oli 3,51 euroa asuinneliötä kohti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye