Osuuskauppa PeeÄssä

Kuopion prismajohtaja Kirsi Jeskanen on nimitetty Osuuskauppa Keulan marketkaupan toimialajohtajaksi

Jaa
Kirsi Jeskanen ehti toimia Kuopion Prisman prismajohtajana seitsemän vuotta.
Kirsi Jeskanen ehti toimia Kuopion Prisman prismajohtajana seitsemän vuotta. Sampo Nevalainen

Osuuskauppa Keulan hallitus on kokouksessaan 24.4.2024 nimittänyt marketkaupan toimialajohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri (eMBA) Kirsi Jeskasen. Kirsi siirtyy Keulaan Kuopion Prisman prismajohtajan tehtävästä.

Kirsi on yli 20 vuoden aikana toiminut useissa eri tehtävissä Osuuskauppa PeeÄssässä sekä S-ryhmässä. Monipuolisen uransa aikana Jeskanen on johtanut kaikkia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjuja.

Ennen nykyistä tehtäväänsä prismajohtajana hän toimi seitsemän vuotta Osuuskauppa PeeÄssän kenttäpäällikkönä vastaten osuuskaupan S-market ja Sale -ketjuista.

– Kiitän luottamuksesta ja olen todella iloinen päästessäni tekemään yhteistyötä yhdessä huippuosaavien keulalaisten kanssa. Uusien tehtävien rinnalla odotan tutustumista elinvoimaiseen rannikkokaupunkiin ja viehättävään vanhaan Raumaan. Osuuskauppa Keula saa minusta iloisella energialla marketkauppaa luotsaavan toimialajohtajan, Kirsi iloitsee.

– Olemme PeeÄssässä iloisia Kirsin urakehityksestä. Hän on tarjonnut vahvan ammattitaidon alueemme marketkaupan kehitykseen vuosien varrella. Kirsistä Osuuskauppa Keula saa hymyilevän ja tehtäviinsä suurella sydämellä ottautuvan toimialajohtajan. S-Ryhmässä onnistumiset palkitaan, onneksi olkoon Kirsi, sanoo PeeÄssän vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.

Kirsi aloittaa tehtävässä 3.6.2024. Haku Kuopion prismajohtajan tehtävään avataan toukokuun alkupuolella.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Kuopio Wine Festival 2024 yhteenveto7.7.2024 00:30:00 EEST | Tiedote

Kuopio Wine Festival tarjosi ranskalaisia huippuviinejään sekä laadukkaita ruokatuotteittaan viinijuhlakansalle Kuopion matkustajasatamassa 28.6-6.7.2024. - Kuopio Wine Festival pääsi asettamaansa 32 000 kävijän tavoitteeseen ollen edelleen yksi Kuopion suurimmista tapahtumista ja alueen merkittävistä matkailutuloa tuottavista tapahtumista. Viinijuhlista jää alueelle noin 12 miljoonan euron matkailutulot. Viime vuoden tapaan tapahtuman aikana Kuopion ravintolat ja hotellit ovat olleet erinomaisella täyttöasteella, ja kauppa on käynyt varmasti hyvin kaikilla keskusta-alueen toimijoilla, summaa festivaalipäällikkö Johanna Kämäräinen. Tänä kesänä Viinijuhlilla on hurmaannuttu ranskalaisesta keittiöstä ja viineistä. Suosituimpia viinejä ovat olleet valkoviinit sekä vuosi vuodelta suosiotaan nostavat roseviinit ja samppanjat. Asiakasomistajille suunnatut puna- ja valkoviinit nousivat myös myyntitilastojen kärkeen. Viinijuhla-alueella myytiin yhteensä n. 10 500 pulloa erilaisia viinejä ja n.

PeeÄssä jatkaa strategianmukaista kauppapaikkojen varmistamista5.7.2024 13:44:44 EEST | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut osoitteessa Neulamäentie 8, Kuopio sijaitsevan kiinteistön ja siihen liittyvän tontin vuokraoikeuden Osakeyhtiö Hallmanilta. Kiinteistössä sijaitsevat yritykset siirtyvät kaupan myötä Peeässän vuokralaisiksi ja jatkavat toimintaansa normaalisti. Kiinteistökauppa on osa PeeÄssän pitkän tähtäimen suunnittelua, jolla varmistetaan kauppapalveluiden säilyminen Neulamäessä myös tulevaisuudessa. Sale Neulamäen toimintaan kiinteistökauppa ei tässä vaiheessa vaikuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye