Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuksilla temppuilun on loputtava – kyse on asiakkaan turvallisuudesta

25.4.2024 13:54:41 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote

Jaa

Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuksia ei voi pallotella miten sattuu, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.  

Sosiaalityöntekijät käyttävät julkista valtaa ja puuttuvat jopa asiakkaiden itsemääräämisoikeuksiin. Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki on säädetty asiakasturvallisuuden vuoksi. Laki määrittää, millä koulutuksella sosiaalityöntekijän ammattia voi harjoittaa ja ketkä voivat toimia sosiaalityöntekijän sijaisena.

- Sosiaalihuollon ammattilaisia pitää käsitellä samalla tavalla kuin terveydenhuollon ammattilaisia. Kukaan ei esimerkiksi esitä, että sote-rakenteessa sairaanhoitaja voisi työskennellä lääkärinä tai että lääkärin sijaiseksi hyväksyttäisiin avoimessa yliopistossa kursseja suorittanut tai alaa sivuaineena lukenut, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio

Talentia ihmettelee hallituksen epäjohdonmukaista toimintaa. Hallitusohjelmassa päätettiin käynnistää ammattihenkilölain kokonaisuudistus, jossa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilölait yhdistetään.  

- Hallitus ei anna rauhaa omalle valmistelutyölleen, vaan yksi ammattiryhmä joutui kehysriihessä poliittisen temppuilun kohteeksi, Karsio kummastelee.  

Hallitus esitti kehysriihessään, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia joustavoitetaan. Esityksen aiheuttaman pöyristyksen jälkeen sitä korjattiin koskemaan sosiaalityöntekijöiden sijaisina toimivia. 

- Paheksumme sitä, että kesken ammattihenkilölain kokonaisuudistuksen tehdään tällaisia osaratkaisuja. Kyseessä on merkittävä lainsäädäntöuudistus, joka on tehtävä huolella kokonaisuutena ja rauhassa, Karsio sanoo. 

Hän myös korostaa, että jos lapset ja nuoret todella ovat hallituksen erityissuojeluksessa, pitää riihikirjaus jättää toteuttamatta. 

- Ammattihenkilölain kokonaisuudistuksessa on huolehdittava siitä, että vain sosiaalityön tutkinto-opiskelijat voivat toimia tilapäisinä sosiaalityöntekijöinä.   

Lastensuojelutyö on sosiaalityön kirurgiaa 

Esitys lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksien höllentämisestä ehti pelästyttää alan ammattilaisia. Lastensuojelun sosiaalityö on alan vaativinta työtä, sosiaalityön kirurgiaa.  

- Lastensuojelun kelpoisuusehtojen höllentäminen vaarantaisi lasten ja perheiden oikeusturvan. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävä sisältää merkittävää julkista vallankäyttöä sekä virkavastuun. On täysin mahdotonta ajatella lapsen edun ja turvallisuuden näkökulmasta, että tehtävää hoidettaisiin kirjavilla opinnoilla, Karsio sanoo.  

Sosiaalityöntekijöiden saamiseksi on useita toimivia ratkaisuja 

Talentiassa kummastellaan, miksi hallitus ei ole lisännyt sosiaalityön aloituspaikkoja yliopistoissa sosiaalityöntekijöiden saatavuutta parantamaan. Lisäksi aikuiskoulutustuki on parantanut sote-ammattilaisten saatavuutta, mutta nyt tuki lakkautetaan.  

On myös syytä muistaa, että sosiaalihuollon ammattihenkilörekisterissä on noin 9000 laillistettua sosiaalityöntekijää ja hyvinvointialueilla tarve on vain reilun 5000 sosiaalityöntekijän verran. 

- Oleellista on ymmärtää, että heikot työolot ja vaativuutta vastaamaton palkka karkottavat sosiaalityöntekijöitä pois lastensuojelusta. Kun hyvinvointialueet laittavat nämä asiat kuntoon, niin takuulla löytyy työntekijöitä, Karsio painottaa.  

Talentia on esitellyt myös muita keinoja sosiaalityöntekijöiden saatavuuden parantamiseksi. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien työnjakoa kehittämällä päästäisiin hyviin tuloksiin. Lisäksi tarvitaan tukiresursseja, kuten sihteereitä. 

Työnantaja voisi myös tukea työntekijää tekemään sosiaalityön maisterin tutkintoon vaadittavat täydentävät opinnot.  

Epäpäteville, tilapäisinä toimiville sosiaalityöntekijöille pitäisi mahdollistaa työn ohessa suoritettava yliopistollinen muuntokoulutus, joka johtaa sosiaalityön maisterintutkintoon.   

- Kestäviä keinoja sosiaalityöntekijöiden saamiseksi siis on, nyt niitä pitäisi vaan alkaa ottaa käyttöön. Varmaa on, että nämä tulevat edullisemmaksi kuin esimerkiksi kelpoisuuksilla kikkailu. Kaikista tärkeintä kuitenkin on se, että näillä keinoilla pidämme huolta myös sosiaalihuollon asiakasturvallisuudesta ja oikeusturvasta, Karsio sanoo.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

MUISTUTUS: Mielenilmaus sosiaalipalvelujen puolesta tänään klo 8–11 Helsingissä21.4.2026 06:02:00 EEST | Tiedote

Hallitus valmistelee noin 100 miljoonan euron lisäleikkauksia sosiaalipalveluihin. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry järjestää SOSTEn mielenosoituksen kanssa samaan aikaan 21.4. klo 8–11 Vaikeuksia ei voiteta leikkaamalla -mielenosoituksen niin ikään Snellmanninaukiolla. Tapahtumat koordinoidaan yhdessä, ja niissä kuullaan yhteisiä puheenvuoroja.

Vaikeuksia ei voiteta leikkaamalla – mielenilmaus sosiaalipalvelujen puolesta 21.4. Helsingissä20.4.2026 11:25:13 EEST | Tiedote

Hallitus valmistelee noin 100 miljoonan euron lisäleikkauksia sosiaalipalveluihin. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry järjestää SOSTEn mielenosoituksen kanssa samaan aikaan 21.4. klo 8–11 Vaikeuksia ei voiteta leikkaamalla -mielenosoituksen niin ikään Snellmanninaukiolla. Tapahtumat koordinoidaan yhdessä, ja niissä kuullaan yhteisiä puheenvuoroja.

Talentian ensireaktio hallituksen sosiaalihuoltolain luonnoksesta: Kiitämme asiakasmitoituksesta, mutta vakavasti varoitamme sosiaalihuollon laadun ja yhdenvertaisuuden heikkenemisestä17.4.2026 16:38:12 EEST | Tiedote

Hallituksen esitysluonnos sosiaalihuoltolain uudistamisesta pitää sisällään Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tavoitteiden mukaisia muutoksia. Talentian ajama asiakasmitoitus sosiaalihuoltolain mukaisiin asiakkaisiin toteutuisi esityksessä erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden osalta 47 asiakkaan mitoituksella, lastensuojelun asiakasmitoituksen säilyessä ennallaan 30 asiakkaassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye